Hyppää pääsisältöön

Fakta homma – satiiri sinun naapuristasi

Fakta homman päähenkilöt ryhmäkuvassa pihakeinussa.
Fakta homman päähenkilöt ryhmäkuvassa pihakeinussa. Kuva: Yle/Antero Tenhunen Lasse Karkjärvi,Eija Vilpas,Taneli Mäkelä,Riitta Havukainen,Fakta homma,1986,keinut

Vuonna 1986 tv-ruutuun ilmestyi omalaatuinen mutta riemastuttava perhekomedia, jossa kiteytyi perikansallinen lenkkimakkaran ja tuulipuvun henki. Moni tunnisti sarjan groteskeista hahmoista lähimmäisensä mutta kukaan tuskin itseään. Fakta hommaa tehtiin vuosina 1986–1987 ja 1996–1998.

Dramaturgi Pirjo Toikan, ohjaaja Hannele Rubinsteinin ja neljän näyttelijän luoma viihdesarja marssitti olohuoneisiin karkeatekoiset hahmot, joissa oltiin näkevinään suomalaisuuden kuva. Alun perin tekijöiden tähtäimessä ei kuitenkaan ollut mikään sosiologinen syväluotaus, eikä edes komedia.

Fakta homman juuret ovat Teatterikorkeakoulun oppilastyössä nimeltä Marilynille eli homma hanskassa, jonka oli määrä kertoa näyttelijän ammatista. Harjoitusten kuluessa esitykseen muotoiltiin sketsi, jossa näyttelijät hankkiutuvat eroon heitä nöyryyttävästä ohjaajasta ja alkavat tehdä sellaisia hahmoja ja tilanteita kuin osaavat ja haluavat. "Näistä rakennettiin kokonaisuus, jonka ei ollut tarkoitus olla farssi vaan aika traaginen juttu. Se että siitä tuli komediallinen, johtui siitä porukasta", Rubinstein muistelee vuonna 2005 tehdyssä haastattelussa.

Fakta homman henkilöt ilmestyivät mukaan kun yhdessä saumakohdassa tarvittiin jotain.― Hannele Rubinstein 2005

Näytelmän erääseen siirtymäkohtaan keksittiin kaksi naista kävelemään näyttämön halki ostoskärryjen kanssa. Riitta Havukaisella ja Eija Vilppaalla olikin tarkoitukseen valmiina hahmot, joita he olivat kehitelleet sukulaistensa, tuttaviensa ja työpaikkakokemustensa pohjalta.

Henkilöhahmot, jotka myöhemmin tultiin tuntemaan "Hansuna" ja "Pirrenä", olivat alkuun ilman aviosiippoja, kunnes Taneli Mäkelä ja Lasse Karkjärvi tunkivat kutsumatta seuraan. Miesten mielestä Havukaisen ja Vilppaan improvisointi oli niin hauskaa, että heidän oli kerta kaikkiaan pakko päästä mukaan. Hahmot olivat nopeasti valmiita, ja niille alettiin kehitellä juttuja. Tällä nelikolla rakennettiin grillikohtaus, joka nähtiin näyttämöllä keväällä 1984 ja tulevassa tv-sarjassa heti kakkosjaksona.

Syksyllä 1984 ohjaaja Rubinstein ja dramaturgi Toikka toteuttivat Teatterikorkeakouluun yhdessä toisen produktion, jossa käsiteltiin autokauppiaita (ks. osa 6). Havukaisen, Vilppaan, Karkjärven ja Mäkelän nelikko pyydettiin siihen mukaan autoliikkeen asiakkaiksi. "He tulivat ja itse asiassa puhalsivat hengen siihenkin esitykseen", Rubinstein sanoo. Taneli Mäkelä on muistellut hänen ja Jukka Puotilan ulvoneen joka näytöksessä siinä määrin naurusta, että heidän oli kätkeydyttävä lavalla olevan Ford Sierran takaluukun suojiin tutisemaan.

Reima sanoi, että tätä ei kestä katsoa kauempaa kuin 15 minuuttia.― Hannele Rubinstein 2005

TV2 n teatteriohjelmien tuottaja Reima Kekäläinen oli läsnä molemmissa esityksissä ja tarjosi porukalle mahdollisuutta tehdä hahmoista sarjan televisioon. Maksimikestona olisi kuitenkin varttitunti: "Reima sanoi, että tää on niin päällekäyvää farssia, että tätä ei kestä katsoa kauempaa."

Pirjo Toikka dramatisoi jaksot näyttelijöiden ideoimien improvisaatioiden pohjalta. Sarjaa tehtiin äärimmäisen halvalla, Rubinstein sanoo, eikä TV2 hänen mukaansa pitänyt siitä aluksi juurikaan ääntä.

Puffitekstissä ohjelmaa luonnehdittiin salamyhkäisesti satiiriseksi pienoisnäytelmäksi, joka tarjosi "lisävalotusta useiden elämänalojen kysymyksiin". Oudon tulokkaan luultiin jäävän pienen piirin huviksi, mutta vastoin odotuksia katsojaluvut alkoivat nousta, ja vuonna 1987 Fakta homma palkittiin Telvis-kunniakirjalla.

Auliksen tyynymaha ja ne tyttöjen kauheet toppaukset oli peräisin teatteriesityksestä.― Hannele Rubinstein 2005

Tekijät empivät pitkään, miten Fakta homman pohjana olleet jutut mahtaisivat toimia tv:ssä, kun ne oli alun perin tehty näyttämölle, jossa kaikki perustuu illuusioon. Teatterin grillikohtauksessakin oli makkaratikkuina käytetty edellisestä kohtauksesta jääneitä golfmailoja, eikä lavalla ollut grillistä tai nuotiosta tietoakaan. Ruudussa vaadittiin realismia, siellä piti olla oikea nuotio ja oikeat makkarat. Siitä huolimatta sellaiset olennaiset visuaaliset elementit kuin Aulis Kaakon tökerö tekovatsa ja naisten rintatoppaukset periytyivät sarjaan suoraan teatteriesityksestä.

Liioitelluista hahmoista kuuluvaäänisin on Eija Vilpaksen tulkitsema Pirjo "Pirre" Kaasinen, ay-henkinen ja Neuvostoliittoa arvostava siivousyrittäjä, jolle terävä kieli on yhtä lähtemätön tuntomerkki kuin yläruumiin alati verhoava tuulipuvun takki. Pirre on sikäli onnellinen ihminen, että hän tietää kuinka asiat ovat. Yksi hänen usein toistuvista lauseenparsistaan on: "Ja kun mä harvon sanon, ja kun mä sanoin..."

Toppahaalarin univormukseen omaksunut Hannele "Hansu" Kaakko on ronskin Pirren rinnalla sievistelevä ja hienosteleva. Hänen tyypillisiä ilmaisujaan ovat "jos sentään vähän fiksummin", "niin ikävästi käyttäytyi" ja – seksuaaliasioista puhuttaessa – "ihan se ykskin paikka". Hansu on nelikosta se, joka pyrkii esittäytymään kultturelleimpana (ks. esim. osat 4, 9).

Kaiken sivistyneen kuorrutuksen alla Hansu on kuitenkin säilyttänyt pilaantumattomana ennakkoluulojensa rikkaan varannon (ks. esim. osa 7). "Hansuhan on oikeasti ihan hirvee natsi", häntä näyttelevä Riitta Havukainen totesi Toopelivisio-kirjassa vuonna 2006.

Kaakon ja Kaasisen perheiden vierailu Aleksis Kiven kuolinmökissä (osa 9) tarjoaa kertovan esimerkin Hansun ja hänen aviomiehensä toisiaan täydentävistä luonteista: kultturelli vaimo vaikuttuu mökistä huokuvasta tunnelmasta, kun taas Auliksen huomio kiintyy kattoon asennettuun sprinkleriin.

Aulis on kunnian mies, jämpti kaveri ja lisäksi joka alan asiantuntija.― Taneli Mäkelä 2005

Autokorjaamoyrittäjä Aulis Kaakolla oli useita esikuvia, Taneli Mäkelä kertoo vuonna 2005 taltioidussa haastattelussa. Mäkelä kokosi hahmoon joidenkin ihmisten huvittavia tai liikuttavia piirteitä ja höysti soppaa omalla mielikuvituksellaan. Lopputuloksen kruunasi perinnerikas suomalaiskansallinen detalji: tuuma persvakoa housunkauluksen yläpuolella.

Aulis asettuu helposti Uuno Turhapuron rinnalle suomalaisen miehen kuvana. Laiskanpulskean Uunon rinnalla Aulis on kuitenkin jämpti mies ja joka alan asiantuntija, Mäkelä muistuttaa.

Auliksenkin puhe vilisee värikkäitä, usein ilmeisesti kansan suusta lainattuja hokemia kuten "asia on kokolihapihvi", "voi poltetun poltettu", "villin lännen politiikkaa", "ihme mohikaani" tai "ihan piispolitiikkaa vaan". Mäkelän mielestä Lasse Karkjärvi teki viisaan liikkeen, kun valitsi Pirren puolisolle hiljaisemman hahmon kolmen hölösuun ja päällepäsmärin rinnalla: lippahattuisen Hekan äärimmäisen harvat, yllättävät kommenttinsa hiljentävät koko poppoon hetkeksi.

Vuosien varrella Mäkelä kohtasi monia amatööri-imitoijia, joita Auliksen omintakeinen puhetapa inspiroi. Myös Pirren maneerit olivat niin helposti matkittavissa, että vuonna 2010 lähetetyssä viihdeohjelmassa Eija Vilpas saa jopa mieskollegansa Esko Roineen uskottavasti muuntautumaan loimaalaiseksi siivousalan legendaksi.

Kun Fakta homma aloitti vuonna 1986, yleisenä puheenaiheena olivat "jupit", ja alkoi myös hahmottua, ketkä kuuluvat näiden vastapooliin eli "juntteihin". Kaasisten ja Kaakkojen kulttuurinen vastakohtaisuus on sarjassa esillä monissa kohtaamisissa ympäröivän yhteiskunnan tai kanssaihmisten kanssa (ks. esim. osat 2, 8, 14). "Ikävä käytös ja virkapuku" jäivät kokemukseksi Helsingin-turneelta.

Fakta homma oli helppo tulkita virnuiluksi "junteille" (päähenkilöiden "syvä junttius" oli tv-kriitikko Jukka Kajavan käyttämä ilmaus), mutta sen hahmot olivat alun perin vain yksi pala näyttämökokonaisuudesta, jossa kohelsi monenlainen kirjo tyyppejä – myös juppeja, bodareita ja Westendin rikkaita.

Tekijätiimillekin oli toki selvää, mistä kansalaisten sektorista Fakta hommassa oli kyse. Sarjan alkuperäinen nimi olikin "Ahovalinnat" (suuren halpamyymäläketjun mukaan), mutta tavaramerkkisyistä se jouduttiin vaihtamaan. Kaakot ja Kaasiset olivat selvästi halpahallien tuulipukukansaa, mutta heitä kuvattiin suurella hellyydellä, ohjaaja Hannele Rubinstein sanoo vuoden 2005 haastattelussaan. "Me koimme kyllä että he ovat ihmisiä, joilla on hyvä itsetunto ja itsekunnioitus."

Tällaisia miehiä on todella olemassa. Olen viime aikoina tavannut kaksi melkein Auliksen täydellistä kopiota.― Eila Sarkama Katso-lehdessä 1986

Fakta hommaa voi pitää myös television suosittujen perhesarjojen, Rintamäkeläisten, Heikin ja Kaijan tms. parodiana tai pimeänä puolena. Pariskunnilla on niiden malliin lapsiakin, jotka 1980-luvun jaksoissa tosin esiintyvät vain muutaman kerran.

Sarjan suosion yksi salaisuus lienee, että sen "kauheat" päähenkilöt olivat lopultakin niin tutunomaisia ja tunnistettavia. Taneli Mäkelä tiivistää asian: "Hyvin moni tunnistaa siinä naapurinsa, mutta kukaan ei itseään."

Mä koin, että Auliksen jutut oli jo tehty. Konsepti tarvitsi uuden kulman ja kulma löytyi, kun mä jäin pois. Kannustin kyllä muita jatkamaan.― Taneli Mäkelä sarjan comebackista Naurattajat-kirjassa 2007

Vuonna 1996 Fakta homma lähti uudelle kierrokselle Havukaisen ja Vilppaan käsikirjoittamana. Mäkelä ei enää halunnut mukaan, ja muukin tekijäryhmä vaihtui, Jaksojen kesto piteni 20–30 minuuttiin.

Sarjan keskiöön nousivat Hansu ja Pirre. Riveistä poistuneen Auliksen selitettiin kuolleen kolesteroliin, ja Hansua liehitteli uusissa jaksoissa Mikko Kivisen taksikuski Reima.

Fakta homman viimeinen kausi oli omistettu Hansun ja Pirren lomamatkalle, jonka kuluessa kierreltiin nähtävyyksiä Turun linnasta Retrettiin. Parivaljakon livekeikat, jotka alkoivat jo 1990-luvun puolivälissä, ovat jatkuneet uudella vuosituhannella.

Kirjallisuutta: Jukka Annala, Toopelivisio, Teos 2006; Tuomas Marjamäki: Naurattajat, Suomalaisen komiikan tekijät 2007–1907, Edita 2007.

  • Jääkärit palasivat sisällissotaa käyvään Suomeen

    Jääkärit palasivat Suomeen 25.2.1918

    Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta lähtönsä jälkeen. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.

  • Signaali yli Suomenlahden – Viro suomalaisissa ohjelmissa

    Tällaisen Viron olemme suomalaisissa ohjelmissa nähneet

    Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa niin hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden. Tähän artikkeliin on koottu ajankuvia, dokumentteja ja yhteisohjelmia, joiden kautta me olemme oppineet Viroa tuntemaan. Eläköön Suomi ja Viro, enemmän kuin vain naapurit – elagu Soome ja Eesti, rohkem kui ainult naabrid!

  • Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista

    Toimittaja Anna Laine lähti Viroon

    Vuonna 2009 esitetyssä Kamrat Eesti -sarjassa toimittaja Anna Laine kiersi Viroa ja selvitti, millainen valtio naapurimaastamme oli kehittynyt. Surkeimmissa suomalaisissa stereotypioissa Viroa pidettiin takapajulana, josta kannatti käydä vain hakemassa halpaa viinaa. Kamrat pyrki murtamaan ennakkoluuloja tutustuttaen suomalaiset virolaisiin – taviksiin ja julkkiksiin, eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin.

  • Neuvostoliiton hymni hyytyi pääministeri Ryzhkovin Suomen-vierailulla

    Lämpotila oli laskenut 30. pakkasasteen tietämille.

    Ankarat pakkaset kurittivat Helsinkiä tammikuussa 1987. Lämpötila laski kolmenkymmenen pakkasasteen tietämille, kun Nikolai Ryzhkov aloitti ensimmäisen Suomen-vierailunsa Neuvostoliiton pääministerinä. Pakkanen teki tepposensa myös lentokentän tervetulosoittokunnalle. Torvisoittimet valahtivat pahasti epävireisiksi kylmyydessä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Jääkärit palasivat sisällissotaa käyvään Suomeen

    Jääkärit palasivat Suomeen 25.2.1918

    Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta lähtönsä jälkeen. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.

  • Signaali yli Suomenlahden – Viro suomalaisissa ohjelmissa

    Tällaisen Viron olemme suomalaisissa ohjelmissa nähneet

    Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa niin hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden. Tähän artikkeliin on koottu ajankuvia, dokumentteja ja yhteisohjelmia, joiden kautta me olemme oppineet Viroa tuntemaan. Eläköön Suomi ja Viro, enemmän kuin vain naapurit – elagu Soome ja Eesti, rohkem kui ainult naabrid!

  • Kamrat Eesti -sarja mursi suomalaisten ennakkoluuloja virolaisista

    Toimittaja Anna Laine lähti Viroon

    Vuonna 2009 esitetyssä Kamrat Eesti -sarjassa toimittaja Anna Laine kiersi Viroa ja selvitti, millainen valtio naapurimaastamme oli kehittynyt. Surkeimmissa suomalaisissa stereotypioissa Viroa pidettiin takapajulana, josta kannatti käydä vain hakemassa halpaa viinaa. Kamrat pyrki murtamaan ennakkoluuloja tutustuttaen suomalaiset virolaisiin – taviksiin ja julkkiksiin, eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin.

  • Viron vaiheita radiodraaman kertomina

    Kuunnelmat valottavat veljeskansan 100-vuotista historiaa

    Viro julistautui valtioksi helmikuussa 1918. Kansakunnan vaiheisiin on mahtunut sotaa ja vieraita valloittajia, mutta myös kukoistavaa kulttuuria ja suuria kirjailijoita. Jaan Krossin ja Hella Wuolijoen kirjoittamat kertomukset valottavat Viron historiaa 1900-luvun alusta sotavuosiin. Käymme Eino Leinon matkassa 1920-luvun kulttuuripiireissä Virossa ja hengitämme raikasta, kolminkertaista kevättä: luonnon, kansan ja kirjallisuuden uutta heräämistä.

  • Ohjaaja Heidi Köngäs: Nostalgiaa ja muita haikeita mausteita

    Omien elokuvien luettelon lukeminen synnyttää monia tunteita

    Omien elokuvien luettelon lukeminen synnyttää monia outoja tunteita: on kaihoa, kauhua, noloutta, mutta yllättävän paljon ikävää. Ikävää ennen kaikkea yhdessä tekemistä kohtaan. Jokainen elokuva syntyy monessa vaiheessa, monen ihmisen taiteellisen työn tuloksena, mutta vain ohjaaja näkee ne kaikki. Katso Areenassa: Liian paksu perhoseksi ja muita Heidi Köngäksen ohjauksia

  • Neuvostoliiton hymni hyytyi pääministeri Ryzhkovin Suomen-vierailulla

    Lämpotila oli laskenut 30. pakkasasteen tietämille.

    Ankarat pakkaset kurittivat Helsinkiä tammikuussa 1987. Lämpötila laski kolmenkymmenen pakkasasteen tietämille, kun Nikolai Ryzhkov aloitti ensimmäisen Suomen-vierailunsa Neuvostoliiton pääministerinä. Pakkanen teki tepposensa myös lentokentän tervetulosoittokunnalle. Torvisoittimet valahtivat pahasti epävireisiksi kylmyydessä.

  • Satukirjamainen Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi

    Vanha tammikaunotar pysyi pitkään paikallisten salaisuutena.

    Mystinen tammikaunotar on kasvanut Lohjansaaren kuusikon siimeksessä satoja vuosia. Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi Antti Huttusen artikkelin myötä syksyllä 2014. Ylen Uudenmaan uutiset vieraili tammen juurella kesällä 2015 ja haastatteli Huttusta tammenlehvien alla.

  • Pekka Lipposen kuninkuushaaveet törmäävät vanhaan heilaan

    Lipponen ja Korkki seikkailevat Calamarian saarella.

    Pekka Lipposen rutiinintäyteinen toimistopäivä keskeytyy Calamarian kuningaskunnasta saapuvaan kirjeeseen. Kuningas Valerius Tietäväinen kutsuu suuresti kunnioitetun everstin ja tähtiritarin hallitsemaan kuningaskuntaansa, joka on tukahtua kilpailevien kansojen vallanhimoon ja pahansuopuuteen.

  • Partasen perhe muuttaa Kotikadulle – viides kausi nyt Areenassa

    Mm. Eeva Litmanen ja Sulevi Peltola tulevat osaksi sarjaa.

    Partasen perheen vanhemmat Onni (Sulevi Peltola) ja Anja (Eeva Litmanen) tuovat perheensä Itä-Suomesta Kotikadulle heti viidennen kauden ensimmäisessä jaksossa. Koko kausi nyt katsottavissa Areenassa.

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa