Ohjaaja Errol Morris halusi palavasti totuuden ulos Donald Rumsfeldista. Rumsfeld on luonut historiaa Vietnamin sodasta Irakin sotaan asti ja on toiminut puolustusministerinä kahdesti ja USA:n senaatin jäsenenä neljän presidentin aikana. Dokumenttiprojektissa esitettävässä Tuntematon totuus –dokumentissa (The Unknown Known, 2013) monesti palkittu Errol Morris perää Rumsfeldiltä totuutta. Dokumenttia varten Morris haastatteli Rumsfeldiä 11 eri kertaa yhteensä 33 tuntia.
Errol Morris on uudistanut dokumenttielokuvaa läpi vuosikymmenten. Elokuva Johtolanka (The Thin Blue Line, 1988) johti siihen, että murhasta elinkautiseen tuomittu David Ray Harris vapautui vankilasta. Se oli myös Errol Morrisin suuri läpimurto ja keräsi monia palkintoja.
Johtolanka tuotiin valkokankaille jopa Suomessa vuonna 1991, mikä oli todella harvinaista silloin. Se ei kuitenkaan päässyt edes ehdokkaaksi parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnolle.
Sitä sanottiin ei-fiktiiviseksi eikä dokumentiksi. Morris käytti kerrontakeinoja, jotka olivat vielä 1980-luvulla dokumenttielokuvassa vieraita. Hän muun muassa lavasti kuvia ja kohtauksia.
Amsterdamin Idfa-festivaalilla Errol Morrisin masterclass-keskustelutilaisuudessa nostettiin esimerkiksi etenkin kuva, jossa poliisin pirtelö putoaa maantielle.
- Sitä kuvaa oli kiva kuvata, mutta se aiheutti paljon ongelmia, Morris sanoo.
- Oliko se jotain, mitä tapahtui vai olisi voinut tapahtua? Jouduin puolustamaan monia siinä elokuvassa käyttämiäni keinoja.
Totuutta on vaikea tavoittaa. Sitä pitää jahdata ja siinä pitää voida käyttää kaikkia työkaluja.
Nykyään voi olla vaikea kuvitella, kuinka hankala juttu kuva pirtelöstä ja muut lavastukset olivat alle 30 vuotta sitten. Johtolanka oli yksi tärkeimpiä elokuvia, jotka mursivat cinéma vérité -perinteen vallan dokumenteissa. Nyt lavastukset ovat turhankin arkipäiväisiä.
- En koskaan ymmärtänyt, mikä oli ongelma Johtolangan lavastuksissa. Siinä ne olivat tutkimusmenetelmä. Yksinkertainen tyyli ei takaa totuutta. Totuutta on vaikea tavoittaa. Sitä pitää jahdata ja siinä pitää voida käyttää kaikkia työkaluja, Morris painottaa.
Heti aloittaessani päätin heittää kaikki dokumenttisäännöt roskiin.
Johtolangan aikaan Errol Morrisin ensimmäisestä pitkästä dokumentista Gates of Heaven (1978) oli kulunut kymmenen vuotta. Esikoinen on kuuluisa muun muassa siitä, että Werner Herzog söi kenkänsä, koska oli lyönyt vetoa, ettei Morris saa sitä valmiiksi.
- Kun aloitin, dokumenteille oli joitakin vakiintuneita malleja, mutta minusta ne vaikuttivat oudoilta. Käytännössä kouluni olivat elokuvateatterit, joissa katsoin paljon kaikkea. Heti aloittaessani päätin heittää kaikki dokumenttisäännöt roskiin. Vihasin niitä.
Esikuvikseen Morris mainitsee Herzogin varhaiset dokumentit ja Dziga Vertovin elokuvan Mies ja elokuvakamera.
- Parhaat ei-fiktiiviset elokuvat eivät tarjoa todellisuutta tarjottimella, vaan saavat miettimään omaa suhdetta todellisuuteen. Olen aina leikkinyt sillä, mitä dokumentti on ja voi olla, Morris toteaa.
Morris luettelee rikkomuksiaan auliisti. Hän käytti keinovaloja, suunnitteli ja muokkasi kuvauspaikkoja melkein kuin lavasteita – järjesteli todellisuutta mieleisekseen. Hän antoi kuvattavien katsoa kameraan ja rikkoi sillä illuusion todellisuuden ulkopuolisesta tarkkailusta.
- Kaikesta huolimatta elokuvissani on jotain todellista: se mitä ihmiset sanovat. Sitä en käsikirjoita enkä ohjaa vaan vain tallennan.
Kun ihmisten antaa puhua, he paljastavat viidessä minuutissa kuinka kaheleita ovat.
Puhe on Morrisille pyhää, koska se paljastaa asioita.
- Kun ihmisten antaa puhua, he paljastavat viidessä minuutissa kuinka kaheleita ovat. Vuosien mittaan kuulemieni hullujen puheenvuorojen takia tämä homma on ollut tekemisen arvoista.
Nykyään Morris (s. 1948) on maailman arvostetuimpia dokumenttielokuvien ohjaajia. Oscarinkin Morris on saanut, Sodan oppitunneista (The Fog of War, 2003). Siinä vasta kuullaankin hullua puhetta – tai ainakin puhetta hulluudesta.
Sodan oppitunneissa Morris haastattelee Robert McNamaraa, joka oli Yhdysvaltain puolustusministeri vuosina 1961–1968. McNamaraa on sanottu Vietnamin sodan arkkitehdiksi ja siitä Morris häntä haastattelee – tai pikemmin kuulustelee.
- McNamara oli varsinainen kunniapaskiainen, suosikkini sotarikollisista. Muutamassa minuutissa hän alkoi puhua Tokion palopommituksista ja myönsi, että hänet olisi tuomittu sotarikoksista, jos emme olisi voittaneet sotaa.
Mielenkiintoisia McNamaran puheista tekee se, että ennen Morrisin elokuvaa häntä ei yhdistetty Japanin siviilien pommituksiin toisessa maailmansodassa.
Fog of Warissa Morris käytti teleprompterin pohjalta kehittämäänsä laitetta, jota kutsui interrotroniksi. Se sallii haastattelijan kohdata haastateltava silmästä silmään, vaikka tämä katsoo kameraan.
- Minua ärsytti valita, katsooko haastateltava minuun vai kameraan. Päätin yhtyä kameran kanssa. Ensin menin mahdollisimman lähelle kameraa, mutta joskus tukkani näkyi ja kuvaaja joutui työntämään päätäni pois kuvasta. Siksi kehitin interrotronin.
Nyt Morris sanoo kyllästyneensä laitteeseen perusteellisesti ja jopa katuvansa, että tuli patentoineeksi sen. Vähän turhakkeelta se on aina kuulostanutkin. Sen sijaan hän saattaa käyttää jopa 12 kameraa haastattelussa.
Haastattelu olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta en olisi saanut hänestä totuutta ulos.
Apparaatti oli kuitenkin käytössä vielä Dokumenttiprojektissa esitettävässä elokuvassa Tuntematon totuus(The Unknown Know, 2013). Siinä kuulusteluvuorossa oli Donald Rumsfeld, joka oli George W. Bushin hallituksen puolustusministeri Irakin sodan aikana vuonna 2003.
Sota perusteltiin Irakin joukkotuhoaseilla, jotka osoittautuivat sittemmin olemattomiksi. Siviiliuhreja arvioidaan tulleen ainakin kymmeniä tuhansia, joidenkin lähteiden mukaan yli sata tuhatta.
- Rumsfeld kirjoitti loputtomasti muistioita, joita kutsui lumihiutaleiksi. Ne olivat hänen kuvitelmansa totuudesta, kuin onnenkeksifilosofiaa. Kun puolustusministeri sanoo, että todisteet eivät ole olennaisia, voisi yhtä hyvin kääntää kelloa taaksepäin vähintään valistusta edeltävään aikaan, Morris sanoo.
Rumsfeld oli liukkaampi kala kuin McNamara ja väisteli Morrisin kysymyksiä. Siksi Unknown Known on huomattavasti heikompi dokumentti kuin Fog of War. Morriskin myöntää sen tavallaan, ainakin osittain.
- Olisin usein halunnut vetää Rumsfeldia turpaan. Haastattelu olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta en olisi saanut hänestä totuutta ulos. Ihmiset olisivat halunneet nähdä, että hän joutuu vastuuseen teoistaan elokuvassa. Rumsfeld on paha, mutta elokuvani ei näyttänyt hänen pukinsorkkiaan. Siksi se epäonnistui joidenkin mielestä.
Morris ei myönnä, että Unknown Known oli epäonnistunut hänen omasta mielestään, mutta puheista kuulee, että Rumsfeld on jäänyt vaivaamaan häntä ihan toisella tavalla kuin McNamara.
- Kysyin Rumsfeldilta, mitä hän lopulta oppi Irakin sodasta. Hän sanoi, että jotkut hommat onnistuvat, toiset eivät ja tämä ei onnistunut. Miten sitäkin oikein tulkitsee?
Morris kuulostaa vieläkin melkein epätoivoiselta. Ehkä dokumentti voi kertoa jotain olennaista, vaikka epäonnistuisi osittain tavoitteissaan. Ainakin Morris on kehittänyt näkemyksen pahuudesta McNamaran ja Rumsfeldin tapaamisten perusteella.
- Ei pahuus ole banaalia. En usko pahoihin ihmisiin vaan pahoihin tekoihin. Jotenkin niiden tekojen alkuperä on pateettinen ja surullinen.
Harri Römpötti
Palkittu dokumenttielokuvaohjaaja Errol Morris piti viime vuonna Amsterdamissa Master class -luennon elokuvistaan, jossa käsiteltiin myös Tuntematon totuus (The Unknown Known).
LUE dokumentin esittely TV1:n sivuilta
Tuntematon totuus Yle TV1:llä ja Yle Areenassa maanantaina klo 21.30.
