Hyppää pääsisältöön

Hannu Lintu: "Satu on yksi Sibeliuksen moderneimmista teoksista"

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu.
Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu. Kuva: Yle hannu lintu

Hannu Lintu - Sibeliuksen teosten joukossa Satu edustaa yhtä käännekohtaa, jonka jälkeen hän vaihtoi tyyliä. Mikä Sibeliuksen tälle vaiheelle on mielestäsi tyypillistä?

Sibelius todellakin muutti Sadun jälkeen musiikkinsa suuntaa tietoisesti. Sadussa samoin kuin melkein saman ikäisessä Kullervo-sinfoniassa on folkloristisia elementtejä, jotka olisivat pitemmälle kehiteltyinä vieneet Sibeliuksen Bartókin ja Stravinskin suuntaan. Sibelius sävelsi Satua Lieksassa runonkeruumatkojensa lomassa, ja tuo vaihe hänen elämästään kyllä kuuluu teoksessa. Minusta on kiinnostavaa - ja samalla tietenkin täysin hyödytöntä - pohtia, millainen modernisti Sibeliuksesta olisi kehittynyt, jos hän olisi jatkanut tätä värikkään kansanomaisuuden linjaa. Hän kuitenkin tietoisesti päätti alkaa sinfonikoksi ja sitä silmällä pitäen eliminoi musiikistaan monia rytmisiä ja koloristisia elementtejä. Hänen musiikkinsa suomalaisuus sai siten toisenlaisen, henkistyneemmän muodon.

Niin Kullervon kuin Sadunkin orkestraatiossa on valtavasti yksityiskohtia, jotka huomaa ainoastaan lukemalla partituuria – tämä on sitä kuuluisaa soosia johon yksityiskohtien pitää säveltäjän mukaan hukkua. Satu on sikäli erikoisesti orkestroitu, että siinä ei ole lainkaan patarumpuja. Yleensä Sibeliuksella teos kuin teos lepää patarumpujen, kontrabassojen ja käyrätorvien muodostaman perusrakenteen varassa. Sadusta osa tätä kehikkoa siis puuttuu ja patarummut on korvattu bassorummulla. Koska bassorummussa ei ole määriteltyä sävelkorkeutta, teoksen huipentumissa on aivan omalla tavallaan kumiseva värinsä. Toisekseen, syntyy helposti vaikutelma, että koko tämä sinfoninen runo perustuu vain kahdelle teemalle. Itse asiassa tekstuuriin on kätketty useitakin kiinnostavia teemoja, niitä ei vaan voi millään kuulla sillä säveltäjä tekee kaikkensa piilottaakseen ne kuulijalta.


Miten tulkitset Sibeliuksen arvoituksellisen väitteen, että Satu on ”erään sieluntilan ilmaus”?

No, Sibeliuksen sanomisiin ei kannata aina luottaa. Hän tosiaan vihjasi, että Satu liittyy johonkin järkyttävään, syvälliseen kokemukseen. Mutta kuka tietää, ehkä Sibelius sepitti tuon jälkikäteen kääntääkseen huomion pois Sadun rakenteellisista puutteista. Tätä nykyään niin rakastettua teosta oli nimittäin haukuttu ankeaksi, muodottomaksi ja päämäärättömäksi. Oskar Merikannon mielestä se oli ”raskasmielinen ja sairaalloinen”. Kun ensimmäisen version kantaesitystä valmisteltiin helmikuussa 1893, orkesterin muusikot jopa rohkenivat ilmoittaa, ettei teosta voi esittää. Nykyään tällaista käytöstä on vaikea kuvitella, mutta aikanaan Sibelius joutui kokemaan lähes yhtä suurta vastarintaa kuin 20-luvun modernistit myöhemmin. Jokaisen uuden kappaleen kohdalla musiikkiväen asenne oli yhtä epäileväinen. Ei ole ihme, että Sibelius jännitti johtamiskeikkojaan Suomessa niin hirveästi. Ulkomailla hän johti aina paremmin, ja vasta kansainvälinen maine ja kansallinen asema toivat hänelle hyväksyntää myös Helsingin kotikutoisissa musiikkipiireissä.

Sadun nimi on oikeastaan aika nerokas – sehän ei kerro yhtään mitään. Yhtä ärsyttävä ja välttelevä nimi kuin vaikkapa Erik Satien Päärynänmuotoinen kappale. Kukaan ei ymmärrä, mistä on kysymys. Ajatuksessa on minusta aikakauteen nähden jotakin todella uutta ja epäkäsitteellistä. Luulen, että osa Sadun suosiosta selittyy sillä, että se jättää kuulijoille niin paljon omaa tulkinnan varaa. Jollain tapaa Satu on yksi Sibeliuksen moderneimmista teoksista.

