Hyppää pääsisältöön

Kansallisteatterin notkea ja vimmainen Minna Canth

Kansallisteatteri: Canth
Kansallisteatteri: Canth Kuva: Krista Mäkinen Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Tiedätte tietysti sen valokuvan: totinen, topakka nainen, kireä valkoinen koriste kaulassa, musta hatuntötterö päässä, kaksoisleuka. Kuvasta ei välity huumorintajua, ei pilkettä eikä vimmaa. Tantta mikä tantta.

Kansallisteatterin Canth-näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan vanhan valokuvan mieleeni iskostamaa kuvaa Minna Canthista. Oi kuinka riemumielin annankaan tuon ankean pinttymän häipyä mielestäni!

Seppo Parkkisen kirjoittama ja Kaisa Korhosen ohjaama Canth – kertomus uuden ajan ihmisistä tuo näyttämölle kiihkeän, notkean, rohkean, maanisen nuoren naisen. Cécile Orblin kuljettaa Minnaa 36 vuoden iästä aina kuolemaan saakka. Tuntuu hurjalta tajuta, että Minna oli kuollessaan, tosiaan, vasta 53-vuotias. Ihmeellinen nainen.

Olenhan minä faktat Minna Canthin elämästä tiennyt, lukenut novelleja, nähnyt useimmat näytelmät teatterissa ja nähnyt myös hänestä tehtyä teatteria. Mutta vasta nyt Minnaan tuli eloa ja vipinää.

Fokuksessa on paitsi yhden suomenkielisen teatterin synnyttäjän tarina, myös suomalaisen teatterin synty. Merkkihenkilöitä vilisee, mukana ovat niin Ida Aalberg, Kaarlo ja Emilie Bergbom kuin Juhani Ahokin.

Kansallisteatteri: Canth
Ida Aalberg (Kristiina Halttu) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Näytelmä koostuu lyhyistä kohtauksista, joissa päähenkilö usein puhuu suoraan yleisölle. Ihmisten kohtaamiset, palavat puheet ja näytelmäotteet risteävät. Kieli on nykyteatterin usein puhekieliseen ilmaisuun tottuneelle kuulijalle oikeastaan virkistävän tyyliteltyä, suoraa ja kirjakielistä. Jotain samalla tavalla jykevää ja kohottunutta on Korhosen estetiikassakin. Kati Lukan upea lavastus saa suuren näyttämön tuntumaan jännittävästi uudelta.

Nopeasti kohtauksia juoksuttavasta rakenteesta seuraa – ainakin omalle katsomiskokemukselleni – kaksi asiaa. Toisaalta säpinää riittää, kyllästymään ei pääse. Mutta toisaalta monet tarinan ihmiset jäävät etäisiksi. Heitä tulee ja menee. He eivät ehdi kehittyä persooniksi, joista alkaisin välittää. Kerran liikutun kyyneliin: kohtauksessa jossa Minna hautaa nuorena kuolleen tyttärensä Hannan (Eeva Putro). Hetki on nopea, mutta äidin tuska välittyy kipeästi.

Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila.
Minna Canth katsoo Sylvi-näytelmän harjoituksia. Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila. Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Minnan lisäksi oikeastaan vain Kristiina Haltun Ida Aalberg saa tilaa kasvaa kokonaiseksi henkilöksi, josta saan otteen. Haltun Ida on helposti lähestyttävä ja flirttaileva. Katsomossa mukana ollut ystäväni olisi kaivannut enemmän ylvästä diivaa Aalbergin olemukseen, mutta minusta oli mahtavaa että näyttelijättärestä tehdään tässä nauravainen ja eloisa nainen.

Jännittävää oli havaita, kuinka vahvasti tietyt ikoniset kuvat lukitsevat mielikuvia historiallisista henkilöistä. Ida Aalbergin kohdalla se kuva on tietysti Kansallisteatterin seinällä oleva, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva. Naurun pyrskäys katsomossa oli mahtava, kun Halttu taivutti selkänsä ja otti Sen Asennon.

Kaisa Korhosen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle.

Kaikki näyttämöllä pyörii Minnan luomisvimman tahdissa. Tarinaa kuljetaan eteenpäin näytelmä näytelmältä. Ensin Murtovaras, hieman arastellen Suomalaiselle Teatterille tarjottu esikoinen, joka kuitenkin heti hyväksyttiin esitettäväksi. Sitten suorasukaisesti naisen epäitsenäistä asemaa valottava Työmiehen vaimo, köyhien kapinaa puolustava Kovan onnen lapsia, nuorten puolesta puhuva Papin perhe, lapsenmurhaa kuvaava Anna-Liisa, ja rakkaudesta murhaavan naisen tarina Sylvi.

Seppo Parkkinen on ottanut näytelmään mukaan pitkiä otteita kustakin näytelmästä. Minnan näytelmien kautta kuvataan toisaalta ajan yhteiskunnallista todellisuutta, toisaalta Minnan tulenpalavaa kirjoittamista ja näytelmien saamaa ristiriitaista vastaanottoa.

Kansallisteatteri: Canth
Suomentaja ja näyttelijä Hilda Asp (Pihla Maalismaa) Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Työmiehen vaimon kirjoittamisen, harjoittelun ja esittämisen ympärille kudottu draama elää ja sykkii. Ida Aalberg ja Pihla Maalismaan raikkaasti tulkitsema Hilda Asp kamppailevat Homsantuun roolista, Minna etsii rohkeasti tarinaa joka olisi mahdollisimman kipeästi totta. Työmiehen vaimosta valittu näytelmäkohtaus tiivistää jotain olennaista alkuteoksesta.

Katsomossa istuessani muistini uumenista nousi kuvia Työmiehen vaimosta, jonka näin 1980-luvulla Seinäjoen kaupunginteatterissa. Naisen aseman surkeuden tajuaminen iski silloin ilmat teinitytöstä.

Lukuisten näytelmäotteiden mukana olo on tietysti perusteltua, mutta ratkaisu tekee esityksestä paikoitellen raskassoutuisen. Minnan näytelmien tärkeys ja rohkeus välittyy katsomoon, mutta tunne ei läheskään aina. Oli välillä puuduttavaa katsoa pitkiä pätkiä näytelmistä, joihin en päässyt emotionaalisesti mukaan. Tässä seuralaiseni oli jälleen eri mieltä: hän piti näytelmäkohtauksista kovasti.

Näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan mielikuvaani Minna Canthista.

Esityksen loppu on yllättävä ja kertakaikkisen vaikuttava. Näemme väläyksiä ajasta, johon Minna Canth ei enää ehtinyt mukaan. Loppu jättää katsojan haikeaksi: mitä kaikkea Minna olisikaan tehnyt, jos olisi saanut elää pitempään.

Kaisa Korhosen ja Seppo Parkkisen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle. Se tekee Minnasta elävän ihmisen, pelottoman taistelijan. Kun tästedes mietin Minna Canthia, en usko ajattelevani vanhan valokuvan pönäkkää, totista tätiä. Ajattelen Minnan käsittämätöntä rohkeutta ja lahjakkuutta.

Kansallisteatteri: Canth
Niilo Sala (Jussi Lehtonen) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatteri: Canth - kertomus uuden ajan ihmisistä. Kirjoittanut Seppo Parkkinen. Ohjaus Kaisa Korhonen.
Lavastus Kati Lukka, puvut Pirjo Liiri-Majava, musiikki Hannu Kella, valot Kalle Ropponen, äänet Esa Mattila, koreografia Marjo Kuusela. Rooleissa Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016.

HS: Minna Canth katoaa aikansa ilmiöiden keskelle kuin savuun

Me Naiset: Näyttelijä Cécile Orblin erosi lapsensa isästä raskausaikana: ”Kaksi ensimmäistä vuotta olivat perkeleellisiä”

Savon Sanomat: Kansallisteatteri: Canth

Paljon melua teatterista -blogikirjoitus

Päivitetty 2.12.2016: Linkkejä lisätty.

Penkkitaiteilija

  • Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Erkka Filander muisteli koulunsa kiusattuja ja kirjoitti kehutun runoteoksen marttyyreistä ja rakennuksista. Nyt Torso on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Mutta miksi Filander on sitä mieltä, ettei hänen teostaan kannata lukea ääneen? Erkka Filanderin Torso on runoteos arkkitehtuurista, tiloista ja marttyyriudesta.

  • Stadin slangi yhdistää ja erottaa

    Slangi on puhetapa, jota vain ryhmään kuuluvat ymmärtävät.

