Hyppää pääsisältöön

Prisma: Jääkauden jättiläiset

BBC:n kolmiosainen dokumenttisarja selvittää, millaisia eläimiä Pohjois-Amerikassa asui jääkauden aikoihin.
Sukupuuttoon kuollut kolumbianmammutti eli Pohjois-Amerikassa. BBC:n kolmiosainen dokumenttisarja selvittää, millaisia eläimiä Pohjois-Amerikassa asui jääkauden aikoihin. Kuva: © BBC yle tv1

TV1 keskiviikkoisin 14. - 28.12.12.2016 klo 19.00 - 19.50, uusinta lauantaisin klo 14.10 ja tiistaisin klo 00.45
Yle Areenassa 7 päivää

BBC:n kolmiosainen dokumenttisarja selvittää, millaisia eläimiä Pohjois-Amerikassa asui jääkauden aikoihin.

Aloitusjaksossa tutustuaan muun muassa sukupuuttoon kuolleisiin maalaiskiaisiin, laiskiaisen sukulaisiin. Niitä samoin kuin valtavia vyötiäisiä ja kolumbianmammutteja vaanivat aikanaan nahnaat sapelihammaskissat.

Sarjan toisessa osassa tutustutaan Transilvanian vuorilta löytyneeseen luolaan, jossa luolakarhu ja luolaleijona ovat ottaneet yhteen. Euroopassa taistelivat jääkauden aikaan herruudesta myös neandertalinihminen ja nykyihminen.

Päätösjaksossa tutustutaan maapalloon viimeisiin jättiläisiin. Jääkauden päättyminen merkitsi valtavaa ilmastonmuutosta ja lämpeneminen toi mukanaan uusia haasteita eläimille. Miksi mastodontit ja villasarvikuonot kuolivat sukupuuttoon?

Ice Age Giants. Tuotanto: BBC, Britannia, 2013.

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.