Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa pääkuva

YleX Nosteessa: Esittelyssä Ylva Haru, jonka raikas soundi tuo valoa pimeisiin iltoihin

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on Ylva Haru.

Ylva Haru.

Ylva Haru soittaa herkkää, suomeksi laulettua folkkia.

Kuuntele Ylva Harun Tuulensuoja-kappale täältä.

YleX kommentoi:

Ylva Haru ihastuttaa herkällä tulkinnalla, jota säestää kauniilla kaiholla varustetut kitarat. Paikoin kappaleiden tunnelma kasvaa mahtipontiseksi, mutta herkkyys ei muutu. Ylva Harun musiikki rauhoittaa ja rentouttaa kiireen keskellä. Folkkia tehdään näin rennon raikkaalla otteella Suomessa todella vähän, joten Ylva Haru on erittäin tervetullut tapaus. Toivottavasti Matti Johannes Koivu nappaisi Ylva Harun kiertämään kanssaan tulevaisuudessa.

Haastattelussa Ylva Haru

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

- 13-vuotiaana kulutin aikaa tapailemalla pianolla kuulonvaraisesti blokattuja tuttuja melodioita. Toistin erästä melodiaa aikani ja muistan elävästi hetken, kun tajusin että tämä tuleekin minusta. Silloin oivalsin miten musiikki syntyy; se soikin sisällä ja se vain pitää laulaa ulos. Aloin kirjoittamaan, englanniksi. Yritin kirjoittaa myös suomeksi, mutta en saanut alkuvuosina paria riviä enempää kirjoitettua.

Mistä artistinimesi tulee?

- Pääsin yöpymään Tove Janssonin mökkiin Klovharu-saarelle syyskuussa 2012. Seistessäni siellä kalliolla kuuntelin merta ja aistin luontoa. Siinä hetkessä oli jotain taianomaista. Kuin jokin mystinen energia olisi puhutellut minua ja yhtäkkiä vain tiesin, että tältä haluan musiikkini kuulostavan. Haru on siis kotoisin sieltä saarelta ja Tuulensuoja-kappaleesta kuuluu Klovharun minua puhutellut tunnelma.

- Ylva puolestaan löytyi kuulemastani sukulaisnaisten keskustelusta kauniista naisten nimistä.

Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?

- Ylva Harun taival on vasta parivuotias ja siihen nähden on jo paljon löytää oikeat soittajat, tehdä keikkoja, saada tehtyä omin voimin ensijulkaisu ja biisejä jopa radioon asti. Muusikkona ja biisintekijänä matkaa on kertynyt yhteensä jo 15 vuotta. Monenlaisia etappeja tuohon aikaan mahtuu, ja oleellisin tapahtuu kuitenkin siinä matkalla. Siispä suurin saavutus minulle on se, että näiden 15 vuoden jälkeen olen edelleen täynnä luovuutta ja intoa. 

Mitä keikkaa jänniti eniten?

- Tänä syksynä debytoin livemuusikkona teatterilavalla Tampereen Teatterissa ja myös ainoana livemuusikkona kyseissä näytelmässä. Ennen ensi-iltaa minua oksetti kolme vuorokautta putkeen pelkästä jännityksestä. Hyppäys teatterilavalle on tuntunut tähänastisen elämäni suurimmalta haasteelta, mutta epämukavuusalueille meneminen kehittää aina eniten.

Millainen tyyppi voisi innostua musiikistasi?

- Sellainen, joka tykkää lauluharmonioista, herkkyydestä, toivosta ja elämän pohtimisesta.

Miten Tuulensuoja syntyi?

- Rakastuin ihanaan naiseen, joka sai mut haluamaan olla juuri minä, juuri minuna. Sellaiselle ihmiselle haluaa antaa kaikkein kauneimman ja kirjoittaa niin kauniisti kuin osaa.

- Tuulensuojan musiikillisesta sovituksesta sen sijaan kuuluu Klovharun saaren tunnelma, joten se on minulle myös rakkaudenosoitus luontoa ja musiikkia kohtaan.

Minne Ylva Haru piiloutuu, kun tuulee oikein kovaa?

Tuulensuojaansa tietysti.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!