Hyppää pääsisältöön

Miten loihtia joulutunnelmaa hevosystävän karsinaan?

Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Joulun lähestyessä tekee mieli tuoda pala joulutaikaa myös kotitallille. Kunnon joulusiivous tuo hyvän mielen niin hevoselle kuin ihmisellekin. Siivouksen jälkeen tunnelman voi viimeistellä pienellä koristelulla.

Karsinan joulusiivous ei juuri poikkea tavanomaisesta siivoamisesta. Jos syyskiireet ovat kuitenkin vieneet aikaa puhtaanapidolta, nyt on hyvä aika suorittaa perusteellinen puunaus.

Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Ruokakuppi ja vesiautomaatti pestään kuumalla vedellä ja aina ilman pesuaineita. Välineenä voi käyttää tiskiharjaa, pesusientä sekä ämpäriä. Usein harja on kätevin ruokakupin kovettuneiden kokkareiden irrottamiseen. Mitä useammin ruokakupin muistaa puhdistaa, sitä vähemmän pinttymiä ehtii muodostua. Pohjalle jääneen pesuveden saa kätevästi pois pesusienen avulla. Hevoset ovat usein sottaisia syöjiä, joten ruokakuppia ympäröivät seinätkin vaativat usein puhdistuksen.

Suolakivi kannattaa myös aika ajoin puhdistaa sen pinnalle kertyneestä pölystä ja liasta. Se onnistuu parhaiten vedellä kostutetulla pesusienellä.

Karsinan seiniin kertyy ajan kuluessa kaikenlaista likaa, kuten kärpäsen kakkaa ja pölyä. Jos siivousinto iskee, voi karsinan seiniä pyyhkiä kostealla sienellä. Muista kuitenkin hillitä veden käyttöä varsinkin jos karsinan seinät ovat puuta. Myös kovalla pakkasella tulee huolehtia siitä, ettei ylimääräinen vesi jäädy tai muodosta kosteutta karsinaan.

Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Kuusenhavuilla karsina koreaksi

Hevoselle paras joulukoriste ovat varmasti kuusenhavut. Ne tuovat palan metsää sisätiloihin ja elävöittävät karsinaa tuoksullaan. Hevoset myös tykkäävät mutustella havuja, joten ne ovat samalla myös terveellinen jouluherkku.

Oksien katkominen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten muistathan aina pyytää maanomistajalta luvan havujen keräämiseen!

Kuusenhavuja voi jättää karsinaan sellaisenaan tai ripustaa niistä pieniä kimppuja seinälle. Jos askartelet havuista kimppuja, kannattaa ottaa avuksi oksille tarkoitetut puutarhasakset tai pihdit. Tavalliset keittiösakset tylsyvät hetkessä. Sido kimppu lopuksi yhteen villalangalla ja ripusta kiinni kalteriin.

Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Joulukoristeiden käyttö tallissa

Helpon ja nätin koristelun voi loihtia koristenauhan ja pienten kulkusten avulla. Jos haluaa käyttää joulukoristeita, ne tulee asetella niin, ettei niistä aiheudu hevosille haittaa. Koristeet sijoitetaan siis aina karsinan ulkopuolelle. Sido koristenauha niin, ettei hevonen pääse pureskelemaan sitä. Pienten kulkusten helinä tuo joulutunnelmaa talliin, mutta varmista ettei kukaan hevosista säiky niiden ääniä. Muutoinkin koristeluun kannattaa aina pyytää tallin omistajan, sekä hevosen omistajan suostumus.

Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
Ystäväni Hevonen
Ystäväni Hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.