Hyppää pääsisältöön

Täyttä kaulaa

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Yksin ollessaan kun ei aina jaksa höpöttää ääneen (pitääkseen itselleen seuraa), niin joskus kuuntelen radioa korvilla.

Ja kun Yle Puhe kuuluu radioo- ja korviini monesti vain suhisten ja rätisten, tai kehnion signaalin tautta ei radiossa lukitu kanava paikoilleen ollenkaan, niin nykyään kuuntelen usein Yle Vegaa. Paitsi varsin hyvien ohjelmien takia, niin myös siksi jotta saisin kouluaikaisesta "pakkoruotsista" mahdollisimman suuren ilon ja hyödyn.

Tässä pari iltaa sitten siellä Radio Vegassa ne niiden radio-äänet puhuivat kuorohoilannasta, ja välillä oli täytteenä ääninäytteitä, joita olivat toivoneet. Kauneitakin!

Nin se pisti sitten silm eikun korvaani, että siellä oli iäkäs ruotsalainen prosessori, ja hän kertoi kuorolaulannan henki- ja fyysisistä vaikutuksista niihin kuorossa laulatettuihin. (Ei siis yleisöön. Yleisö on tässä suhteessa oman onnensa huterossa nojassa.)

Sanoi se perofessori silleen jotta, kun lauoivat ne kuorolaiset, niin tapahtui jotain positiivista niiden laulattien oksitosiini- ja sytosiinitasoille. Ja lisäksi kokivat laulajat virkistystä ja iloa. Mutta siis ihan laboratorioarvot mitatusti paranivat niillä raukoilla!

Kokeeksi olivat vielä tehneet sellaisenkin kokeen, missä ne kuorolaiset kokoontuivat yhteen ja juttelivat iloisesti niitänäitä - mutta eivät laulaneet - niin silloinpa ei tapahtunutkaan suotuisia muutoksia sytosiineissa ja oksitosiineissa ja muissa tasoissa niillä raukoilla!

Eli yksinomaan laulannan ansioa oli se hyvyys mitä heidän omat ruumiinsa koituivat kuorosta!

Istuin autossani, autokatoksessa kuuntelemassa sitä ohjelmaa, ja kiihkeästi alkoi pää muodostaa ajatuksi kuorolaulusta.

Minusta suomen kielessä on mukavan paljon onomatopoeettisia, l. ääntä jäljitteleviä sanoja. Kihinä, kähinä, kohina, kiekaisu, hihitys, hähätys, hahatus, kikatus, kakatus, kuvatus, eikun ei kuvatusta eikä sitä toistakaan.

Mutta nyt on pakko kesken kaiken kertoa historiallinen esimerkki, jotta pääsen ajatuskuluissani eteenpäin.

Vuosia sitten miesnäyttelijä X kertoi minulle, että hän oli joskus makkaratehtaassa töissä. Siellä oli valtavia jauhinkoneita, joissa machete-veitsen kokoiset terät pilkkoivat lihaa ja rustoa ja mitä vaan. Jotta terät eivät olisi kuumenneet liikaa, koneisiin ammennettiin tämän tästä isoja jääkimpaleita.

Terien jäähtymisen ohella seurauksena oli, että koneista lähti hirveä umpijään jyrsimisen, järsimisen, möyryämisen ja rouhimisen, rouskimisen möly.

Näyttelijällä X oli kuulosuojaimet, mutta ääni tuli niidenkin läpi.

Niinpä, "kostoksi koneille" hän alkoi laulaa ja hyräillä tavattoman kovalla ja mahdollisimman rumalla, rönkyvällä äänellä.

Siihen tyyliin, että "Rärä-röööö, Rö-ä-ryyy-räää-rööö, Tyrä-reeeee-raaa-riii, Röööööööö!

Mitä kovemmin koneet röyrysivät ja möyrysivät, sitä kovemmin ja "rumemmin tavuin" kosto-lauloi näyttelijä X makkarakoneille takaisin!

Sillä tavalla säilytti mielenterveytensä hän. (Tai ainakin illuusion siitä.)

Niin tästäpä tuli minulle mieleen muiden kuin kauniiden äänten käyttö kuorossa.

Ei, en tarkoita silmitöntä huutamista. En huutamista olenkaan, itse asiassa. Vaan sitä, että kuoro käyttäisi kaikenlaisia ääniä laulannassaan.

Ajatellaanpa vaikka miesääniä. Kaikki mieslaulajat eivät ole mitälie sub-oktobasso-über ..eikun unterbassoja. Mutta joutuvat silti laulamaan aika matalojakin ääniä. Niin miksi laulaa esim. äännettä "iiiiiiii" (tai vielä korkeammalta kuulostaen "Yli-iiii!") kun se valmiiksi kuulostaa korkeammalta kuin "aaaaa". Vaan! Laulaisi ne matala-miehet sellaisia tavuja kuin Röööööö ja Räääää! Rä-öööö!

Sillä lailla kuulostaisi kimakammassakin sekakuoroporukassa siltä, että on saatu matalaäänisiä bassoja kuoroon - vaikka olisivatkin suurin osa tenoreja ja muuta hinneltä miesväkeä, eikä juurikaan volganlautturipyknisia bassoja.

Kuvitellaan siis, että sekakuorossa ei lauleta sanoja, vaan jokainen laulaa sellaisia tavuja, jotka parhaiten korostavat sitä äänenkorkeutta, jota laulajan kuuluu siinä kohdassa laulaa.

Ja sitten äänen väri. Aivan kuin uruissa on oboe-, huilu- tai kelloäänikertoja, sopivasti äännellen kuoro käyttäisi ihmisäänen eri äänenvärejä. Ääni voisi olla heleä, huilumainen, nasaali (honottava; sana 'kirkkokuoro' kuulostaisi siltä että 'hilhhohuolo'), rönkyvä, röhisevä, puolikurlaava, kiristetty, koomisen kiristetty, koomisen falsetti, "sopraano yrittää laulaa bassoa" -tyylisen hutero ja heiveröinen, jne. Ilmeikällistä olisi se laulu varmaan kyllä!

Terveellistä kuoro-elämää kaikille laulateille toivottaen!

Yksi monten puolesta. (Mutta ei kaikkien, koska monet saattaa vihata kuorolaulua melkein yhtä paljon kuin kansantansseja tai sitä kun on tarttunut paidan sisälle pudonnut märkä pastilli ihokarvoihin ja kuivanut siihen paikkaan kuin Tutankhamon, ja pitää repiä irti se, jos on liian laiska menemään suihkuun kahdeksi ja puoleksi tunniksi, että likoaisi irti se piru.)

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat