Empatia, vuorovaikutustaidot ja digitaalinen maailma

Miksi netti estää empatiaa? Miksi empatia on tärkeää? Millä tavoin se kehittyy? Kannattaako lapsen ruutuaikaa rajoittaa?

Mitä empatia on, miksi se on tärkeää?

Empatia on kokoelma ajattelun taitoja, joilla ihminen ymmärtää toisia ja siten kykenee vuorovaikutukseen. Empatia voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:

• Toisten ajatusten ymmärtäminen (kognitiivinen empatia),
• toisten tunteiden ymmärtäminen (affektiivinen empatia), sekä
• myötätunto (empaattinen motivaatio/altruismi).

Kutakin osa-aluetta tukevat osittain erilliset aivomekanismit ja -alueet. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tietynlaisen aivovamman seurauksena vain yksi empatian osa-alue saattaa häiriintyä, mutta muut säilyvät toiminnassa.

Empatia on tärkeää, koska se mahdollistaa sen, että ihmisten välille syntyy ymmärrystä. Tässä mielessä empatia on kognitiivisena taitona elintärkeä. Arvellaan, että ihmislaji on selviytynyt maan päällä nimenomaan yhteistyön avulla. Esihistoriallisina aikoina empatia on ollut pienelle, hitaalle ja heikolle ihmiseläimelle selviytymistaito. Tänä päivänä empatian merkitys tuntuu vain lisääntyvän, vaikkapa työelämässä. Kun kaikki mitä voidaan automatisoida automatisoidaan, jää ihmisten tehtäväksi se mihin kone ei pysty.

Miten empatia kehittyy?

Ihmisillä on geneettinen taipumus empatiaan ja sen kehitys alkaa jo ennen syntymää. Vastasyntyneet ovat virittäytyneitä inhimillisen vuorovaikutuksen viesteille. Vauvat suhtautuvat ihmisiin, ihmiskasvoihin ja ihmisen ääneen eri tavalla kuin muihin asioihin ympärillään ja matkivat ihmiskasvojen ilmeitä. Vuorovaikutus on myös vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle tärkein oppimisen ympäristö tai media. Tärkeimmät taidot opitaan yhdessä, tärkeimmät tiedot välittyvät huoltajan ja lapsen vuorovaikutuksessa.

Empatiataitojen kehitykselle on olennaista kokemus siitä, että toinen on ”kuin minä”, mutta vielä tärkeämpää, että toinen on ”minun kanssani”. Tämä kokemus rakentuu vuorovaikutuksessa hoitajan kanssa. Sensitiivinen hoitaja suhtautuu pieneen vauvaan tuntevana ja ajattelevana yksilönä ja usein nimeää lapsen tunteita, haluja ja tarpeita.
Tämä toiminta tukee empatialle tärkeän mentalisointikyvyn kehittymistä: Tutkimuksessa vauvat, joiden vanhemmat käyttivät mielentiloja kuvaavia sanoja vuorovaikutuksessa 8-kuukauden iässä, pärjäsivät paremmin mentalisaatiota vaativissa tehtävissä 4-vuoden iässä. Samoin lasten, joiden vanhemmat käyttivät enemmän lapsen haluja ja tarpeita kuvaavia sanoja 2-vuoden iässä, havaittiin selviytyvän paremmin mentalisointikykyä vaativista tehtävistä 6-vuoden iässä. Lisäksi oli tärkeää, että vanhempien käyttävät sanat kuvasivat lapsen tunnetilaa ja haluja tilanteeseen sopivalla tavalla.

Nykytutkimukseen perustuen on selvää, että lapset tarvitsevat myönteisiä vuorovaikutuskokemuksia heille tärkeiden ihmisten kanssa, kehittääkseen taidon ymmärtää toisten ajatuksia ja tunteita sekä asettua toisen asemaan, ja pohja tälle kehitykselle rakennetaan ensimmäisten ikävuosien aikana.

Ruutuaika on vanhentunut käsite

Nykylapsen varhaiseen ympäristöön kuuluu paljon digitaalisia työkaluja. Usein keskusteluissa lasten sovellusten käyttö rinnastuu vuorovaikutukseen ja nähdään joskus tapahtuvan inhimillisen vuorovaikutuksen kustannuksella. Tärkeämpää voisi kuitenkin olla kysyä, minkälaista digitaalisten työkalujen käytön tulisi olla, jotta se ei vaarantaisi kehitystä, vaan jopa tukisi sitä?

Ihminen on läpi kehityshistoriansa kehittänyt työkaluja, joiden avulla pääsemme helpommalla, säästämme energiaa ja yllämme pidemmälle kuin mihin omat taitomme riittävät. Digitalisaatioksi kutsuttu ilmiö on vain yksi vaihe tässä kehityskulussa. Työkalut vaikuttavat tietenkin arkeemme monin tavoin, ja minkä tahansa työkalun älykäs käyttö edellyttää ennen kaikkea ymmärrystä siitä, mitä sen avulla halutaan saavuttaa. Tästä syystä on liian yksinkertaista väittää, että somen käyttöä tai lasten ruutuaikaa pitäisi rajoittaa - kannattaa mieluummin miettiä, mitä työkalun avulla voidaan ja mitä ei voida saavuttaa.

Digitaalisiin työkaluihin liittyy tällä hetkellä vielä puutteita - ne eivät esimerkiksi hirveän hyvin ota huomioon sitä, että ihmisillä on tunteet. Tästä syystä esimerkiksi netissä tunteisiin liittyvän tiedon välittämisen työkalut ovat melko karkeita. Emoji ei pääse kovinkaan lähelle kasvokkain välittyvän tunnetiedon rikkautta, jossa ilmeet, kehonkieli ja äänen prosodia jatkuvasti avaavat toiselle vuorovaikutuksen osapuolelle reittejä ymmärtää toista tunteen tasolla. Ja kun tunnetieto ei kulje, se ei myöskään tartu tai kosketa. Empatian yksi osa-alue saa liian vähän tietoa toimiakseen, jolloin väärinymmärrykset ovat mahdollisia ja kiusaamisesta tulee liian helppoa. Jos lapsen vuorovaikutus on voittopuolisesti tietokonevälitteistä, voi olla että altistus tunnetiedolle jää vähäiseksi ja tärkeitä empatiaan liittyviä taitoja kehittymättä. Tarkempien tutkimusten puutteessa tässä kohtaa kyse on kuitenkin spekulaatiosta.

Työkalut kuitenkin kehittyvät. Jos mietitään sitä, mikä oli ennen mahdotonta, mutta nyt digitaalisten työkalujen mahdollista, löydetään digitalisaatiosta paljon hyvää. Kuten esimerkiksi applikaatio, joka hyödyntää konenäköalgoritmeja ja näyttää tunteiden tunnistamisen vaikeudesta kärsivälle laseissa sen, mitä tunteita vuorovaikutuksen toisen osapuolen kasvoilta näkyy. Tai vaikkapa nettiyhteisö, joiden tarkoituksena on toimia terveyttä edistävän vuorovaikutuksen paikkoina silloin kun sellaista ei omasta elämästä löydy, tai jos sen rakentaminen on muutoin vaikeaa.

Helppojen vastausten aika lienee siis ohi, kun maailman kompleksisuus lisääntyy digitaalisuuden myötä. Yksiselitteistä suositusta lasten netinkäytöstä ei ole. Lasten tiedetään kuitenkin tarvitsevan riittävästi sensitiivistä vuorovaikutusta tärkeän aikuisen kanssa. Digitaalisissa sovelluksissa tätä voi lisätä esimerkiksi käyttämällä niitä yhdessä lapsen kanssa, olemalla kiinnostunut siitä mitä lapsi tekee, keskustelemalla ja sanoittamalla lapsen kokemuksia ja tunteita. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse sitä tärkeämpää vanhemman tarjoama apu tunteiden säätelyssä on, ja alle 2-vuotiaan lapsen kohdalla onkin hyvä pohtia, tarvitseeko lapsi vielä digitaalisia sovelluksia lainkaan.

Jokaisen vanhemman kannattaa miettiä esimerkiksi seuraavia asioita lapsensa ajankäytön, vuorovaikutustaitojen kehittymisen ja digitaalisten työkalujen suhteen:

1. mitä taitoja lapseni tarvitsee ja millä tavoin ne nykytiedon valossa kehittyvät parhaiten? Tarvitaanko työkalua vai ei?
2. mistä pelaaminen/somettaminen/muu ruutuaika on pois? Korvaako se esimerkiksi täysin vuorovaikutuksen minun kanssani? Miten voisin osallistua?
3. mitä lapseni erityishaasteita digitaaliset työkalut voisivat helpottaa?

Kirjoittajat ovat Katri Saarikivi ja Silja Martikainen. Katri Saarikivi on Helsingin yliopiston NEMO-projektin tiiminvetäjä. Projektissa tutkitaan empatiaan liittyviä aivomekanismeja ja rakennetaan paremmin empatiaa tuottavia digitaalisia vuorovaikutusympäristöjä. Silja Martikainen on tutkija NEMO-projektissa ja lastenpsykologi Espoon kaupungin lasten kuntoutuspalveluissa. Ylen Pikku Kakkonen on mukana NEMO-projektissa.