Heidi Sommar
Yle
”Luoja loi, mutta Linné järjesti”, kertoo vanha sanonta. Ruotsin tunnetuinta tiedemiestä ja maailmankuulua kasvitieteilijää Carolus Linnaeusta on kiittäminen, että kasveilla ja eläimillä on tieteelliset nimet. Hänen tavoitteensa luokitella ja nimetä koko eliökunta oli aikoinaan mullistava.
Carolus Linnaeus (1707-1778), myöhemmältä nimeltään Carl von Linné, syntyi ja kasvoi Ruotsin maaseudulla. Hän opiskeli teologiaa, ja tulevaisuudessa siinsi elämä kirkon palveluksessa pappina toimivan isän jalanjäljissä. Mutta kiinnostus kasvitieteeseen muutti suunnan. Linnaeus vaihtoi opiskelemaan lääketiedettä, johon sisältyi myös kasvioppia. Tuolloin ei kasvitiedettä opetettu vielä omana tieteenalanaan.
Ollessaan vasta 25-vuotias Linnaeus teki tutkimusmatkan Lappiin. Hän kiersi hevosella silloin vielä tutkimatonta Lappia kirjoittaen päiväkirjaa ja keräten laajaa kasvikokoelmaa, joka myöhemmin julkaistiin kirjana Flora Lapponica (1737). Matkamuistona hän osti saamenpuvun, jossa hänet myöhemmin ikuisti hollantilainen taidemaalari. Maalauksessa Linnaeus pitää kädessään tunnuskukakseen ottamaansa vanamoa, Linnaea borealis, joka myös nimettiin hänen mukaansa.
Vuodet 1735-38 Linnaeus vietti ulkomailla, pääosin Hollannissa ja väitteli lääketieteen tohtoriksi. Noina vuosina hän julkaisi monet pääteoksistaan, muun muassa ensimmäisen laitoksen kirjasta Systema Naturae (1735). Siinä Linnaeus järjesti kaikki eliöt neljään hierarkkisesti laajenevaan peruskategoriaan: luokkaan, lahkoon, sukuun ja lajiin. Kasvit hän luokitteli heteiden ja emien mukaan 24 luokkaan, eläimet kuuteen ja mineraalit neljään luokkaan.
Merkittävintä Linnaeuksen saavutuksissa oli perustan luominen tieteelliselle taksonomialle eli eliöiden luokittelulle. Järjestelmää on myöhemmin laajennettu, mutta Linnaeus on kiistaton taksonomian isä.
Kehittämäänsä kaksinimijärjestelmää hän käytti ensi kerran teoksessaan Species plantarum (1753). Sen myötä lajit saivat kaksiosaisen, yleensä latinankielisen nimen. Alkuosa kertoi suvun, jälkiosa lajin. Esimerkiksi leijona (Panthera leo) kuuluu sukuun Panthera ja lajiin leo, ja tammi (Quercus robur) kuuluu sukuun Quercus ja lajiin robur. Sen ansiosta hankalat nimet, jotka saattoivat koostua pitkistä kuvailuista, jäivät historiaan. Esimerkiksi hieskoivu sai nimen Betula pubescens, joka korvasi entisen nimen Betula folis cordatis serratis (koivu, jolla on sydämenmuotoiset ja sahalaitaiset lehdet).
Linnén puutarha oli aikansa paras
Linnaeus nimitettiin lääketieteen professoriksi Uppsalan yliopistoon 1741. Hän kehitti muun muassa tautiluokituksia sekä kasvilääkintää ja toimi kuninkaan henkilääkärinä. Kasvitieteen professuurin hän vastaanotti 1742 ja toimi siinä virassa aina kuolemaansa saakka. Opetuksen ohessa hän kohensi silloista kasvitieteellistä puutarhaa. Linnén puutarhasta tuli yksi aikansa parhaita. Sieltä luokittelujärjestelmä levisi ympäri maailmaa ja kehittyi sitä mukaa, kun tuli aihetta tarkennuksiin.
Linnaeusta arvostettiin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Palkintoja ja arvonimiä sateli ja Uppsalaan virtasi ulkomaisia tutkijoita. Ruotsin akatemia myönsi Linnélle aatelisarvon vuonna 1762 ja tuolloin hän otti nimekseen von Linné.
Linnén perustama puutarha ja elävä museo vaalii edelleen hänen kasvitieteellisiä oppejaan. Kasvitieteilijä ja Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Arno Kasvi vieraili Linnén puutarhassa, vuonna 1995 kuvatussa ohjelmassa hän kertoo sen historiasta ja haastattelee puutarhuri Lars Jonssonia.
Linnén aikana ei vielä tunnettu evoluutioteoriaa eikä eliölajien keskinäisiä sukulaissuhteita. Sittemmin Linnén luokitteluperusteet ovat vanhentuneet, mutta eliöiden kaksiosainen nimeämiskäytäntö on jäänyt pysyvään käyttöön.
Radio-ohjelmassa Puistojen muistot tarkastellaan muun muassa miten kasvien luokittelujärjestelmä on muuttunut Linnén ajoista. Kasvitieteellisen puutarhan nykyaikaan tutustutaan Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä. 1800-luvulla perustettua puutarhaa ja Linnén kasviluokittelua esittelee intendentti Leif Schulman.
"Jos ei ole nimeä, ei voi tehdä tiedettä"
Linnén puutarhasta löytyy myös hänen kotitalonsa, joka toimii nykyään museona. Prisma-ohjelman haastattelussa museon intendentti Eva Björn ja kasvitieteilijä Magnus Lidén Uppsalan yliopistosta kertovat Linnén merkityksestä tämän 300-vuotisjuhlan kynnyksellä.
"Jos ei ole nimeä, ei voi tehdä tiedettä", kertoo Eva Björn Linnén sanoneen. Yhteneväiset ja kielestä riippumattomat termit loivat edellytykset kasvitieteen kehitykselle. Puutarhaansa Linné toivoi ihmisten voivan "lukea" kuin kirjaa. Hän halusi, että siellä näkyy koko kasvien kiertokulku kasvusta ja kukinnasta aina kuihtumiseen asti.
Ikimainio Linné
Linnén vaikutus suomalaiseen luonnontutkimukseen on merkittävä. Hänen tunnetuimpia suomalaisia oppilaitaan olivat kasvitieteilijä Pehr Kalm sekä lääketieteen professori, ”Suomen lääketieteen isä”, Johan Haartman. Ensimmäisen suomalaisen kasvion laatinut Elias Lönnrot antoi Linnelle lempinimen "ikimainio". Linnén järjestelmää opetettiin Suomen kouluissa vielä 1950-luvulla ja suomalaisissa kasviossa järjestelmä esiteltiin 1970-luvulle saakka.
Emeritusprofessori Petter Portin kertoo Linnéä käsittelevässä artikkelissaan tämän olleen myös luonnontieteellisen tutkimusmatkailun uranuurtaja, joka lähetti apostoleiksi kutsumiaan oppilaita ulkomaille keräämään eläin- ja kasvinäytteitä ja tutkimaan luontoa.
Linné on niitä harvoja 1700-luvun tiedemiehiä, joiden maine ja ansiot ovat kantaneet vielä toiselle vuosituhannelle. Vuonna 2014 Washington Post -lehti kertoi Linnén olevan historian vaikutusvaltaisin henkilö Wikipedian linkityksillä mitattuna. Linnén tuotoksiin voi kirjojen lisäksi tutustua muun muassa Ruotsin luonnontieteellisen museon nettiherbaarion kautta ja The Linnean Society of Londonin ylläpitämään laajassa nettitietokannassa, joka sisältää muun muassa kirjeitä sekä eläin- ja kasvikokoelmia.
Artikkelin lähteenä on ohjelmien lisäksi käytetty kirjaa Lapin kasveja (Gummerus 1991), Petter Portin laatimaa kirjoitusta Linnén merkityksestä sekä muita linkkilistassa mainittuja nettilähteitä.
