Hyppää pääsisältöön

Marja Hintikka: Mun rahat ei oo sun

Marja Hintikka: Äiti, ota talous haltuun!
Marja Hintikka: Äiti, ota talous haltuun! Kuva: Jussi Nahkuri / Hans Weckman marja hintikka

“En mä tiedä edes, miten paljon meidän asuntolainan lyhennys on”, totesi ystäväni ja nauroi päälle. Mikäpäs siinä, en minäkään muistanut äitiyslomallani vauvan koliikki-itkujen lomassa edes omaa nimeäni ja osoitettani. Kunnes tuli havahtuminen - talousasiat on oikeasti syytä ottaa haltuun, kirjoittaa Marja Hintikka.

Kun havahtumiseni sitten tapahtui, tsekkasin taas tilien saldot, lainojen tilanteet ja budjetoin perheen talouden tuleville kuukausille. Lisäksi tein henkilökohtaisen säästö- ja investointisuunnitelman. Tiedän: olen melkoinen kontrollifriikki ja tylsimys, mutta niin pitääkin olla. Talousasiat eivät hoidu ruusunpunaiset lasit silmillä ja vauvaa haistelemalla. Niihin pitää perehtyä, ottaa asioista selvää ja usein kaivaa myös se kuuluisa laskin esiin.

Tyhmintä, mitä perheen taloussuunnittelussa voi tehdä, on laittaa laput silmille ja kuvitella, että perheen rahaliikenne hoituu itsestään tai että joku muu on asian päällä. Ehkä puoliso onkin, mutta silloin on turha romahtaa siihen, jos erotilanteessa käteen jää kassillinen vanhoja lastenvaatteita, kun siippa vie autot, talot ja kesämökit. Näitäkin tarinoita kuulee valitettavan usein.

Taloudellinen tasa-arvo ei toteudu itsestään, valitettavasti.

Terhi-Anna Wilskan ja Anu Raijaksen tutkimusten mukaan tilanne on juuri se, että miehet suurituloisempina rahoittavat naisia useammin perheen yhteisiä menoja, naiset lasten menoja. Tutkimustietoa on myös siitä, että naiset tarkastelevat perheen taloutta kokonaisuutena ja asettavat muiden tarpeet omien edelle miehiä helpommin. Tasa-arvobarometrin mukaan miehistä kolmasosa ja naisista vain viidesosa on sitä mieltä, että mies on ensisijaisesti vastuussa perheen toimeentulosta. Palkkatyöstä vanhempain- tai hoitovapaalle jäämisen arvioidaan edelleen olevan miehille huomattavasti naisia vaikeampaa, vaikka asiasta ei olisi tehty yhtäkään perheen sisäistä laskelmaa.

Olisiko siis aika alkaa puhua raha-asioista suoraan - myös perheiden sisällä?

Taloudellinen tasa-arvo ei toteudu itsestään, valitettavasti. Hiekkalaatikoilla keskustellaan siitä, kuinka kampaajalla ei ole ollut varaa käydä vuosiin, mutta puoliso on jatkanut koko pikkulapsiajan viikoittaista golf-harrastustaan. Kotona tehtävälle työlle ei tunnetusti arvoa lasketa. Samaan aikaan miehillä edelleen paineita olla perheen elättäjiä, eikä urakehityksessä voi jäädä milliäkään kavereita jälkeen.

THL:n erikoistutkijan Johanna Lammi-Taskulan mukaan pienten lasten vanhempien keskuudessa elää yllättävän vahvana käsitys miesten ja naisten erilaisista vastuualueista. Miehet kokevat vastuun perheen elannosta kovana, vaikka todellisuudessa on harvinaista, että elättäminen olisi yksin isän harteilla. Elättämisvastuu on juurtunut meihin. Mitä kaveritkin sanovat, jos vaimo elättää minua lyhyen ajan? Lapsen synnyttyä perinteiset roolit vahvistuvat, ja lapsiperheiden isät tekevätkin enemmän töitä kuin lapsettomat miehet samassa ikäryhmässä.

Voitaisiinko jo murtaa nämä älyttömän stereotyyppiset rooliodotukset? Työnjakoja on yhtä monta kuin perheitäkin.

Äidit ovat lapsille selvästi vahvempia esikuvia taloudenpidossa kuin isät.

Mielestäni jokainen vanhempi voi kysyä, onko elintaso yhtenevä kaikkien perheenjäsenten välillä. Valitettavan usein pienten lasten perheissä asuu kahden kerroksen väkeä. Tutkija Anu Raijas Helsingin yliopistosta tuntee ilmiön ja on pohtinut sen syitä. Yksi suurimmista on se, että puolisot eivät keskustele raha-asioista eivätkä sovi siitä, millaisella osuudella kumpikin yhteiseen taloudenpitoon osallistuu.

Rahankäyttötavat ja -taidot myös periytyvät. Tutkimukset kertovat, että äidit ovat lapsille selvästi vahvempia esikuvia taloudenpidossa kuin isät. Eli sillä, miten maksetaan ostoksia ja avataanko laskut ajallaan, on siis merkitystä. Samoin kuin omasta taloudellisesta asemasta huolehtimisella ja rahasta puhumisella.

Eli: Jos haluat omasta lapsestasi taloudellisesti itsenäisen ja omista oikeuksistaan kiinnipitävän aikuisen, aloita rahasta puhuminen jo tänään!

Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus
Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus marja hintikka live

MHL: Mun rahat ei oo sun

Yle TV2 maanantaina 5.12. klo 21 - vieraina yrittäjä Kaisa Liski sekä yrittäjä Wilson Kirwa.
Yle Puhe tiistaina 6.12. klo 16 - vieraana Talouselämän päätoimittaja Emilia Kullas.
yle.fi/mhl

Liity meihin:

Facebook
Twitter
Instagram
Osallistu keskusteluun: #yleMHL

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.