Hyppää pääsisältöön

Veden Vangit -musikaalin ennakkonäytös mykisti tekijänsä

Uuden Päivän syyskausi huipentuu syyskuussa kuvattuun Veden Vangit -musikaaliin. Musiikkia ja tanssia tulvivassa erikoisjaksossa tarina tempaisee Tuijan, Iriksen ja kumppanit uusiin yllättäviin rooleihin tulevaisuuden maailmaan, jossa taistellaan vedestä ja rakkaudesta. Uuden Päivän tekijät ja musikaalin avustajat pääsivät näkemään musikaalin jo etukäteen 29.11. järjestetyssä ennakkonäytöksessä Tampereen Mediapoliksessa. Veden Vangit on tuotantona Uuden Päivän historian suurin erikoisjakso, jonka tekemiseen osallistui koko sarjan vakituinen tekijätiimi, useita ulkopuolisia ammattilaisia, tulitaiteilijoita ja kymmeniä avustajia.

Veden vangit -musikaalin ennakkonäytös alkamaisillaan Mediapolis Kinossa
Veden vangit -musikaalin ennakkonäytös alkamaisillaan Mediapolis Kinossa Kuva: Yle / Ulla Broholm Uusi päivä (tv),elokuvasali,UPplus,Mediapolis (yritys)
Kuvassa Popcorneja
Kuvassa Popcorneja Kuva: Yle / Ulla Broholm popcorn,Uusi päivä (tv),UPplus
Kuvassa Veden vangit -musikaalin yleisöä.
Kuvassa Veden vangit -musikaalin yleisöä. Kuva: Yle / Ulla Broholm Mediapolis (yritys),Uusi päivä (tv),UPplus
Kuvassa Veden vangit -musikaalin julisteita.
Kuvassa Veden vangit -musikaalin julisteita. Kuva: Yle / Ulla Broholm veden vangit,Uusi päivä (tv),UPplus
Kuvassa Fanni Suomi ja Atte Reunanen
Kuvassa Fanni Suomi ja Atte Reunanen Kuva: Yle / Ulla Broholm Uusi päivä (tv),Osku Haavisto,Atte Reunanen,Tuija Haavisto,Fanni Suomi

Vain hetkeä ennen näytöksen alkua tunnelma teatterissa oli odottava ja jännittynyt. Tuottaja Samu Reijonen kiitti kaikkia projektiin osallistuneita suuresta panostuksesta ja kehui tekijöiden rautaista ammattitaitoa. Ohjaaja Toni Laineen mielestä oli hienoa nähdä, kuinka tuotannon aikana yhdestä pienestä ideasta kasvoi jotain näin suurta. Laine korosti puheessaan yhdessätekemisen tärkeyttä ja sen vaikutusta lopputulokseen.

Kohtaus Veden vangit -musikaalista
Kohtaus Veden vangit -musikaalista Kuva: Yle / Uusi Päivä Uusi päivä (tv),veden vangit,UPplus
Kuvassa Eilen (Anette Aghazarian).
Kuvassa Eilen (Anette Aghazarian). Kuva: Yle / Uusi Päivä Uusi päivä (tv),UPplus,veden vangit
Kuvassa Aina (Anette Aghazarian) ja Aron (Joel Bonsdorff).
Kuvassa Aina (Anette Aghazarian) ja Aron (Joel Bonsdorff). Kuva: Yle / Uusi Päivä Uusi päivä (tv),UPplus,veden vangit

Veden Vangit keräsi tekijöiltään runsaasti kehuja visuaalisuudellaan; jakson maskeeraus, puvustus ja lavastus olivat omiaan luomaan uskottavan futuristisen ympäristön tarinan tapahtumille. Myös musikaalin laulu- ja tanssikohtaukset saivat tekijöiltään spontaaneja aplodeja näytöksen aikana. Vaikka Veden Vangit onkin tarinana jännittävä ja futuristinen rakkausdraama, on mukana myös sarjasta tuttua komediallisuutta. Tekijöiden mielestä oli kiinnostavaa nähdä sarjasta tutut henkilöt uusissa rooleissa ja täysin uudenlaisessa ympäristössä.

Veden Vangit on huikea!― Janne Virtanen

Ennakkonäytökseen osallistuneet näyttelijät ja tekijät kommentoivat näkemäänsä heti tuoreeltaan, eikä kehuista meinannut tulla loppua.

Veden Vangit -musikaali TV2:ssa

Maanantaina 19.12.2016 klo 20:05.

Uusinnat:
Tiistaina 20.12. klo 16.05
Joulupäivänä sunnuntaina 25.12. klo 10:00
Tapaninpäivänä maanantaina 26.12. klo 11:00

Poikkeuksellisesti jakso ei tule ennakkoon Yle Areenaan vaan on nähtävissä siellä vasta ensimmäisen TV-esityksen jälkeen.