Hyppää pääsisältöön

Kansallisteatterin notkea ja vimmainen Minna Canth

Kansallisteatteri: Canth
Kansallisteatteri: Canth Kuva: Krista Mäkinen Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Tiedätte tietysti sen valokuvan: totinen, topakka nainen, kireä valkoinen koriste kaulassa, musta hatuntötterö päässä, kaksoisleuka. Kuvasta ei välity huumorintajua, ei pilkettä eikä vimmaa. Tantta mikä tantta.

Kansallisteatterin Canth-näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan vanhan valokuvan mieleeni iskostamaa kuvaa Minna Canthista. Oi kuinka riemumielin annankaan tuon ankean pinttymän häipyä mielestäni!

Seppo Parkkisen kirjoittama ja Kaisa Korhosen ohjaama Canth – kertomus uuden ajan ihmisistä tuo näyttämölle kiihkeän, notkean, rohkean, maanisen nuoren naisen. Cécile Orblin kuljettaa Minnaa 36 vuoden iästä aina kuolemaan saakka. Tuntuu hurjalta tajuta, että Minna oli kuollessaan, tosiaan, vasta 53-vuotias. Ihmeellinen nainen.

Olenhan minä faktat Minna Canthin elämästä tiennyt, lukenut novelleja, nähnyt useimmat näytelmät teatterissa ja nähnyt myös hänestä tehtyä teatteria. Mutta vasta nyt Minnaan tuli eloa ja vipinää.

Fokuksessa on paitsi yhden suomenkielisen teatterin synnyttäjän tarina, myös suomalaisen teatterin synty. Merkkihenkilöitä vilisee, mukana ovat niin Ida Aalberg, Kaarlo ja Emilie Bergbom kuin Juhani Ahokin.

Kansallisteatteri: Canth
Ida Aalberg (Kristiina Halttu) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Näytelmä koostuu lyhyistä kohtauksista, joissa päähenkilö usein puhuu suoraan yleisölle. Ihmisten kohtaamiset, palavat puheet ja näytelmäotteet risteävät. Kieli on nykyteatterin usein puhekieliseen ilmaisuun tottuneelle kuulijalle oikeastaan virkistävän tyyliteltyä, suoraa ja kirjakielistä. Jotain samalla tavalla jykevää ja kohottunutta on Korhosen estetiikassakin. Kati Lukan upea lavastus saa suuren näyttämön tuntumaan jännittävästi uudelta.

Nopeasti kohtauksia juoksuttavasta rakenteesta seuraa – ainakin omalle katsomiskokemukselleni – kaksi asiaa. Toisaalta säpinää riittää, kyllästymään ei pääse. Mutta toisaalta monet tarinan ihmiset jäävät etäisiksi. Heitä tulee ja menee. He eivät ehdi kehittyä persooniksi, joista alkaisin välittää. Kerran liikutun kyyneliin: kohtauksessa jossa Minna hautaa nuorena kuolleen tyttärensä Hannan (Eeva Putro). Hetki on nopea, mutta äidin tuska välittyy kipeästi.

Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila.
Minna Canth katsoo Sylvi-näytelmän harjoituksia. Kansallisteatteri: Canth. Kuvassa Cécile Orblin, Henri Tuomien, Kristiina Halttu ja Jukka Puotila. Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Minnan lisäksi oikeastaan vain Kristiina Haltun Ida Aalberg saa tilaa kasvaa kokonaiseksi henkilöksi, josta saan otteen. Haltun Ida on helposti lähestyttävä ja flirttaileva. Katsomossa mukana ollut ystäväni olisi kaivannut enemmän ylvästä diivaa Aalbergin olemukseen, mutta minusta oli mahtavaa että näyttelijättärestä tehdään tässä nauravainen ja eloisa nainen.

Jännittävää oli havaita, kuinka vahvasti tietyt ikoniset kuvat lukitsevat mielikuvia historiallisista henkilöistä. Ida Aalbergin kohdalla se kuva on tietysti Kansallisteatterin seinällä oleva, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva. Naurun pyrskäys katsomossa oli mahtava, kun Halttu taivutti selkänsä ja otti Sen Asennon.

Kaisa Korhosen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle.

Kaikki näyttämöllä pyörii Minnan luomisvimman tahdissa. Tarinaa kuljetaan eteenpäin näytelmä näytelmältä. Ensin Murtovaras, hieman arastellen Suomalaiselle Teatterille tarjottu esikoinen, joka kuitenkin heti hyväksyttiin esitettäväksi. Sitten suorasukaisesti naisen epäitsenäistä asemaa valottava Työmiehen vaimo, köyhien kapinaa puolustava Kovan onnen lapsia, nuorten puolesta puhuva Papin perhe, lapsenmurhaa kuvaava Anna-Liisa, ja rakkaudesta murhaavan naisen tarina Sylvi.

Seppo Parkkinen on ottanut näytelmään mukaan pitkiä otteita kustakin näytelmästä. Minnan näytelmien kautta kuvataan toisaalta ajan yhteiskunnallista todellisuutta, toisaalta Minnan tulenpalavaa kirjoittamista ja näytelmien saamaa ristiriitaista vastaanottoa.

Kansallisteatteri: Canth
Suomentaja ja näyttelijä Hilda Asp (Pihla Maalismaa) Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Työmiehen vaimon kirjoittamisen, harjoittelun ja esittämisen ympärille kudottu draama elää ja sykkii. Ida Aalberg ja Pihla Maalismaan raikkaasti tulkitsema Hilda Asp kamppailevat Homsantuun roolista, Minna etsii rohkeasti tarinaa joka olisi mahdollisimman kipeästi totta. Työmiehen vaimosta valittu näytelmäkohtaus tiivistää jotain olennaista alkuteoksesta.

Katsomossa istuessani muistini uumenista nousi kuvia Työmiehen vaimosta, jonka näin 1980-luvulla Seinäjoen kaupunginteatterissa. Naisen aseman surkeuden tajuaminen iski silloin ilmat teinitytöstä.

Lukuisten näytelmäotteiden mukana olo on tietysti perusteltua, mutta ratkaisu tekee esityksestä paikoitellen raskassoutuisen. Minnan näytelmien tärkeys ja rohkeus välittyy katsomoon, mutta tunne ei läheskään aina. Oli välillä puuduttavaa katsoa pitkiä pätkiä näytelmistä, joihin en päässyt emotionaalisesti mukaan. Tässä seuralaiseni oli jälleen eri mieltä: hän piti näytelmäkohtauksista kovasti.

Näytelmän päähenkilö ei muistuta lainkaan mielikuvaani Minna Canthista.

Esityksen loppu on yllättävä ja kertakaikkisen vaikuttava. Näemme väläyksiä ajasta, johon Minna Canth ei enää ehtinyt mukaan. Loppu jättää katsojan haikeaksi: mitä kaikkea Minna olisikaan tehnyt, jos olisi saanut elää pitempään.

Kaisa Korhosen ja Seppo Parkkisen Canth on tärkeä kunnianosoitus suurelle kirjailijalle. Se tekee Minnasta elävän ihmisen, pelottoman taistelijan. Kun tästedes mietin Minna Canthia, en usko ajattelevani vanhan valokuvan pönäkkää, totista tätiä. Ajattelen Minnan käsittämätöntä rohkeutta ja lahjakkuutta.

Kansallisteatteri: Canth
Niilo Sala (Jussi Lehtonen) ja Minna Canth (Cécile Orblin). Kansallisteatteri: Canth Kuva: Stefan Bremer Minna Canth,Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatteri: Canth - kertomus uuden ajan ihmisistä. Kirjoittanut Seppo Parkkinen. Ohjaus Kaisa Korhonen.
Lavastus Kati Lukka, puvut Pirjo Liiri-Majava, musiikki Hannu Kella, valot Kalle Ropponen, äänet Esa Mattila, koreografia Marjo Kuusela. Rooleissa Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016.

HS: Minna Canth katoaa aikansa ilmiöiden keskelle kuin savuun

Me Naiset: Näyttelijä Cécile Orblin erosi lapsensa isästä raskausaikana: ”Kaksi ensimmäistä vuotta olivat perkeleellisiä”

Savon Sanomat: Kansallisteatteri: Canth

Paljon melua teatterista -blogikirjoitus

Päivitetty 2.12.2016: Linkkejä lisätty.

Penkkitaiteilija

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Teeman muotiviikko 2017

    Teemalla vietetään taas muotiviikkoa 4. – 10.9.2017.

    Teemalla vietetään taas muotiviikkoa 4. – 10.9.2017. Dokumenteissa nähdään ikäihmisten tyyliä, retromuotia, italialaista ajattomuutta sekä pukukoodeja kautta historian. Lisäksi viikon aikana nähdään arkistoherkkuja ja elokuvia.

  • Hei pöytälaatikkorunoilija, tee runovideo Minna Joenniemen kanssa

    Oi maamme! -ohjelma etsii uusia videotaideteoksia

    On ihan vanhanaikaista laulaa serenadi parvekkeen alla, kun voi lähettää rakkausvideon ja jakaa sen kaikkien kanssa. Toimittaja Minna Joenniemi tekee parhaillaan Oi maamme -ohjelmaa, jossa ihmisiä kannustetaan leikkaamaan itse videotaideteoksia.

  • Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu 1990-luvun alussa

    Elämäntapaintiaaneista nousi kova kohu

    Suomessa nousi 1990-luvun alussa melkoinen mediakohu, kun maahamme saapui niin kutsuttuja elämäntapaintiaaneja. Pääasiassa Ranskasta ja Belgiasta lähtöisin olevat yhteisön jäsenet pukeutuivat kuin intiaanit ja perustivat Kittilän metsiin kylän.

  • Kun avaruuden sivilisaatio soittaa, älä vastaa

    Kiinan suosituin scifikirjailija Cixin Liu Worldcon75:ssa

    Kiinalainen tieteiskirjallisuus tekee samaan aikaan näyttävää esiinmarssia kuin Kiinan suurvalta-asema vahvistuu. Insinööri-kirjailija Cixin Liu voitti vuonna 2015 Hugon, yhden maailman suurista scifi-kirjallisuuspalkinnoista teoksellaan Three-Body Problem. Cixin Liun kekseliäs ja megalomaaninen scifi-eepos varoittaa avaruuden sivilisaatioista.

  • Avaruussankarit, fantasiahahmot ja scifiveteraanit valtasivat Helsingin Messukeskuksen – katso kuvagalleria

    Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin.

    Maailman vanhin science fiction -tapahtuma Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin. Viisipäiväisen tapahtuman aikana järjestetään sadoittain erilaisia ohjelmanumeroita ja paikalla on tuhansia scifi-faneja eri puolilta maailmaa. Massiivisen ohjelmistonsa lisäksi tapahtuman tunnelma ja nimenomaan ihmiset tekevät Worldconista erityisen kokemuksen.

  • Lähdetkö puikkomieheksi?

    Miksi purjeveneissä puhutaan käsittämättömyyksiä?

    Mitä vastaat, jos sinua pyydetään gastiin? Eihän veneeseen kehtaa mennä seisomaan tumput suorina, jos ei edes ymmärrä siellä käytettyjä termejä.

  • Scifi-elokuvat kertovat meistä enemmän kuin haluaisimme myöntää

    Jokainen scifi-elokuva kertoo ajasta, jolloin se on tehty.

    Tieteiselokuva on yksi suosituimmista ja kalleimmista elokuvan lajeista. Valtavirran scifiä on helppo pitää viihteenä, mutta kiiltävän pintansa alla se kertoo totuuksia haaveistamme ja peloistamme. KulttuuriCocktail kävi Berliinin Kinemathek-elokuvamuseossa, jossa oli esillä scifi-elokuvan historiaa. USA:n presidentillä on huono ilta.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Hugo-palkinto on scifi- ja fantasiamaailman Oscar – kaksi suomalaiskuvittajaa ehdolla

    Ninni Aalto ja Vesa Lehtimäki kisaavat Hugo-palkinnosta.

    Elokuussa Suomi on koko scifi- ja fantasiamaailman keskipiste. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään maailman vanhin science fiction -tapahtuma The World Science Fiction Convention, Worldcon. Tapahtuman yhteydessä jaetaan ehkäpä alan tunnetuimmat palkinnot Hugot. Hugot tunnetaan erityisesti kirjallisuuspalkinnoistaan, joiden voittajiin lukeutuvat muun muassa J.K.

  • Nämä kirjat paransivat sodan traumat – lue Linnaa, Kunnasta ja muita klassikoita e-kirjoina

    Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle

    Kotirintaman naiset ja lapset sekä sodasta palanneet miehet olivat kukin omalla tavallaan onnettomia 1950-luvulla, mutta kaikilla oli haave saada elämä kääntymään kohti onnea. Kirjailijat etsivät uusia tapoja nähdä maailmaa, ja vuosikymmeneltä jäi elämään useita klassikoita, kuten Tuntematon sotilas ja Muumipapan urotyöt. Lue Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle!

  • Äänioikeus toteutui Meidän festivaalilla

    Essee, kokemuksia Meidän festivaalilta

    Meidän festivaalin tämän vuoden teemana oli äänioikeus. Festivaali kunnioitti sillä Suomen 110-vuotiasta eduskuntaa sekä siihen valittuja, maailman ensimmäisiä naispuolisia parlamentaarikkoja. Itselleni festivaali avasi tasa-arvoisen äänioikeuden ja tasaveroisuuden kysymyksiä oivaltavilla tavoilla - ja tarjosi unohtumattomia konserttielämyksiä sekä koskettavia puheenvuoroja.

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!