
Elokussa 2016 rumpali Jussi69 huomasi jalkojensa turvonneen eikä omat housutkaan mahtuneet jalkaan.
Kaverit kommentoivat Jussin näyttävän hirveältä. Siitä huolimatta hän halusi soittaa keikan. Lavalle päästyään Jussi tajusi heti, että asiat eivät ole kunnossa.
"Siin huomas kyl heti kun alko soittaa et mä meinasin jo kuolla siihen valojen kuumuuteen. Mun teknikko laitto semmosii jäisii pyyhkeitä mun selkään ja sit mä jotenkin tokeennuin."
Jääräpäinen muusikko soitti keikan loppuun vaikka tajukin ehti lähteä jossain vaiheessa keikan aikana. Hän ei päässyt edes kiipeämään takahuoneeseen, vaan kiidätettiin teho-osastolle suoraan keikalta.
Sairaalassa Jussin kroppa oli saman tien täynnä antureita ja mittareita. Teholla huomattiin, että hänelle oli kertynyt 15 kiloa nestettä, josta osa myös keuhkoihin. Pitkään jatkunut ylirasitustila oli aiheuttanut kehon toimintojen lamaantumisen. "Mulla oli ihan tulehdustilassa mun koko kroppa", Jussi muistelee.
Tilanteen vakavuus alkoi selvitä Jussille viimeistään siinä vaiheessa kun läheiset tulivat häntä katsomaan sairaalaan: "Näin niitten naamasta että ei tsiisus tää on nyt aika paha." Jussi lohduttautui kuitenkin sillä että: "jos jossakin mun pitää olla täs kondiksessa nii nimenomaan täällä."
Seurasi monta päivää teho-hoidossa. Diagnoosiksi Jussi sai että kroppa ei ole saanut palautua tarpeeksi. "Lääkärit on toitottanut jo pitemmän aikaa että ei parane sillä että kaks kertaa vuodessa nukkuu pitkään", Jussi muistelee nyt jo vähän nauraen.
Jussi69 on kiitollinen häntä hoitaneille ammattilaisille, että hän sai tehokasta hoitoa ja on edelleen elossa. "Myöhemmin mua hoitava lääkäri sanokin et jos mä oisin ollu lentokoneessa ni olis kyllä henki mennyt", Jussi toteaa.