Hyppää pääsisältöön

Noora Dadun häkellyttävä Fail on armollinen ja ankara esitys

Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg fail monologiesitys,Noora Dadu

Fail on täynnä kaikenlaisia säröjä, koloja, höperöitä sivupolkuja, siinä ei ole mitään ehyttä, täydellistä eikä varmaa. Kai juuri siksi se tuntuu elämältä.

Kiasma-teatterin näyttämön peittää valkokangas. Kuvassa istuu vanha nainen, jonkinlainen guru, lootusasennossa, silmät kiinni. Onko tuo Noora Dadu, näytelmän ohjaaja ja kirjoittaja ja esittäjä, koetan silmiäni siristellen päätellä. On se! Ei tietenkään ole!

Nainen alkaa puhua. Kyllä, hän on Noora Dadu, vanhana. Hänellä on viesti meille, joita huolet ja murheet painavat: oikeasti niitä ei ole olemassakaan. Just let them go! Huiskis vaan. Anna niiden mennä.

Valkokangas nousee, hitaasti. Näyttämöllä Dadu hiippailee styroksimökissä, pukeutuneena jonkinlaiseen aamutakin leuhakkeeseen, juttelee yleisölle pleksin läpi. Hän koettaa perustella, miksi on näyttämöllä, miksi on syntynyt tämä teos nimeltä Fail. Epäonnistuminen, hajoaminen. Moka. Virhe.

90 minuuttia myöhemmin poistun Kiasmasta pää pyörällä ja sydän solmulla. En oikein tiedä mitä olen juuri kokenut, mutta suurenmoista, omaperäistä, hassua se oli! Pikkuruista ja valtavan suurta. Tunnen, että minut on armahdettu, että kerrankin kelpaan kaikkine virheineni, olen hyvä juuri näin.

Ja toisaalta tunnen äärimmäistä hätää ja riittämättömyyttä. Minulta on kysytty maailman suurimpia kysymyksiä, minut on pantu seinää vasten. Ja syystä.

Minulta on kysytty maailman suurimpia kysymyksiä, minut on pantu seinää vasten.
Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle fail monologiesitys,Noora Dadu

Ihmeellinen, vapaa sielu tämä Noora Dadu. Tuntuu, että hänellä ei ole rajoja ollenkaan. Hän uskaltaa kaiken. Siitäkin tietysti esityksessä on kyse: mokaamista ei kannata pelätä, koska ei sitä voi välttääkään. Mieluummin vilpitön ja virheellinen kuin varma ja valheellinen.

Fail jatkaa ajatusta siitä, mihin Dadun edellinen sooloteos, omia palestiinalaisjuuria ja Palestiinan tilanteen epätoivoa ruotinut Minun Palestiinani jäi. Esitys oli menestys, mutta se jätti ristiriitaisen jäljen tekijäänsä.

Muun muassa siksi, että Dadusta – Kuusankoskella syntyneestä metsäläisestä, kanttarellista, mustikkakukosta – tuli yhtäkkiä ”uussuomalainen”. Failissa näyttelijä kertoo kokemastaan: puhelimet alkoivat soida, hänelle tarjottiin erilaisia maahanmuuttaja- ja muslimirooleja – niin teatterissa kuin mediassakin. Dadu hämmentyy: onko hän muita uskottavampi mamuroolien tulkitsija vain koska hänen isänsä on palestiinalainen?

Suomessa on tänä vuonna keskusteltu paljon kulttuurisesta omimisesta. Dadu tekee varsin hävyttömällä tavalla (en kerro miten) selväksi kantansa: sillä hetkellä kun aletaan määritellä, kuka voi esittää ja ketä, fiktio lakkaa olemasta. Joko kaikki voivat näytellä kaikkia, kaikki voivat eläytyä kaikeen. Tai kukaan ei ketään eikä mihinkään.

Fail on painava, terävä ja mielettömän hauska puheenvuoro taiteen vapauden puolesta, Minä olen näyttelijä, sanoo Noora Dadu. Näyttelijä ei ole kukaan, ja näyttelijä on kuka tahansa.

