Katoava Pohjola
Arktiset selviytyjät
Puhtaan siniseltä taivaalta porottaa aurinko, sen heijastus väreilee sokaisevan kirkkaasti merenpinnasta. Silmiäni siristellen tarkkailen postikorttimaisen kaunista näkymää ympärilläni.
Siellä täällä jäävuoret kelluvat vedessä kuin kauan sitten hylätyt laivat, matkaavat päämäärättömästi jonnekin merivirtojen matkassa, kenties päätyen joskus toisen maan merialueille.
Veneemme lipuu ison omakotitalon kokoisen jäävuoren ohi. Paikallinen oppaani Enok hymyilee minulle ja näyttää peukkua. Hän tietää, että majesteettiset jäävuoret tekevät vaikutuksen minun kaltaisiin länsimaalaisiin vierailijoihin.
Veneemme lipuu ison omakotitalon kokoisen jäävuoren ohi.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Ohittaessamme jäävuoren, minun on suljettava silmäni, kun auringonsäteet heijastuvat voimalla sen puhtaan valkoiselta pinnalta. Tunnen kuinka kylmä hohkaa jäävuoren pinnalta, se pureutuu luihin ja ytimiin.
Retkeni määränpää sijaitsee Arsukin vuonoa reunustavien vuorien ylämaastossa, missä myskihärkälaumat elävät. Oppaani Enok on luvannut viedä minut veneellä lahteen, josta pääsen parhaiten vaeltamalla etsimään myskihärkiä. Tämän luontoparatiisin keskellä on kuitenkin polkuja useampiin seikkailuihin.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Jäätikön kaiut
Saavumme vaikuttavimpaan risteykseen, missä olen ikinä vieraillut. Tässä kohtaa meri loppuu ja Grönlannin mannerjäätikkö alkaa. Tai toisin päin. Jäätikön reuna on kuin valtavan keskiaikaisen linnan muuri, miten pieneltä sen edessä tuntuukaan.
On hurjaa ajatella, että tämä mahtava jäätikön reuna on vain pieni portti Grönlannin mannerjäätikköön, joka on viisi kertaa Suomen kokoinen – paikoin jopa kahden kilometrin paksuinen jääpeite.
Jäätikön reuna on kuin valtavan keskiaikaisen linnan muuri, miten pieneltä sen edessä tuntuukaan.
Edessämme aukeava näkymä heijastelee suurempia muutoksia, joita tapahtuu Grönlannin arktisessa luonnossa. Vuosien saatossa Arsukin jäätikön reuna on vetäytynyt kymmeniä metrejä, satoja metrejä siitä, kun oppaani Enok oli lapsi 60-luvulla. Hän on käynyt tässä paikassa koko elämänsä ja nähnyt, miten dramaattisesti arktinen ympäristö on muuttunut hänen elämänsä aikana.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Viime vuosien Nasan ja muiden kansainvälisten tutkimusinstituutioiden satelliittitutkimukset tukevat Enokin ja muiden paikallisten inuiittien kokemuksia. Grönlannin jäätikkö sulaa kiihtyvää vauhtia ja on menettänyt jopa triljoona tonnia jääpeitteestään kolmen vuoden aikana. Tämä näkyy jo nyt merenpinnan nousuna, mikä on tulevaisuudessa uhka miljoonille ihmisille eri puolilla maapalloa.
Katsellessani jäätikköä, joka on kuin pommituksen kokenut, Pariisin ilmastosopimuksen elintärkeys hahmottua uudella tavalla.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Korkealla vuoren pinnalla näkyy vielä jäätikön yläreunan jättämä jälki, merkki sen menneen ajan loistosta. Jäätikkö murisee ja paukkuu. Silloin tällöin sen reunasta putoaa auton kokoinen jäälohkare, joka veteen iskeytyessään synnyttää aallon.
Aivan kuin jäätikkö yrittäisi kertoa meille, että se on sairas. Että sen elämänmahti murtuu pala palalta, ja meidän on aika tehdä kaikkemme, jos haluamme pelastaa Pohjolan tuleville sukupolville.
Silloin tällöin sen reunasta putoaa auton kokoinen jäälohkare, joka veteen iskeytyessään synnyttää aallon.
Vaellus myskihärkien maille
Enok näyttää reitin myskihärkien reviirille kartasta. Hän näyttää etusormellaan kelloa hymyilee minulle ystävällisesti, mutta toistaa, etten saa olla myöhässä. Minun tulee olla takaisin veneellä tasan iltakahdeksalta, jotta ehdimme takaisin kylään ennen pimeän tuloa. Yöksi on luvattu kovaa tuulta, ja säänvaihtelut myös Arsukin vuonossa ovat käyneet yhä arvaamattomammiksi.
Saavun vehreään vuoristolaaksoon. Tummat pilvet ovat alkaneet kerääntyä taivaalle, ja ilma tuntuu huomattavasti viileämmältä. Enokin ohjeiden mukaan olen vielä kilometrien päässä paikasta, jossa hän uskoo myskihärkälauman oleilevan. Päätän kiihdyttää vauhtia, vaikka minua alkaa epäilyttää, että suunnitelmani on liian kunnianhimoinen.
Noustessani pienen kukkulan laelle jähmetyn paikalleni. En voi uskoa onneani! Parin sadan metrin päässä laaksossa lepäilee myskihärkälauma. Lauma on vaeltanut yön aikana pari kilometriä vuoristoa pitkin alemmaksi laaksoon ruokailemaan.
En voi uskoa onneani! Parin sadan metrin päässä laaksossa lepäilee myskihärkälauma.
Myskit ovat huomanneet minut. Pudottaudun varovasti makuulleni ja lähden ryömien lähestymään laumaa.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Pohjolan tulevaisuus
Etenen hitaasti, metri kerrallaan ja tarkkailen, miten lauman jäsenet reagoivat minuun. Myskihärät ovat normaalisti rauhallisia, mutta voivat muuttua hetkessä ärhäköiksi, jos kokevat olevansa uhattuina.
Tämä lauma koostuu kahdesta suuresta uroksesta, viidestä naaraasta ja näiden poikasista. Urokset tallustelevat lauman reunoilla, eivätkä tunnu välittävän läsnäolostani. Piiloudun kiven taakse noin viidenkymmenen metrin päähän eläimistä.

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
Tämä arktinen härkä tarvitsee kylmää, lunta ja jäätä selviytyäkseen. Ilmaston lämmetessä myös viimeisestä jääkaudesta selvinnyt myskihärkä kohtaa uuden tuntemattoman. Sitä uhkaa lämpenevän ilmaston tuomat haasteet ja sairaudet.
Ilmaston lämmetessä myös viimeisestä jääkaudesta selvinnyt myskihärkä kohtaa uuden tuntemattoman.
Vietän lauman seurassa toista tuntia. Toivon, että voin halutessani kokea tämän uudelleen vaikka eläkepäivinäni. Että kaikki tämä, Pohjolan ainutlaatuinen luonto on edelleen osa elämäämme myös silloin.
Teksti: Kimmo Ohtonen

Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen