Marja Hintikka
Yle
“Joulu on ahdistavinta mitä tiedän”, totesi pari vuotta sitten eronnut äitikaverini. Jähmetyin kuuntelemaan, kun hän kertoi itkevänsä eniten juuri jouluisin. Joka toinen vuosi täydellistä yksinäisyyttään lapsen ollessa joulunvietossa toisaalla ja joka toinen vuosi sitä, miten hän on epäonnistunut perhe-elämässään. Tiedän, ettei hän ole tunteineen yksin.
Tykkään todella paljon joulusta, mutta joululla on tämä toinenkin puolensa. Unelmien joulussa kiteytyvät onnellisen perhe-elämän ylimitoitetut odotukset, velvollisuudet ja onnistumisen paineet.
Jouluna kovimmastakin anarkistista kuoriutuu helposti kummallinen suorittaja ja keinotekoinen juhlaihminen. Hän yrittää miellyttää niin vimmatusti kaikkia, että kadottaa matkalla itsensä.
Sosiaalisen median postaukset kertovat hänelle, että kaikki muut ovat kyllä onnistuneet jouluissaan täydellisesti: pelanneet lautapelejä takkatulen ääressä, reippailleet ja levänneet sopivassa suhteessa, nauttineet läheisten seurasta ja ladanneet akkuja. Samaan aikaan hänestä itsestään on kuoriutunut lähinnä sukuvihaan vajonnut ihmisraunio.
Suvun perinteitä hän noudattaa hampaat irvessä.
Ja niitä suvun perinteitä hän noudattaa hampaat irvessä, vaikka oikeasti tekisi mieli syödä hampurilaisia. Aikuiset lapset alistuvat perhejoulusysteemiin, jossa aattoa vietetään vuorotellen molempien vanhempien luona, vaikka kaikkia ahdistaa jatkuva karavaanina kulkeminen.
Luulen, että “lapsuuden joulut” on vähän samanlainen sanapari kuin “lapsuuden kesät”. Silloin kaikki oli aina täydellistä. Tietenkään niin ei oikeasti ollut. Me emme vain muista riitojen kiristämiä jouluiltoja tai pieleen menneitä lahjoja. Siksi kannattaisi vanhempanakin vähän hellittää: eivät lapset kaipaa täydellistä joulua, vähempikin riittää.
Mitä sitten, jos koti ei kimmellä kuin kiiltäväpaperisessa sisustuslehdessä, perunalaatikko ei imelly, kiittämättömät lapset tappelevat tauotta, pukki on kännissä ja kuusi rapisee jo aatonaattona? Mitä sitten?
Olisiko tämä se joulu, kun uskallamme tehdä toisin? Sanoa, että jäämmekin kotiin ja teemme ihan omat, leppoisat jouluperinteet. Niin, olisiko?
Kuunnelkaa sydäntänne, antakaa armoa.
Kuka uskaltaisi sanoa, että vihaa joulua, koska se menee aina kuitenkin jotenkin pieleen? Joulu saa myös v****taa, koska odotukset sitä kohtaan ovat meidän kaikkien mielissä välillä yksinkertaisesti kohtuuttomat.
Olisiko aika puhua joulusta niin kuin se oikeasti on?
Kuunnelkaa sydäntänne, antakaa armoa. Yritetään tänä jouluna suorittaa edes hieman vähemmän. Vapaudutaan porukalla joulupaineista!
Rakkaudella,
PS. Joulujakso on Marja Hintikka Liven päätösshow. Suuri kiitos kuluneista kolmesta MHL-kaudesta - ne ovat olleet täynnä intohimoa, syviä kohtaamisia ja tekemisen meininkiä.
Paras palaute, jonka olen MHL:n aikana saanut, on kuulunut kutakuinkin näin: “MHL on uudistanut suomalaista kulttuuria! Vanhemmuudesta käytävä keskustelu on noussut uudelle rehellisyyden tasolle ja tarinat suljettujen kotiovien takaa on nostettu koko kansan kuuluville.”
Haluankin kiittää teitä kaikkia tästä rehellisyydestä, heittäytyvästä keskustelusta ja elämäntarinoidenne jakamisesta. Ilman niitä ja teitä MHL ei olisi olemassa.
Pian joulun jälkeen lähden synnyttämään, mutta ette te unohdu. Rämpimistäni ruuhkavuosissa voi seurata Instagramissa ja Twitterissä - toivon, että olette yhteydessä!
Ja muistakaa: Et ole yksin ❤️.
MHL: Unelmien joulu
Yle TV2 maanantaina 19.12. klo 21 - vieraina juontaja Vanessa Kurri ja muusikko Stig.
Yle Puhe tiistaina 20.12. klo 16
yle.fi/mhl
Liity meihin:
Lisää ohjelmasta
