Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen.
Yksi keino lajin määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan. Se karsii harvinaisempien lajien virhemäärityksiä, mutta säät vaihtelevat, joten täyttä varmuutta ei tule tälläkään keinolla.
Koko ja yleisvaikutelma
Vertaa havaitsemaasi lintua tuttuihin lajeihin, esimerkiksi varikseen tai varpuseen. Onko näkemäsi lintu näitä isompi vai pienempi? Kuinka se liikkuu?
Katso linnun yleisvaikutelmaa, jo se kertoo paljon. Onko lintu pyöreä kuin punarinta? Kulkeeko se kävellen kipittäen kuin hoikka, pitkäpyrstöinen västäräkki vai hyppiikö tasajalkaa kuten varpunen tai rastaat?
Vesilinnuissa lajimäärää karsii heti, jos näkee sukeltaako lintu kokonaan vai vain puolittain - onko lintu siis kokosukeltaja vai puolisukeltaja.
Nokka kertoo ravinnosta. Paksu jykevä nokka on tyypillinen siemensyöjille, esimerkiksi punatulkulle. Hyönteissyöjän nokka taas on hento ja kapea kuten tutulla kirjosiepolla. Sekaravintoa käyttävillä, esimerkiksi variksella ja harakalla, nokka on kookas ja jykevä.
Puukiipijän hento ja kaareva nokka sopii erinomaisesti hyönteisten ja hämähäkkien kaiveluun kaarnan raoista. Käpylintujen ristinokalla taas käpysuomut saa hyvin halkaistua, että pääsee käsiksi käpyjen siemeniin.
Väritys
Monella lintulajilla on selkeä lajityypillinen väritys, varsinkin juhlapukuisilla koirailla. Naaraitten, nuorten ja sulkasatoisten lintujen määritys on usein hankalampaa. Vesilinnuista sinisorsa koiras voi hämmentää kesän höyhenpuvussa, mutta lapasorsan tunnistaa aina suuresta lattanokasta.
Vaikka höyhenpuku olisikin pääpiirteissään ykstotisen "väritön", kannattaa tarkastella myös linnun yksityiskohtia. Jollakin tuntomerkkinä voi olla selkeä silmäkulmanjuova, toisella taas värirengas silmän ympärillä.
Vaikka läheiset lajit voivat muistuttaa toisiaan, aina löytyy tunnistamista auttavia eroja. Lajinmäärityksessä kannattaa siis olla tarkkana. Kokemus kartuttaa taitoja.
Lennossa
Monesti lentävän linnun havainnoimisaika jää lyhyeksi, mutta silti siitä saattaa olla apua. Jo pelkkä silhuetti voi johdattaa lajiin tai ainakin lajiryhmään. Pitkä ja kaareva nokka paljastaa parven linnut kuoviksi. Iso- tai pikkukuovi, se ei kylläkään selviä.
Isoja lintuja kumpainenkin. Jalat sojottavat suorina, mutta onko kaula mutkalla vai suorana? Harmaahaikaralla mutkalla, kurjella suorana.
Lentotapaan kannattaa myös kiinnittää huomiota. Lentääkö yksittäinen lintu tai lintuparvi suoraviivaisesti kuten tilhi tai kottarainen, vai onko lento aaltoilevaa kuten peippolinnuilla tai todella syvään aaltoilevaa kuten tikoilla. Lennossa näkee usein myös silmiinpistävät värikuviot siivissä ja pyrstössä.
Lentääkö lintu tihein, jatkuvin siiveniskuin, vai räpyttää harvakseltaan ja välillä liukuen? Ovatko siivet lyhyehköt ja pyöreät kuten närhellä, vai pitkät ja sirot kuten tervapääskyllä ja jalohaukoilla?
Retkellä kiikarista on apua
Kiikari on lintuharrastajan tärkeä työkalu. Se auttaa erottamaan tuntomerkkejä, jotka paljain silmin voivat jäädä näkemättä.
Jos ei ole varma lajinmäärityksestä, lintua ei tule määrittää väkisin. Asiaa ei tarvitse hävetä, sillä määritysongelmia tulee kaikilla vastaan. Jos mahdollista, kannattaa retkeillä pidemmälle ehtineiden harrastajien kanssa. Taidot karttuvat kyllä harrastuksen syventyessä.
Myös kuolleena löytyviä, esimerkiksi ikkunoihin törmänneitä lintuja voi tutkiskella määritysmielessä. Monissa luonnontieteellisissä museoissa on laajat lintukokoelmat, joita kannattaa hyödyntää oppimismielessä. Siellä kohde ei varmasti karkaa.
Hankalia määritettäviä ovat linnut, joilla ei ole oikein minkäänlaisia selkeitä värikuvioita. Silloin äänellä on aivan ratkaiseva merkitys. Kannattaa siis opetella myös lintujen ääniä.
Ruokintapaikan lajistoa
Pönttölintuja
Lintuja ja luontoa eri museoissa
