Hyppää pääsisältöön

Noora Dadun häkellyttävä Fail on armollinen ja ankara esitys

Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg fail monologiesitys,Noora Dadu

Fail on täynnä kaikenlaisia säröjä, koloja, höperöitä sivupolkuja, siinä ei ole mitään ehyttä, täydellistä eikä varmaa. Kai juuri siksi se tuntuu elämältä.

Kiasma-teatterin näyttämön peittää valkokangas. Kuvassa istuu vanha nainen, jonkinlainen guru, lootusasennossa, silmät kiinni. Onko tuo Noora Dadu, näytelmän ohjaaja ja kirjoittaja ja esittäjä, koetan silmiäni siristellen päätellä. On se! Ei tietenkään ole!

Nainen alkaa puhua. Kyllä, hän on Noora Dadu, vanhana. Hänellä on viesti meille, joita huolet ja murheet painavat: oikeasti niitä ei ole olemassakaan. Just let them go! Huiskis vaan. Anna niiden mennä.

Valkokangas nousee, hitaasti. Näyttämöllä Dadu hiippailee styroksimökissä, pukeutuneena jonkinlaiseen aamutakin leuhakkeeseen, juttelee yleisölle pleksin läpi. Hän koettaa perustella, miksi on näyttämöllä, miksi on syntynyt tämä teos nimeltä Fail. Epäonnistuminen, hajoaminen. Moka. Virhe.

90 minuuttia myöhemmin poistun Kiasmasta pää pyörällä ja sydän solmulla. En oikein tiedä mitä olen juuri kokenut, mutta suurenmoista, omaperäistä, hassua se oli! Pikkuruista ja valtavan suurta. Tunnen, että minut on armahdettu, että kerrankin kelpaan kaikkine virheineni, olen hyvä juuri näin.

Ja toisaalta tunnen äärimmäistä hätää ja riittämättömyyttä. Minulta on kysytty maailman suurimpia kysymyksiä, minut on pantu seinää vasten. Ja syystä.

Minulta on kysytty maailman suurimpia kysymyksiä, minut on pantu seinää vasten.
Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle fail monologiesitys,Noora Dadu

Ihmeellinen, vapaa sielu tämä Noora Dadu. Tuntuu, että hänellä ei ole rajoja ollenkaan. Hän uskaltaa kaiken. Siitäkin tietysti esityksessä on kyse: mokaamista ei kannata pelätä, koska ei sitä voi välttääkään. Mieluummin vilpitön ja virheellinen kuin varma ja valheellinen.

Fail jatkaa ajatusta siitä, mihin Dadun edellinen sooloteos, omia palestiinalaisjuuria ja Palestiinan tilanteen epätoivoa ruotinut Minun Palestiinani jäi. Esitys oli menestys, mutta se jätti ristiriitaisen jäljen tekijäänsä.

Muun muassa siksi, että Dadusta – Kuusankoskella syntyneestä metsäläisestä, kanttarellista, mustikkakukosta – tuli yhtäkkiä ”uussuomalainen”. Failissa näyttelijä kertoo kokemastaan: puhelimet alkoivat soida, hänelle tarjottiin erilaisia maahanmuuttaja- ja muslimirooleja – niin teatterissa kuin mediassakin. Dadu hämmentyy: onko hän muita uskottavampi mamuroolien tulkitsija vain koska hänen isänsä on palestiinalainen?

Suomessa on tänä vuonna keskusteltu paljon kulttuurisesta omimisesta. Dadu tekee varsin hävyttömällä tavalla (en kerro miten) selväksi kantansa: sillä hetkellä kun aletaan määritellä, kuka voi esittää ja ketä, fiktio lakkaa olemasta. Joko kaikki voivat näytellä kaikkia, kaikki voivat eläytyä kaikeen. Tai kukaan ei ketään eikä mihinkään.

Fail on painava, terävä ja mielettömän hauska puheenvuoro taiteen vapauden puolesta, Minä olen näyttelijä, sanoo Noora Dadu. Näyttelijä ei ole kukaan, ja näyttelijä on kuka tahansa.

Sillä hetkellä kun aletaan määritellä, kuka voi esittää ja ketä, fiktio lakkaa olemasta.
Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle fail monologiesitys,Noora Dadu

Failissa on lukemattomia teemoja, ajatus virtaa ja kulkee. Mukana ovat myös uskonnot ja koko ajan kiihtyvä ekokatastrofi.

Dadu tekee ehdotuksen uskonnoksi, joka olisi pelkkää feikkiä ja plaseboa, ja siten uskontoja vierastaville sopiva. Yksi Dadun häkellyttävistä sketsikökköpastoreista kyselee tylyjä kysymyksiä, kuten: miten me perustelemme sen, ettemme pelasta tätä planeettaa, nyt heti? Teemmekö isoimman mokan mitä kuvitella saattaa? Todellinen epic fail, kuten sanotaan. Dadun pastori arvelee, että syyt ovat tämänkaltaisia: me teemme jotain vasta kun muutkin tekevät. Kukaan ei halua olla ensimmäinen. Meitä pelottaa että muut pitävät meitä tylsinä vakavikkoina.

Lista on musertava. Esityksen jälkeen aloin miettiä omia syitäni. Mieleen tulivat muun muassa seuraavat:

- Ei tee mieli ajatella, että elonkehä on tuhoutumassa. Se on niin kamala juttu. Ajattelen mieluummin jotain muuta.
- Kun kerran niin monet fiksut ja sivistyneet ihmiset shoppaavat, ajelevat, lentävät ja syövät pihviä, asiat eivät vaan voi olla niin huonosti.
- Jos minä lopetan kaiken materialismin, mässäilyn ja tuhlauksen, mutta muut jatkavat, käykö niin että minulla on yksin ankea elämä mutta muilla hauska?

Aika surkeita selityksiä.

Failin lopussa – joka on yhtä ällistyttävä kuin koko juttu muutenkin – on mukana sielua riipivää kauneutta. Sellaista, tiedättehän, joka muistuttaa elämän ihmeellisyydestä. Joka antaa toivoa.

Kiasma-teatteri ja Baltic Circle -festivaali: Fail. Ohjaus ja käsikirjoitus: Noora Dadu. Tilasuunnittelu: Jaakko Pietiläinen. Valosuunnittelu: Jani-Matti Salo. Ensi-ilta 17.11.2016.

Palkittu teatterintekijä yritti ratkaista Palestiinan kriisin, nyt hän käy kiinni syyllisyydentunteeseemme

Huminaa-blogi: Häpeän haltuunotto

Kujerruksia-blogi: Nousu häpeän alhosta

Muokattu 1.12.2016: Linkkejä lisätty

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Koko maailman taiteen historia BBC:n uudessa suursarjassa

    Luovuuden katkeamaton ketju ulottuu vuosituhansien taakse

    Kulttuurien juurilla on BBC:n uusi yhdeksänosainen suursarja koko maailman kuvataiteen historiasta varhaisimmista luolamaalauksista nykypäivään – ja tulevaisuuteenkin. Teema tiistaisin 21.8. – 19.10.

  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Professori emerita Kaisa Häkkinen toivoo, että tutkimustietoa arvostettaisiin ja hyödynnettäisiin nykyistä enemmän

    Professori Kaisa Häkkinen on nähnyt tutkijan työn muutoksen.

    Kaisa Häkkinen tunnetaan etenkin suomen ja sen sukukielten tutkijana. Kympin tytöstä kasvoi määrätietoinen tutkija, joka uransa varrella on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Häkkinen on uransa aikana nähnyt tutkijan työn muutoksen, jota nykyisin leimaa kiire ja jatkuva arviointi. Eläkkeellä saa onneksi tehdä mitä huvittaa.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kohta robotit eivät kaipaa ihmistä – 10 tarinaa robottien elämästä

    Robotti on enemmän kuin kone, se on kohta perheenjäsen.

    1950-luvulla haaveiltiin ajasta, jolloin robotit astuisivat ihmiskunnan palvelukseen. Robotit ovat olleet liukuhihnahommissa jo vuosikymmeniä, ja nyt ne haluavat olla perheenjäseniämme. Robotit ovat osa elämäämme - halusimme tai emme.

  • Esa-Pekka Salonen 60 vuotta Teemalla

    Juhlakonsertti suorana, arkisto-ohjelmia nuoresta maestrosta

    Kesällä 60 vuotta täyttänyttä maestro Esa-Pekka Salosta juhlitaan suorassa konserttilähetyksessä perjantaina 17.8. Lisäksi Teemalla nähdään arkisto-ohjelmia nuoremmasta Salosesta.

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen on oppinut kiitollisuuden taidon

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä.

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä. Hän on tehnyt kymmenien eri ammattien töitä aina merimiehestä ohjelmistosuunnittelijaksi ja päätoimittajaksi asti. Viimeiset 40 vuotta hän on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana. Torsti Lehtisen elämä on myös vaikuttava muutostarina, jonka päähenkilö ponnistaa Kallion slummeista ja päihteiden ja rötösten maailmasta yliopistoon filosofian laitoksen opiskelijaksi ja vapaaksi tutkijaksi. Lehtisen mittavan tuotannon keskiössä ovat eksistenssin kysymykset, joita myös Lehtisen tutkima tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard pohti.

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

  • Ingmar Bergmanin taiteen ja tuotteliaisuuden salaisuudet: jatkuva ripuli, elatusvelvollisuudet ja seksi

    Harva olisi selvinnyt Bergmanin vauhdissa

    Taiteilijadokumentit keskittyvät yleensä ylläpitämään romanttista neromyyttiä ja herkuttelemaan tragedioilla. Niitä tehdään ikään kuin kukaan ei jaksaisi kuulla neron teoksista mitään. Uusi Bergman-dokumentti Yksi vuosi, yksi elämä ei tee tästä poikkeusta. Saamme tietää että useamman naisen kanssa yhtä aikaa touhuavalla elokuvaohjaajalla oli ärtynyt suoli ja paha temperamentti. Mutta resepti toimii, sillä minäkin palasin kiinnostuneena hyllyssä pölyttyneen dvd-kokoelmani kimppuun ja innostuin lukemaan kolme ja puoli kirjaa Bergmanista.

  • Avaruusromua: Musiikillista Pääomaa!

    Karl Marxin syntymästä 200 vuotta!

    Karl Marx eli ja esitti ajatuksiaan 1800-luvulla. Miksi hänestä puhutaan vielä 200 vuotta hänen syntymänsä jälkeen? Miksi nyt, kun ajat ovat muuttuneet ja maailma on toisenlainen? Eihän kaikki mennyt niin kuin Marx ajatteli. Miksi hän on yhä tieteellisen keskustelun ja kirjoitusten kohteena? Eikä Marx innosta nykyään ainoastaan tieteilijöitä, vaan myös taiteilijoita. Marxin 200-vuotisjuhlan kunniaksi on koottu tupla-albumi, jolla 28 äänitaiteilijaa ja musiikintekijää esittää musiikillisen visionsa päivänsankarista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Sähköisiä kuvia kokeilustudiolta

    Luvassa kokeellista ja elektronista musiikkia!

    Kun 1970-luvulla kuuli radiosta sanan "kokeilustudio", oli syytä vääntää volyyminappulaa kovemmalle. Luvassa nimittäin oli jotakin, jota ei muualta juuri kuullut: kokeellista ja elektronista musiikkia. Maaperä oli otollinen. Progressiivisen rockin tekijät olivat jo ehtineet tutustuttaa yleisön uusiin musiikillisiin maisemiin. 1970-luvulla Yleisradion kokeilustudiossa syntyneet albumit Ode to Marilyn ja Reidarin sähköiset kuvat toteuttivat näitä päämääriä. Toimittajana Jukka Mikkola.