Hyppää pääsisältöön

Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

Satu Saarinen istuu sairaalassa isänsä vuoteen vieressä, kuten niin monena muunakin iltana. On torstai-ilta yhdeksän vuotta sitten eikä yhteistä aikaa ole enää paljon jäljellä. Sitten tulee se puhelu, jota on odotettu jo yli vuosi.

"Isä, nukutko sinä? Sinusta on tullut pappa."

– Se tuntuu vieläkin kuin eiliseltä päivältä. Kaikki ne tuoksut, äidin onnellisen yllättynyt ilme ja nukkuva isä siinä vuoteella. Kaikki tuo on piirtynyt minun mieleeni aivan tarkasti. Se on niin tärkeä hetki, Satu Saarinen muistelee liikuttuneena.

Olen niin onnellinen ja kiitollinen, että isä sai viimeisenä iltanaan kuulla tulleensa papaksi.

Tieto Katlego-pojasta tuli iltana, jolloin Satu Saarisen isä oli viimeisen kerran hereillä. Yleensä soittoa lapsesta oli odotettu perjantaisin. Nyt tieto tulikin yllättäen päivää aiemmin.

– Olen niin onnellinen ja kiitollinen, että isä sai viimeisenä iltanaan kuulla tulleensa papaksi. Ikuisesti olen myös kiitollinen Interpedian Marika Elmerannalle, joka sen tiedon meille torstai-iltana soitti. Yleensä sitä puhelua odotettiin perjantaisin. Jokainen perjantai oli aina uusi mahdollisuus ja sitten pienimuotoinen pettymys.

Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, oli toinen jo astumassa Satu Saarisen ja hänen miehensä elämään. Suurien tunteiden myllerryksessä Satu saatteli aamulla isänsä tuhkaukseen ja istui jo aamupäivällä lentokoneessa Jarkko-miehensä kanssa. Oli aika hakea 2-vuotias Katlego-poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista.

"Adoptio oli meille todella luonnollinen asia."

Ovikellon painallus saa talon sisällä aikaan melkoisen säpinän. Ovella vieraita ovat ensimmäisinä vastassa perheen kaksi karvaisinta jäsentä, italianvesikoirat Aatos ja Toivo. Heti heidän perässään juoksee talon emäntä, Satu Saarinen, koirien intoa toppuutellen:

– Voi ei, anteeksi. Tämä on tällaista näiden kanssa.

Koirat pitävät huolen, että heidät tervehditään ensin. Vasta sen jälkeen vieraat päästetään moikkaamaan muuta perhettä.

– Meitä onkin täällä kotona vain me kaksi, Satu kertoo ja viittaa portaikossa keikkuvaan tyttäreensä, Dimphoon.

8-vuotiaan Dimphon koulupäivä on ohi ja perheen naisväki on tullut kahdestaan käymään kotona välipalalla sekä ulkoiluttamassa koirat ennen kuoroharjoituksia. Kuoroharjoituksiin on tulossa myös Dimphon 11-vuotias isoveli, Katlego, joka on jäänyt koulun jälkeen odottelemaan harjoitusten alkua kaupungille. Jarkko-isä on työmatkalla.

– Kuorossa laulaminen on ihana harrastus. Lapset laulavat samassa kuorossa ja koko meidän perhe on saanut monta hienoa elämystä ja kokemusta esimerkiksi konserttien ja levytysten myötä.

Oli se aika iso yllätys, ettei biologisia lapsia alkanutkaan kuulua. Asiat eivät menneetkään suunnitelmien mukaan.

Kuten niin monessa muussakin perheessä, myös Saaristen kotona lasten harrastukset vievät paljon aikaa. Kuusamontie on tullut tälle Kiimingissä asuvalle perheelle tutuksi, kun äiti ja isä ajavat kodin ja kaupungin väliä useamman kerran päivässä. Lapset ovat haluttuja ja heitä on todella odotettu – heidän hyvinvointi on tärkeintä ja heitä kannustetaan heidän harrastuksissaan.

– Oli se aika iso yllätys, ettei biologisia lapsia alkanutkaan kuulua. Asiat eivät menneetkään suunnitelmien mukaan. En ollut osannut ajatella sitä mahdollisuutta omalle kohdalleni, Satu Saarinen muistelee vuosien takaisia tunteitaan.

– Päätimme, että jos en tule raskaaksi tietyn ajan kuluessa, lähdemme mukaan adoptioprosessiin. Se oli meille jotenkin todella luonnollinen asia. Lapsettomuustutkimuksista ja -hoidoista meillä ei ole mitään kokemusta.

"Me tykätään äidin kanssa tanssia tai vaikka leipoa yhdessä"

Satu ja Dimpho sytyttävät kynttilöitä ja Dimpho huolehtii, pitäisikö marraskuun puolivälissä Oulun tuomiorovastiksi valitun äidin onnittelukimppuja siirtää vähäksi aikaa syrjään.

Kukat saavat jäädä pöydille,värikkäät tuikut valaisevat pimeää iltaa. Äiti ja tytär heittävät ylävitosen – kynttilät sytytetty taitavasti ja turvallisesti. Koirat kisaavat pöydän ympärillä, kumpi saa enemmän huomiota osakseen.

– Me tykätään äidin kanssa tanssia tai vaikka leipoa yhdessä, Dimpho kertoo ja etenee talossa tanssiaskelin.

– Tuolla lapsella on kyllä rytmi veressä, Satu Saarinen nauraa.

Ne ensimmäiset päivät ovat todella tärkeitä. Edelleenkin ne ovat muistoissa merkittävänä osana elämäämme.

Saarisen perheen lasten adoptiot ovat hyvin erilaisia. Dimpho-tytön adoptio on hoidettu Botswanan adoptiolainsäädännön mukaan, sillä perhe asui adoption aikaan maassa. Katlego-pojan adoptio eteni suomalaisen järjestön kautta.

– Muistan sen hetken niin tarkasti, kun avasimme oven ja näimme pojan leikkimässä omahoitajansa kanssa. Katlego kääntyi katsomaan meitä ja jatkoi omia leikkejään. Olimme taas vain kaksi ihmistä, jotka tulivat hänen elämäänsä, mutta eipä arvannut siinä vaiheessa, että nämä kaksi jäävätkin pysyvästi, Satu hymyilee.

Satu, Jarkko ja Katlego jatkoivat heti ensikohtaamisen jälkeen elämäänsä perheenä. Katlego lähti heti ensimmäisenä päivänä äidin ja isän mukana hotellille. Vihdoinkin perhe oli yhdessä.

– Ne ensimmäiset päivät ovat todella tärkeitä. Edelleenkin ne ovat muistoissa merkittävänä osana meidän elämäämme – ne hetket, kun sai lapsen rauhoitettua nukkumaan ja osasi itse olla siinä tilanteessa rauhallinen ja sietää aikuisena sitä lapsen kauhua, kun hän nukkumaan mennessä itkee, itkee ja itkee. Näin jälkikäteen ajateltuna oli todella hyvä, että Katlego itki ja ilmaisi tunteitaan.

"Muistan sen hetken niin tarkasti – avasimme oven ja näimme pojan leikkimässä omahoitajansa kanssa."

Molemminpuolisen kiintymyssuhteen rakentuminen on adoptioperheiden kohdalla erittäin tärkeää. Lapsilla on voinut olla elämänsä ensihetkien aikana kymmeniä ja kymmeniä sylejä, mutta mikään niistä ei ole ollut erityinen. Kun lapselle löytyy oma perhe, on lapsen tärkeää oppia ymmärtämään, että äiti ja isä ovat aluksi ne hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset.

– Monet adoptiolapset osoittavat varauksetta kiintymystään ja saattaa käydä niin, että he kiintyvät kaikkiin ihmisiin ja juoksevat varauksetta jokaiseen syliin. Lapsi pitäisi kuitenkin totuttaa ajatukseen, että hän kuuluu nyt äidille ja isälle ja he kuuluvat hänelle. Olisi myös erittäin tärkeää, että lapsi vierastaisi ja valikoisi ihmisiä. Tämän vuoksi adoptioperheissä on yleensä ohje, ettei lapsen annettaisi juosta heti esimerkiksi isovanhempien ja kummien syliin. Se on kiintymyssuhteen kannalta tärkeä asia, mutta monet adoptioperheet ja isovanhemmat tästä kärsivät. Sehän on ihan ymmärrettävää, koska kaikki ovat odottaneet lasta monta vuotta, Saarinen kertoo.

Meillä oli tapana sanoa asiat Katlegolle ensin englanniksi ja lisätä siihen perään sama asia heti suomeksi.

Saaristen perheessä oli heti alusta asti yhteinen kieli. Pieni Katlego-poika puhui omahoitajaltaan oppimaansa amerikanenglantia, mutta Satu ja Jarkko alkoivat kuitenkin heti puhua lapselleen myös suomea.

– Oh goodness, hän aina sanoi, Saarinen muistelee pienen Katlegon puhetta ja jatkaa:

– Meillä oli tapana sanoa asiat Katlegolle ensin englanniksi ja lisätä siihen perään sama asia heti suomeksi. Pikkuhiljaa jätimme englannin pois ja poika oppi suomenkielen todella nopeasti. Hän on edelleen todella lahjakas kielissä ja molemmat lapset käyvätkin nyt kansainvälistä koulua.

"Dimphon adoptio on niin sanottu avoin adoptio."

Dimpho esittää oman tanssikoreografiansa. Satu Saarinen seuraa esitystä sohvalta ihan kuin monena muunakin iltana. Sitten vaihdetaan musiikki ja äitikin pääsee tanssimaan. Dimpho opettaa äidille tanssiaskeleet Tuure Kilpeläisen Autiosaari-kappaleeseen.

– Dimpho on opettanut minulle näitä askeleita jo useampaan kertaan. Edelleenkään en muista kunnolla. Miten tämä menikään? Satu nauraa ja kikattaa tyttärensä kanssa lattialla tanssiaskelten lomassa.

Dimpho saapui Saaristen elämään vain kolmen kuukauden ikäisenä vuonna 2009, jolloin perhe asui Botswanassa Jarkon töiden takia. Vajaan kolmen vuoden ikäinen Katlego sai pikkusiskon ja Satu Saarinen tuli äidiksi toistamiseen.

– Dimphon adoptiotarina on täysin toisenlainen. Me asuimme adoption aikaan Afrikassa ja adoptoimme tytön paikallisten lakien mukaan. Dimphon adoptio on niin sanottu avoin adoptio eli me olemme edelleen yhteydessä Dimphon biologiseen äitiin ja sukuun.

Koska asuimme silloin Botswanassa, ei Dimphon adoptiossa ollut mukana suomalaisia viranomaisia vaan botswanalaiset viranomaiset.

– Kuten Katlegon adoptiossa, myös Dimphon adoptiossa on ollut mukana järjestö. Koska asuimme silloin Botswanassa, ei Dimphon adoptiossa ollut mukana suomalaisia viranomaisia vaan botswanalaiset viranomaiset.

– Ja täytyy sanoa, että paljon tiukempi syyni siellä oli kuin täällä. Meidän perhe ja läheiset ystävät haastateltiin erittäin tarkasti ja jälkiseurantakin oli Botswanassa paljon tiukempaa kuin täällä.

Ennen adoptiota Dimpho sijoitettiin Saaristen perheeseen. Sijoituksen aikana tytön biologinen äiti ja Saariset saivat neuvontaa. Neuvonnan aikana biologisella äidillä oli vielä lupa muuttaa mielensä. Tilannetta ja turvaverkostoja tutkittiin sen varalta, voisiko joku sukulaisista ottaa tytön, sillä kansainvälinen adoptio on lapselle aina vasta viimeinen vaihtoehto. Vielä adoptio-oikeudessakin äidillä olisi ollut mahdollisuus päättää, että hän haluaakin pitää lapsen tai antaa hänet vain määräaikaisesti sijoitukseen.

– Sitten kun adoptio vihdoin vahvistettiin, emme saaneet poistua maasta vuoteen ilman sisäministerin kirjallista lupaa. Jos halusimme lomailla tai viettää viikonloppuja esimerkiksi Namibiassa tai Etelä-Afrikassa, haimme sisäministerin kansliasta monta viikkoa aiemmin luvan poistua maasta.

"Me olemme Dimphon biologiseen äitiin yhteydessä aika paljonkin."

Kun Dimpho täytti kaksi, muuttivat Saariset takaisin Suomeen. Vanhemmista tuntui hyvältä juurruttaa lapset ajoissa suomalaiseen ympäristöön ja kulttuuriin. Kotiäitinä Afrikassa elänyt Satu pääsi myös takaisin papin töihin.

Afrikassa tällä hetkellä työreissulla oleva Jarkko-isä on käynyt tapaamassa Dimphon biologista äitiä. Tytöllä on puhelimessaan kuvaterveiset Botswanasta.

Minä ajattelen, että olemme hyvin onnekkaita, kun meidän elämässämme on myös tämä afrikkalainen perhe.

– Me olemme Dimphon biologiseen äitiin yhteydessä aika paljonkin. Pyrimme käymään tapaamassa häntä Botswanassa kerran vuodessa. Se on ollut Dimpholle luonteva ja päivänselvä asia koko ajan. Asiasta puhutaan hyvin arkisesti ja Dimpho ymmärtää, millaista hänen elämänsä olisi, jos hän asuisi siellä. Hänellä on Botswanassa kaksi biologista veljeä ja runsas serkusparvi.

– Minä ajattelen, että olemme hyvin onnekkaita, kun meidän elämässämme on myös tämä afrikkalainen perhe. En äitinä voisi onnekkaammassa asemassa olla. Koemme Dimphon biologisen äidin kanssa, että meillä on yhteinen lapsi, jota yhteistyöllä kasvatamme. Ja koska valitettavasti meillä ei ole tietoa Katlegon juurista, on Pearl, Dimphon biologinen äiti, pyytänyt Katlegolta lupaa saada olla myös hänen arfrikkalainen äitinsä. Se on aika ihana ajatus, Satu miettii.

"Että he saisivat siivet ja juuret – olisivat kotoisin jostakin."

Lapset ovat Satu Saarisen elämässä tärkeintä – että he saisivat siivet ja juuret, olisivat kotoisin jostakin.

– Koska lapset ovat adoptoituja, on älyttömän tärkeää, että heillä olisi tunne siitä, että on joku multa, mihin he saavat juurensa kasvattaa. Toivon, että he pystyvät olemaan tasapainoisia ihmisiä – elämään, rakastamaan, tekemään töitä ja sitä kaikkea, mitä elämään kuuluu.

Saaristen perhe asuu maaseudulla Kiimingissä joen varrella. Perheen yhteisiä hetkiä vietetäänkin mieluusti omalla pihalla. Kesäaikana joki vetää puoleensa.

Vapaapäivinä meillä hissutellaan pyjamassa ja lämmitetään rantasaunaa.

– Dimpho, meidän Kalaharin prinsessamme, on ihan koko ajan uimassa. Katlego onkii ja koirat pyörivät ympärillä. Meidän elämämme on ihan tavallista ja kiireistä arkea. Siksi vapaapäivinä meillä hissutellaankin monesti pyjamassa ja lämmitetään rantasaunaa. Tai sitten mennään kauppahalliin ostamaan muikkuja.

– Hektisen arjen keskellä lapset haluavat monesti vain olla. Varsinkin Dimpho sanoo herkästi, että “Äiti, eihän tarvitse tänään lähteä minnekään”.

Satu kertoo perhepaletin pyörivän rautaisella organisaatiokyvyllä ja energisyydellä. Papin työ on epäsäännöllistä ja usein iltapainotteista. Äidin oma aika on hetki kynttilänvalossa silloin, kun lapset on peitelty nukkumaan tai laput korvilla juoksulenkillä koirien kanssa. Säännöllisille harrastuksille ei löydy aikataulusta tilaa tärkeää vapaaehtoistyötä lukuunottamatta.

"Kunpa kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasavertaisesti ja kiusaamatta."

Dimpho avaa innoissaan lahjaksi saamaansa pientä ensiapulaukkua. Lääkärin ja tanssijan ammateista haaveileva tyttö on päättänyt lähteä sitten isona töihin Afrikkaan. Tanssiva lääkäri -nimitys naurattaa tyttöä. Mitähän potilaat sanoisivat?

Saaristen perheessä eletään elämänmakuisesti. Äidin ammatti on opettanut lapsille paljon elämästä ja kuolemasta. Perheessä puhutaan avoimesti kuolemasta ja siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kun äiti lähtee hautajaisiin, lapset kysyvät, arkku vai tuhkaus. Katlego on sitten joskus tulevaisuudessa päättänyt kantaa äitinsä tuhkan ja Dimpho aikoo stailata äidin arkkuun.

– Dimphon mielestä olen niin tyylitön, että hänen täytyy ehdottomasti saada ainakin sitten meikata ja pukea minut mielensä mukaan. Olen antanut hänelle vapaat kädet, Satu Saarinen nauraa.

Satu Saarisella on vielä yksi toive – kunpa kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasavertaisesti ja kiusaamatta. Saaristen perheessä on lasten kasvamisen myötä tullut eteen uusi asia, kiusaaminen. Se suututtaa ja surettaa äitiä suunnattomasti.

– Siinä mielessä toivon suomalaisilta sietämistä. Jos ei pysty hyväksymään tai halua olla kaveri, voi edes opetella sietämään erilaisia ihmisiä. Se vaan on niin, että maaseudullakin saattaa kävellä vastaan erilainen ihminen.

Koirat juoksentelevat ja osoittavat mieltään, pissareissu on siirtynyt luvattoman pitkälle. Ja kohta on jo kiire hakemaan Katlego mukaan kuoroharjoituksiin. Dimpho tutkii yhä ensiapulaukkuaan ja Satu saattelee vieraat ulko-ovelle. Paletti jatkaa pyörimistään, kunnes on seuraavan vapaapäivän aika. Sitten pelataan ehkä Kimbleä.

"Seuraavana vapaapäivänä pelataan ehkä Kimbleä."

KUVAT: Yle, Tero Kyllönen ja Saaristen perheen kotialbumi

Akuutti – elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!