    Stadi vai Hesa? Tämä oli joskus tärkeätä tietää. Nyttemmin nuoret paljasjalkaiset ovat alkaneet kuin kiusallaan puhua Hesoista.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Villen keittiössä poronsorkkia ja puff puff -palleroita

    Ville Haapasalo kutsuu keittiöön vieraita kahdeksasta maasta

    Villen keittiö 30 minuutissa -ruokakulttuuriohjelmassa laitetaan ruokaa suurella sydämellä. Ohjelmassa Ville Haapasalo saa vieraakseen hyvän ruoan ystäviä kahdeksasta eri maasta. Joka viikko perehdytään yhden maan ruokaperinteisiin.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Uljas uusi maailma – Suomen ensimmäinen sähkömusiikkidraama

    Martti Vuorenjuuri teki antiutopiasta radiosovituksen 1958.

    Vuonna 1958 syntyi Suomen ensimmäinen sähkömusiikkiteos, kun Martti Vuorenjuuri toteutti kuunnelmasovituksensa Aldous Huxleyn antiutooppisesta romaanista Uljas uusi maailma. Huxleyn pessimistinen romaani (1932, suom. 1944) on klassinen kuvaus tulevaisuuden totalitaarisesta yhteiskunnasta, johon ihmiset on sopeutettu jo lapsesta pitäen.

  • Taidetutkimukset-sarjan kolmannella kaudella etsitään taas kadonneita mestariteoksia

    Kauden taiteilijat ovat Vuillard, Constable ja Gainsborough

    Taidetutkimukset on BBC:n jännittävä sarja, jossa etsitään ja löydetään kadonneita mestariteoksia. Taidetuntijat Philip Mould ja Bendor Grosvenor sekä toimittaja Fiona Bruce perehtyvät teoksiin, joiden he uskovat olevan kuuluisien taiteilijoiden tuntemattomia tai kadonneita töitä ja yrittävät koota todisteet, joilla maailman johtavat taide-ekspertit saataisiin vakuuttuneeksi niiden aitoudesta.

  • Saisinko yhden neuvoa antavan? Työelämäni on ihan muuttunut.

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja jälkiteollisella pätkätyöläisellä? Ennen kaikkea työpaikkaryyppääminen. Suomalaisten ryyppyreissujen väheneminen liittyy työkulttuurin muutoksiin, mutta onneksi jälkiteollinen työkulttuuri on palauttanut työpaikkapöhnän arvon. Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko läpi kesän.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.

  • Mene metsään! Avaruusromua 25.6.2017

    Metsässä olo rauhoittaa, ja myös musiikki.

    Metsässä oleskelu laskee verenpainetta, vähentää lihasjännitystä ja alentaa sydämen sykettä. Metsässä olo rauhoittaa. Sanotaan, että jo muutama minuutti metsässä vaikuttaa meihin, mutta metsän hyödyt ja vaikutukset tulevat parhaiten esiin, jos metsässä viihtyy pitempään. Stressi helpottaa. Olo paranee. Amerikkalainen Robert Scott Thompson on tehnyt metsäistä musiikkia. Steve Roach ja Robert Logan lähestyvät asiaa biologian ja ihmisen luontosuhteen kautta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tanssin huumassa humppa karkaa käsistä

    Humppa karkasi käsistä

    Tanssilava ja yötön yö. Ja Ylen massiivinen Hulahula Suomi -hanke ja haaste tanssin maailmanennätykseen juhannusiltana! Teeman Elävä arkisto säestää näitä ihan omilla tanssityyleillään. Tanssi huumaa -paketissa nähdään ohjelmat Dansholmen (1966) ja Humppa karkasi käsistä (1981). Ohjelmat televisiossa: Maanantaina 19.6.

  • Miten olla mies, jos vasara ei pysy kädessä?

    Osallistu Maryan Abdulkarimin lukupiiriin täällä!

    Toimittaja Maryan Abdulkarimin vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Reko Lundánin romaani Rinnakkain. On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti, ja kannattaako se lukea? Osallistu keskusteluun!

  • Raastuvassa tavataan! Näin Spandau Ballet repi itsensä kappaleiksi

    Hitintekijöiden tarina Teemalla 5.8. klo 20.

    Seksikäs saksofoni ja syvät miesäänet, niistä on uusromanttinen synapoppi tehty. Teema esittää Duran Duranin arkkivihollisen Spandau Ballet'n noususta, tuhosta ja comebackistä kertovan dokumenttielokuvan Soul Boys of the Western World Suomen-ensi-illassa lauantaina 5.8. klo 20.