Hyppää pääsisältöön

Hollywood Reporterin toimittaja: Hymyilevällä miehellä on hyvät mahdollisuudet Oscar-kisassa

Kuva elokuvasta Hymyilevä mies: nyrkkeilijä nojaa käsillään kehän köysiin.
Jarkko Lahti esittää nyrkkeilijä Olli Mäkeä, joka valmistautuu MM-otteluun vuonna 1962. Kuva elokuvasta Hymyilevä mies: nyrkkeilijä nojaa käsillään kehän köysiin. Kuva: Kuokkasen Kuvaamo. Hymyilevä mies,Jarkko Lahti,Eero Milonoff,Juho Kuosmanen

Scott Feinberg on amerikkalaisen The Hollywood Reporter -elokuvalehden kolumnisti, joka työkseen arvioi elokuvien mahdollisuuksia menestyä Oscar-kilpailussa. Feinbergin mukaan Hymyilevä mies kuuluu ennakkosuosikkeihin ei-englanninkielisen elokuvan kategoriassa.

Kun Scott Feinberg kävi syyskuussa Helsingissä, KulttuuriCocktail kysyi häneltä, mikä tekee Juho Kuosmasen elokuvasta mahdollisen Oscar-menestyjän.

– Se on yksi vuoden parhaista elokuvista maailmassa, hän kehuu.

Feinberg näki elokuvan kesällä Karlovy Varyn elokuvafestivaalilla Tšekissä ja ihastui. Hänen mielestään sen vetovoima ylittää kieli- ja kulttuurierot. Se myös erottuu muista nyrkkeilyn maailmaan sijoittuvista elokuvista.

– Pidän siitä, että se luottaa omaan rauhalliseen rytmiinsä ja yllättää katsojansa. Monissa nyrkkeilyelokuvissa päähenkilö voittaa kaiken ja saa tytönkin, mutta tässä elokuvassa on toisin.

Elokuvakolumnisti Scott Feinberg Helsingissä.
Hollywood Reporterin kolumnisti Scott Feinberg seuraa työkseen amerikkalaisia viihdealan palkintoja. Elokuvakolumnisti Scott Feinberg Helsingissä. Kuva: Erik Vierkens / Yle. scott feinberg,The Hollywood Reporter,Hymyilevä mies

Hymyilevä mies on Suomen virallinen Oscar-ehdokas. Se tavoittelee pääsyä Yhdysvaltain elokuva-akatemian nimeämän viiden varsinaisen ehdokkaan joukkoon. Tänä vuonna ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuutta tavoittelee 85 elokuvaa.

Oscar-ehdokkuudet julkistetaan tammikuun 24. päivä. Jo ennen joulua kerrotaan, mitkä 9 elokuvaa ovat päässeet valinnoissa loppusuoralle. Feinbergin mukaan Hymyilevä mies voi olla niiden joukossa.

– Sillä on hyvät mahdollisuudet päästä vieraskielisten elokuvien shortlistille, koska valitsijat arvostavat kaunista mustavalkoista kuvausta, hyvällä tavalla vanhanaikaista elokuvantekoa ja koskettavaa tarinaa.

Feinberg muistuttaa, että iso osa Yhdysvaltain elokuva-akatemian yli 7000 jäsenestä on melko iäkkäitä, joten klassisempi elokuvatyyli miellyttää heitä.

Los Angeles Times selvitti vuonna 2012, että akatemian jäsenet ovat keskimäärin 62-vuotiaita, yli 90 % on valkoihoisia ja liki 80 % miehiä. Alle 50-vuotiaita oli silloin vain 14 %.

Feinbergin mukaan myös elokuvan Oscar-kampanjalla on iso merkitys. Akatemian jäsenet eivät äänestä elokuvaa, jota he eivät ole nähneet. Sen vuoksi on tärkeää, että elokuvasta puhutaan.

– Siinä auttaa julkisuus, jota mekin haluamme osaltamme tälle elokuvalle antaa. Viime kädessä kaikki on kuitenkin kiinni valitsijoista ja siitä, että he katsovat elokuvan, Feinberg kertoi.

Kun kysyin, mitä Scott Feinberg kritisoisi elokuvassa, hän oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.

– En keksi nyt mitään.

Feinberg on ennusteissaan nostanut myös Hymyilevän miehen kuvaajan J-P Passin mahdolliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Tämä ehdokkuus ei kuitenkaan toteudu kilpailun sääntöjen takia. Suomalaiselokuvan Yhdysvaltain ensi-ilta on vasta ensi keväänä, joten se ei kelpaa tämän vuoden kisaan. Vieraskielisen elokuvan sarjassa tämä ei haittaa, koska siinä huomioidaan elokuvan kotimaan ensi-ilta.

Hymyilevän miehen tuottaja: Oscar-palkinto ei ole ikinä ollut haaveeni

Tuottaja Jussi Rantamäki pitää mahdollista Oscar-ehdokkuutta isona asiana.

– Oscarit on tavallisen ihmisen kannalta ihan eri mittaluokan juttu kuin Cannes-voitto. Sen huomaa kyllä, kun puhuu aiheesta jossain Kokkolan torilla, Rantamäki sanoo.

– Itse olen eurooppalaisen elokuvan ystävä, ja olen katsonut enemmän Cannesissa palkittuja elokuvia kuin Oscar-elokuvia. En ole koskaan edes haaveillut Oscareista.

Elokuvatuottaja Jussi Rantamäki istuu haastateltavana.
Jussi Rantamäki on Juho Kuosmasen nuoruudenystävä ja hänen elokuviensa tuottaja. Elokuvatuottaja Jussi Rantamäki istuu haastateltavana. Kuva: Erik Vierkens / Yle. jussi rantamäki,Hymyilevä mies

Rantamäen arvion mukaan Oscar-ehdokkuus on katsojille takuu siitä, että elokuvaa uskaltaa mennä katsomaan.

– Kun elokuva on mustavalkoinen ja voittanut Cannesissa, se ei ole isolle yleisölle vielä hirveän kiinnostava. Sitä voi helposti pitää taideroskana tai hankalana, vaikka elokuvamme ei sellainen olekaan. Oscar-ehdokkuus olisi leima, joka varmistaa, että kyseessä on yleisöelokuva, Rantamäki sanoo.

Hänen mielestään tie maailmalle aukeaa vain, jos tekee juuri sellaisia elokuvia, kuin itse parhaaksi näkee. Suomalainen elokuva on aina auttamatta marginaalissa, joten sitä ei kannata pelätä.

– En usko, että menestys tulee miettimällä, mitä maailmalla halutaan nähdä. Tai kahlaamalla amerikkalaisia elokuvia läpi, jotta osaisi sijoitella käänteet ja seksikohtaukset oikein. Ainakaan meidäntyyppisille tekijöille se ei sovi.

Rantamäen mukaan toimivin resepti on se, että kuuntelee omaa ääntään ja seuraa omaa tunnettaan.

– Aikaisemminkin olemme uskoneet siihen, ja myös Hymyilevä mies osoittaa, että hyvin henkilökohtainen on paras tie universaaliin.

Suomalaisten Oscar-historia

  • Jörn Donner otti tuottajana vastaan Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvan voittaman Oscarin vuonna 1983.
  • Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä oli ehdokkaana vieraskielisen elokuvan kategoriassa vuonna 2003.
  • Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli ehdokkaana parhaan lyhytelokuvan kategoriassa vuonna 2014.
  • Janne Kontkanen palkittiin vuonna 2014 ns. teknisellä Oscarilla 3D-animaatioihin liittyvästä teknologiasta, jota hän oli kehittämässä työskennellessään Dreamworks-elokuvayhtiössä.
  • Klaus Härön Miekkailija valittiin 9 esiehdokkaan joukkoon vuonna 2016. Elokuva oli myös Golden Globe -ehdokkaana.