Puhutaan sitten Magnus Lindbergin laulusarjasta Accused. Sehän sopii mainiosti itsenäisyyspäivään, kun kerran tekstistäkin löytyy isänmaallisuuden tematiikkaa. Mutta minkälainen siinä on tekstin ja musiikin suhde?

Tekstissä on kolme kuulustelukohtausta kolmella eri kielellä. Kiinnostavaa on se, miten paljon kieli värittää musiikkia. Jokaisessa kolmesta jaksossa on kyllä omat musiikilliset tunnusmerkkinsä, mutta kaiken kaikkiaan musiikki pysyy kautta teoksen samana ja alleviivaa sitä, että ideologisiin periaatteisiin nojautuvat kuulustelut voivat olla aikakaudesta ja tavoista riippumatta aivan yhtä kammottavia.

Accused on erittäin vaativa laulajalle, jonka on esitettävä sekä kuulustelijaa että kuulusteltavaa. Joku muu olisi ratkaissut asian käyttämällä kahta laulajaa mutta Lindberg luottaa siihen, että yksi solisti riittää. Kolmeen kohtaukseen jaettu teksti ei sinänsä edellyttäsi suurta draaman kaarta mutta sellainen tuntuu kuitenkin lopulta syntyvän. Ensimmäinen osa on lyhin ja kolmas pisin; se muodostaa lähes puolet teoksen kestosta. Viimeisen osan loppua voi pitää myös kokonaisuuden ajatuksia herättävänä epilogina.

Magnuksen varhaisemmassa musiikissa temposuhteet olivat hyvin tarkkoja ja niitä oli helpompi noudattaa. Hänen nykyisessä tyylissään nuo tempomodulaatiot ovat edelleen olemassa, mutta musiikista on tullut soinnikkaampaa ja – no, sanotaan vaikka romanttisempaa, ja samalla materiaali on tullut vaikeammaksi hallita matemaattisesti. Toisaalta uusi Magnus hengittää vapaammin: sitä voi ja uskaltaa tehdä myös oman fiiliksen mukaan.


Tähän uuteen tyyliin liittynee sekin, että Lindberg kirjoittaa nyt vokaalimusiikkia?

Onkin kiinnostavaa johtaa Lindbergin kappaletta, jossa joku laulaa – sellaista ei juuri ole aikaisemmin tullut vastaan. Accused -sarjan musiikissa on toki paljon samaa kuin Magnuksen viimeaikaisissa teoksissa, mutta ehkä solistin myötä tuo musiikki avautuu uudella tavalla laulajan hengityksen, tekstin ja fraseerauksen seurauksena. Sopraanon tehtävä on jokseenkin infernaalinen. Tämä ei johdu siitä, että säveltäjä olisi kokematon vokaalimusiikin säveltäjänä vaan päinvastoin siitä, että hän tuntee läpikotaisin kaikki 1900-luvun laulumusiikin ilmaisumahdollisuudet.


Olet valinnut tämän konsertin ohjelmaan myös Helvi Leiviskän kolmannen sinfonian. Mikä sinua hänen musiikissaan kiinnostaa?


Minä olen aina ollut vaikuttunut tästä sinfoniasta. Tämän kaltainen uusklassismi on meillä aika harvinaista. Soinnillisesti Leiviskän sinfonia on selkeäpiirteinen, kaikki äänet ovat kuultavissa. Kontrapunkti on kristallinkirkasta ja äänenkuljetus loppuun asti mietittyä. Leiviskä kertoi ihailevansa Fauréta ja Brahmsia – hänen musiikkinsa ei tietenkään kuulosta kummaltakaan, mutta sattumoisin näitä säveltäjiä yhdistää juuri tuo tekstuurin selkeys. Ulkomaisista verrokeista Leiviskän musiikki muistuttaa eniten Martinuta ja Honeggeria.

Ensimmäisen osan pääteema on tanssillinen, mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten huomaamattoman taidokkaasti Leiviskä siirtyilee sen ja intensiivisesti laulavan sivuteeman välillä. Toinen osa on mietiskelevä fuuga, jonka keskijakso yrittää muuttua scherzoksi siinä onnistumatta. Viimeinen, kolmas osa on suuri synteesi jossa Brucknerin tapaan vilahtelevat kaikki edellisten osien teemat. Minulle tulee tästä mieleen erityisesti Honeggerin kolmas sinfonia ”Liturginen”, jossa on hiukan samanlainen ideakin: teos tuntuu etenevän ahdistuksesta toiseen, minkä jälkeen lopuksi aukeaa koskettava taivasnäkymä huilusooloineen.

Niitä harvoja asioita, joita Helvi Leiviskän elämästä tiedetään, on se, että hän oli teosofi. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi säveltänyt erityisen hengellistä musiikkia. Taidekäsitystään hän kuvaili seuraavasti: ”Taide lähtee Jumalasta. Tämä merkitsee sitä, että se on jotakin suurempaa kuin se minkä me pelkästään aisteillamme tajuamme. Taiteilijan on ikään kuin kaivettava syvältä. Taide ei saa jäädä käsityöksi, vaan se on sisällytettävä elämään ja elämä on sisällytettävä siihen”.


Leiviskän kolmatta sinfoniaa ei ole edes painettu, eli johdat sen tässä konsertissa käsin kirjoitetusta partituurista.

Kyllä, mutta Leiviskän käsiala on äärimmäisen selkeää, eikä partituurissa juurikaan ole virheitä, toisin kuin vaikka Pingoud’n tai Aarre Merikannon toinen toistaan sekavammissa käsikirjoituksissa. Kun näin partituurin ensimmäisen kerran, ihmettelin, miksi hänen käsialansa näytti niin tutulta. Myöhemmin tajusin, että olin nähnyt saman käsialan lukemattomia kertoja Sibelius-Akatemian orkesterinuotiston kansioissa – hänhän toimi vuosikymmeniä Sibelius-Akatemian kirjaston hoitajana.

Paljon muuta Leiviskän elämästä ei sitten tiedetäkään, eikä hänestä juuri ole henkilökohtaisia anekdootteja. Viimeinen sävellyskonserttikin oli jo joskus 40-luvulla, joskin myöhemmin ylipäätään koko sävellyskonserttien traditiokin taisi hiipua. Leiviskä sai yleensä aikalaiskriitikoilta positiiviset arviot. Tietysti niiden sävy oli usein alentuva, koska naissäveltäjään ei osattu oikein suhtautua, mutta 20-luvun modernisteja kohdannutta täydellistä teilaamista hän ei ikinä kokenut.

Hänen musiikkinsa kaipaisi lisää esityksiä, mutta ennen kaikkea tutkimista vaatisi hänen henkilönsä. Tällä hetkellä hän tuntuu pikemminkin haamulta kuin suomalaisen sinfonisen tradition merkittävältä edustajalta.

haastattelu Lotta Emanuelsson

Kommentit
  • Ylikapellimestari Hannu Lintu

    2017–2018 Lintu johtaa 20 konserttia Musiikkitalossa.

    Hannu Lintu aloitti Radion sinfoniaorkesterin kahdeksantena ylikapellimestarina elokuussa 2013 ja jatkaa näin jo vuosia jatkunutta menestyksekästä yhteistyötä RSO:n kanssa. Kaudella 2018–2019 Lintu johtaa 19 konserttia Musiikkitalossa ja vie orkesterin Suomen kiertueelle.

  • Gustav Mahler ja juutalaisuus

    Sirpa Hietanen pohtii aihetta.

    Miten uskonto vaikutti Mahlerin elämään ihmisenä ja säveltäjänä. Sirpa Hietanen pohtii aihetta Norman Lebrechtin kirjan Why Mahler? pohjalta

  • Yuja Wang peruuttaa - tilalle Aleksander Melnikov

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Yksi tämän hetken suosituimmista pianisteista, Yuja Wang, on peruuttanut esiintymisensä Radion sinfoniaorkesterin solistina 25.1. Wangin tilalla esiintyy klassismin ja romantiikan ajan ohjelmiston hienostoneena tulkkina tunnettu venäläissyntyinen Aleksander Melnikov.

  • Tuore Grammy-ehdokas Yuja Wang RSO:n solistina tammikuussa

    Kevätkaudella kuullaan myös Fagerlundin uusi sellokonsertto.

    Häikäisevän tekniikkansa, vahvojen tulkintojensa ja säihkyvän lavapersoonallisuutensa ansiosta suursuosikiksi noussut Yuja Wang esittää Schumannin pianokonserton RSO:n solistina 25.1. Kevätkaudella nähdään myös nuoremman kapellimestaripolven kärkinimiä Klaus Mäkelästä Nicholas Colloniin.