Hyppää pääsisältöön

Kansallisteatterin notkea ja vimmainen Minna Canth

Kansallisteatteri: Canth
Kansallisteatteri: Canth Kuva: Krista Mäkinen Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Tiedätte tietysti sen valokuvan: totinen, topakka nainen, kireä valkoinen koriste kaulassa, musta hatuntötterö päässä, kaksoisleuka. Kuvasta ei välity huumorintajua, ei pilkettä eikä vimmaa. Tantta mikä tantta.

Kansallisteatterin Canth-näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan vanhan valokuvan mieleeni iskostamaa kuvaa Minna Canthista. Oi kuinka riemumielin annankaan tuon ankean pinttymän häipyä mielestäni!

Seppo Parkkisen kirjoittama ja Kaisa Korhosen ohjaama Canth – kertomus uuden ajan ihmisistä tuo näyttämölle kiihkeän, notkean, rohkean, maanisen nuoren naisen. Cécile Orblin kuljettaa Minnaa 36 vuoden iästä aina kuolemaan saakka. Tuntuu hurjalta tajuta, että Minna oli kuollessaan, tosiaan, vasta 53-vuotias. Ihmeellinen nainen.

Olenhan minä faktat Minna Canthin elämästä tiennyt, lukenut novelleja, nähnyt useimmat näytelmät teatterissa ja nähnyt myös hänestä tehtyä teatteria. Mutta vasta nyt Minnaan tuli eloa ja vipinää.

Fokuksessa on paitsi yhden suomenkielisen teatterin synnyttäjän tarina, myös suomalaisen teatterin synty. Merkkihenkilöitä vilisee, mukana ovat niin Ida Aalberg, Kaarlo ja Emilie Bergbom kuin Juhani Ahokin.

Kansallisteatteri: Canth
Ida Aalberg (Kristiina Halttu) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Näytelmä koostuu lyhyistä kohtauksista, joissa päähenkilö usein puhuu suoraan yleisölle. Ihmisten kohtaamiset, palavat puheet ja näytelmäotteet risteävät. Kieli on nykyteatterin usein puhekieliseen ilmaisuun tottuneelle kuulijalle oikeastaan virkistävän tyyliteltyä, suoraa ja kirjakielistä. Jotain samalla tavalla jykevää ja kohottunutta on Korhosen estetiikassakin. Kati Lukan upea lavastus saa suuren näyttämön tuntumaan jännittävästi uudelta.

Nopeasti kohtauksia juoksuttavasta rakenteesta seuraa – ainakin omalle katsomiskokemukselleni – kaksi asiaa. Toisaalta säpinää riittää, kyllästymään ei pääse. Mutta toisaalta monet tarinan ihmiset jäävät etäisiksi. Heitä tulee ja menee. He eivät ehdi kehittyä persooniksi, joista alkaisin välittää. Kerran liikutun kyyneliin: kohtauksessa jossa Minna hautaa nuorena kuolleen tyttärensä Hannan (Eeva Putro). Hetki on nopea, mutta äidin tuska välittyy kipeästi.

Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila.
Minna Canth katsoo Sylvi-näytelmän harjoituksia. Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila. Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Minnan lisäksi oikeastaan vain Kristiina Haltun Ida Aalberg saa tilaa kasvaa kokonaiseksi henkilöksi, josta saan otteen. Haltun Ida on helposti lähestyttävä ja flirttaileva. Katsomossa mukana ollut ystäväni olisi kaivannut enemmän ylvästä diivaa Aalbergin olemukseen, mutta minusta oli mahtavaa että näyttelijättärestä tehdään tässä nauravainen ja eloisa nainen.

Jännittävää oli havaita, kuinka vahvasti tietyt ikoniset kuvat lukitsevat mielikuvia historiallisista henkilöistä. Ida Aalbergin kohdalla se kuva on tietysti Kansallisteatterin seinällä oleva, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva. Naurun pyrskäys katsomossa oli mahtava, kun Halttu taivutti selkänsä ja otti Sen Asennon.

Kaisa Korhosen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle.

Kaikki näyttämöllä pyörii Minnan luomisvimman tahdissa. Tarinaa kuljetaan eteenpäin näytelmä näytelmältä. Ensin Murtovaras, hieman arastellen Suomalaiselle Teatterille tarjottu esikoinen, joka kuitenkin heti hyväksyttiin esitettäväksi. Sitten suorasukaisesti naisen epäitsenäistä asemaa valottava Työmiehen vaimo, köyhien kapinaa puolustava Kovan onnen lapsia, nuorten puolesta puhuva Papin perhe, lapsenmurhaa kuvaava Anna-Liisa, ja rakkaudesta murhaavan naisen tarina Sylvi.

Seppo Parkkinen on ottanut näytelmään mukaan pitkiä otteita kustakin näytelmästä. Minnan näytelmien kautta kuvataan toisaalta ajan yhteiskunnallista todellisuutta, toisaalta Minnan tulenpalavaa kirjoittamista ja näytelmien saamaa ristiriitaista vastaanottoa.

Kansallisteatteri: Canth
Suomentaja ja näyttelijä Hilda Asp (Pihla Maalismaa) Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Työmiehen vaimon kirjoittamisen, harjoittelun ja esittämisen ympärille kudottu draama elää ja sykkii. Ida Aalberg ja Pihla Maalismaan raikkaasti tulkitsema Hilda Asp kamppailevat Homsantuun roolista, Minna etsii rohkeasti tarinaa joka olisi mahdollisimman kipeästi totta. Työmiehen vaimosta valittu näytelmäkohtaus tiivistää jotain olennaista alkuteoksesta.

Katsomossa istuessani muistini uumenista nousi kuvia Työmiehen vaimosta, jonka näin 1980-luvulla Seinäjoen kaupunginteatterissa. Naisen aseman surkeuden tajuaminen iski silloin ilmat teinitytöstä.

Lukuisten näytelmäotteiden mukana olo on tietysti perusteltua, mutta ratkaisu tekee esityksestä paikoitellen raskassoutuisen. Minnan näytelmien tärkeys ja rohkeus välittyy katsomoon, mutta tunne ei läheskään aina. Oli välillä puuduttavaa katsoa pitkiä pätkiä näytelmistä, joihin en päässyt emotionaalisesti mukaan. Tässä seuralaiseni oli jälleen eri mieltä: hän piti näytelmäkohtauksista kovasti.

Näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan mielikuvaani Minna Canthista.

Esityksen loppu on yllättävä ja kertakaikkisen vaikuttava. Näemme väläyksiä ajasta, johon Minna Canth ei enää ehtinyt mukaan. Loppu jättää katsojan haikeaksi: mitä kaikkea Minna olisikaan tehnyt, jos olisi saanut elää pitempään.

Kaisa Korhosen ja Seppo Parkkisen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle. Se tekee Minnasta elävän ihmisen, pelottoman taistelijan. Kun tästedes mietin Minna Canthia, en usko ajattelevani vanhan valokuvan pönäkkää, totista tätiä. Ajattelen Minnan käsittämätöntä rohkeutta ja lahjakkuutta.

Kansallisteatteri: Canth
Niilo Sala (Jussi Lehtonen) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatteri: Canth - kertomus uuden ajan ihmisistä. Kirjoittanut Seppo Parkkinen. Ohjaus Kaisa Korhonen.
Lavastus Kati Lukka, puvut Pirjo Liiri-Majava, musiikki Hannu Kella, valot Kalle Ropponen, äänet Esa Mattila, koreografia Marjo Kuusela. Rooleissa Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016.

HS: Minna Canth katoaa aikansa ilmiöiden keskelle kuin savuun

Me Naiset: Näyttelijä Cécile Orblin erosi lapsensa isästä raskausaikana: ”Kaksi ensimmäistä vuotta olivat perkeleellisiä”

Savon Sanomat: Kansallisteatteri: Canth

Paljon melua teatterista -blogikirjoitus

Päivitetty 2.12.2016: Linkkejä lisätty.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • DDR-taloon Helsingissä liittyy kiinnostavia ja haikeita muistoja

    DDR-talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa.

    Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa vuonna 1956 rakennetussa talossa oli DDR:n lähetystön työntekijöiden asuntola. Kun Berliinin muuri murtui, talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa. - Tässä talossa asuivat käsittääkseni alemmat lähetystövirkailijat. Roihuvuoressa oli muitankin DDR:n omistamia asuntoja.

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • DDR-taloon Helsingissä liittyy kiinnostavia ja haikeita muistoja

    DDR-talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa.

    Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa vuonna 1956 rakennetussa talossa oli DDR:n lähetystön työntekijöiden asuntola. Kun Berliinin muuri murtui, talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa. - Tässä talossa asuivat käsittääkseni alemmat lähetystövirkailijat. Roihuvuoressa oli muitankin DDR:n omistamia asuntoja.

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven" – Hima & Stradan kaupunkikierrokset lisäävät ymmärrystä asunnottomuudesta

    Oppaat kertovat tarinoita pääkaupungin kaduilta.

    Hima & Stradan asunnottomuutta kokeneet katuoppaat kertovat, mitä kaikkea Helsingin kaduilla tapahtuu ja mitä kaikkea kiireiseltä kulkijalta jää ehkä huomaamatta. Toisenlainen kaupunkikierros avaa uuden näkökulman tuttuunkin ympäristöön. Tässä Poitsun ja Paulan kierroksilla kuultua.

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.