Sillä hetkellä kun aletaan määritellä, kuka voi esittää ja ketä, fiktio lakkaa olemasta.
Noora Dadu: Fail
Noora Dadu: Fail Kuva: Tani Simberg / Baltic Circle fail monologiesitys,Noora Dadu

Failissa on lukemattomia teemoja, ajatus virtaa ja kulkee. Mukana ovat myös uskonnot ja koko ajan kiihtyvä ekokatastrofi.

Dadu tekee ehdotuksen uskonnoksi, joka olisi pelkkää feikkiä ja plaseboa, ja siten uskontoja vierastaville sopiva. Yksi Dadun häkellyttävistä sketsikökköpastoreista kyselee tylyjä kysymyksiä, kuten: miten me perustelemme sen, ettemme pelasta tätä planeettaa, nyt heti? Teemmekö isoimman mokan mitä kuvitella saattaa? Todellinen epic fail, kuten sanotaan. Dadun pastori arvelee, että syyt ovat tämänkaltaisia: me teemme jotain vasta kun muutkin tekevät. Kukaan ei halua olla ensimmäinen. Meitä pelottaa että muut pitävät meitä tylsinä vakavikkoina.

Lista on musertava. Esityksen jälkeen aloin miettiä omia syitäni. Mieleen tulivat muun muassa seuraavat:

- Ei tee mieli ajatella, että elonkehä on tuhoutumassa. Se on niin kamala juttu. Ajattelen mieluummin jotain muuta.
- Kun kerran niin monet fiksut ja sivistyneet ihmiset shoppaavat, ajelevat, lentävät ja syövät pihviä, asiat eivät vaan voi olla niin huonosti.
- Jos minä lopetan kaiken materialismin, mässäilyn ja tuhlauksen, mutta muut jatkavat, käykö niin että minulla on yksin ankea elämä mutta muilla hauska?

Aika surkeita selityksiä.

Failin lopussa – joka on yhtä ällistyttävä kuin koko juttu muutenkin – on mukana sielua riipivää kauneutta. Sellaista, tiedättehän, joka muistuttaa elämän ihmeellisyydestä. Joka antaa toivoa.

Kiasma-teatteri ja Baltic Circle -festivaali: Fail. Ohjaus ja käsikirjoitus: Noora Dadu. Tilasuunnittelu: Jaakko Pietiläinen. Valosuunnittelu: Jani-Matti Salo. Ensi-ilta 17.11.2016.

Palkittu teatterintekijä yritti ratkaista Palestiinan kriisin, nyt hän käy kiinni syyllisyydentunteeseemme

Huminaa-blogi: Häpeän haltuunotto

Kujerruksia-blogi: Nousu häpeän alhosta

Muokattu 1.12.2016: Linkkejä lisätty

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Emme ymmärrä eläinten kieltä

    Eläimet ovat älykkäämpiä kuin olemme aiemmin uskoneet

    Käsitys ihmisen ylivertaisuudesta muuhun luomakuntaan nähden murenee sitä mukaa, kun tutkimus osoittaa eläinten ajattelun ja tunne-elämän paljon monipuolisemmaksi kuin olemme aiemmin uskoneet. Aivojen koko tai kädellisyys eivät korreloikaan älykkyyttä. Tai ainakin se riippuu siitä miten älykkyys määritellään. Monet eläimet ovat taitavia ongelmanratkaisijoita.

  • Avaruusromua: Kadonneen masternauhan arvoitus

    Sen piti olla selvä juttu: levy äänitetään ja julkaistaan.

    Sen piti olla ihan selvä juttu. Ensin levy äänitetään ja sitten se julkaistaan. Oli vuosi 1978. Oltiin Frankfurtissa Saksassa, kuuluisassa Panne-Paulsen -studiossa, jossa Robert Schroeder oli äänittämässä ensimmäistä levyään. Tuottajan pallilla istui itse Klaus Schulze, jonka uudella levymerkillä albumi oli tarkoitus julkaista. Kaikki näytti hyvältä, mutta albumi Harmonic Decadence julkaistiin vasta 40 vuotta myöhemmin. Mitä tapahtui? Toimittajana Jukka Mikkola

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri