Hyppää pääsisältöön

Lahjapaketti: Kaikki Palmut

Komisario Palmu (Joel Rinne) ja Kurt Kuurna (Pentti Siimes) elokuvassa Kaasua, komisario Palmu!
Komisario Palmu (Joel Rinne) ja Kurt Kuurna (Pentti Siimes) elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! Komisario Palmu (Joel Rinne) ja Kurt Kuurna (Pentti Siimes) elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! Kaasua, komisario Palmu!,palmujen siimes

Tapaninpäivän lahjapaketissa Suomen elokuvahistorian paras komediallinen dekkarisarja. Kaikki Palmut, olkaa hyvä. Lisäksi Pentti Siimes muistelee Palmujen kuvauksia.
Teema maanantaina 26.12.2016 klo 10.00–16.30. Komisario Palmun erehdys Areenassa vain suorana, Kaasua ja Tähdet kertovat Elävässä arkistossa pysyvästi, Vodkaa Areenassa 30 päivää

Matti Kassila ohjasi vuosina 1960–1969 neljä elokuvaa komisario Palmun tutkimuksista. Erityisesti ensimmäiset kolme – Erehdys, Kaasua ja Tähdet kertovat – muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, fantasian ajattoman menneisyyden Helsingistä. Teeman lahjapaketissa nähdään myös sarjan neljäs elokuva Vodkaa, komisario Palmu, joka eroaa joukosta räikeillä 60-luvun lopun väreillään ja koko lailla myös juonen ja tyylin puolesta. Siinäkin nähdään silti tuttu kolmikko: Joel Rinne Palmuna, Matti Ranin Toivo Virtana ja Leo Jokela Kokkina.

Ote elokuvasta Kaasua, komisario Palmu! (1961)
Pentti Siimes on Kurt Kuurna elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! Ote elokuvasta Kaasua, komisario Palmu! (1961) Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. kaasua komisario palmu
Olen usein joutunut esittämään suulaita tyyppejä. Mutta se ei ole Pentti.― Pentti Siimes

Lahjapaketissa nähdään myös vuonna 2001 tehty Anna-Maija Kalénin toimittama ohjelma Palmujen Siimes, jossa Pentti Siimes kertoo rooleistaan kolmessa Palmu-elokuvassa. Siimes esiintyy kaikissa mustavalkoisissa Palmuissa ja tekee kolme erilaista, herkullista roolityötä: viattoman tyhjäpäinen ylioppilas Aimo Rykämö, taiteilija Kurt Kuurna ja Iltalehden reportteri Nopsanen. Palmujen Siimes nähdään elokuvan Kaasua, komisario Palmu! jälkeen klo 13.17.
Hovimestari "Butler" Veijonen (Leevi Kuuranne), Kokki (Leo Jokela), Toivo (Matti Ranin) ja komisario Palmu (Joel Rinne) katsastavat rikospaikkaa elokuvassa Komisario Palmun erehdys
Hovimestari "Butler" Veijonen esittelee Palmulle rikospaikkaa elokuvassa Komisario Palmun erehdys. Kokki ja Toivo kurkkivat taustalta. Hovimestari "Butler" Veijonen (Leevi Kuuranne), Kokki (Leo Jokela), Toivo (Matti Ranin) ja komisario Palmu (Joel Rinne) katsastavat rikospaikkaa elokuvassa Komisario Palmun erehdys Komisario Palmun erehdys,teeman lahjapaketit

Klo 10.00 Komisario Palmun erehdys
Ensimmäinen Palmu-elokuva Komisario Palmun erehdys on Suomen elokuvahistorian hienoimpia täysosumia: ripeästi etenevä, tunnelmallinen, hauska murhamysteerio, joka luo pohjan koko sarjalle. “Helsingin sekalaisen rahaylimystön pahin mätämuna” Bruno Rygseck on saanut surmansa olosuhteissa, joista kokenut Palmu hetkessä lukee murhan merkit. Mutta tapaus osoittautuu mutkikkaaksi. Kaikki hahmot on roolitettu nappiin ja elokuva saa katsojan nostalgiseksi, kaipaamaan johonkin menneeseen aikaan, jota ei ehkä ole ollutkaan. Aikalaiskriitikot vaikuttivat olevan paljolti sitä mieltä, että Palmu-sarja parani edetessään, mutta vuosikymmenten saatossa juuri Erehdys tuntuu vakiinnuttaneen asemansa yleisön ykkössuosikkina, joka kilpailee jopa kaikkien aikojen parhaan kotimaisen paikasta. Hauskimmaksi kotimaiseksi se on valittukin yleisöäänestyksessä vuonna 2005.

klo 11.43 Kaasua, komisario Palmu!
Erehdyksen jymymenestyksen jälkeen päätös toisesta elokuvasta oli helppo ja nopea, joskin ohjaaja vaihtoi välissä Fennada-filmin palvelukseen. Sarjan toinen elokuva Kaasua, komisario Palmu! perustuu Mika Waltarin ensimmäiseen Palmu-dekkariin Kuka murhasi rouva Skrofin? Varakkaan yksinäisen naisen kuolema paljastuu rikokseksi, taas kerran murhaajan tekemän virheen takia. Tutkimuksissa pyörii erilaisia mahdollisia perinnön tavoittelijoita, kyseenalaisia uskonlahkolaisia ja myös yksi kotimaisen elokuvan varhaisista homoseksuaalisista hahmoista. Pentti Siimeksen roolisuoritus on erityisen vaikuttava, ja tässä kuten muissakin mustavalkoisissa Palmuissa tärkeänä tekijänä on ehdottomasti mainittava myös Osmo Lindemanin musiikki.

klo 13.36 Tähdet kertovat, komisario Palmu
Kolmas ja viimeinen “aito” Palmu on Tähdet kertovat, komisario Palmu. Kun myös Kaasua oli menestys, Mika Waltari kirjoitti tilauksesta parissa viikossa tarinan, joka sekä painettiin romaaniksi että filmattiin. “Vanha Helsinki häipyy näkyvistä, ja pian on minun vuoroni”, lausuu ikääntyvä Palmu katsellessaan muuttuvaa pääkaupunkia ja Enso-Gutzeitin uutta pääkonttoria. Se, mitä kaupunkia katsova saattaa nähdä, osoittautuu keskeiseksi seikaksi murhatutkimuksessa, jossa nähdään niin aatelistoa kuin katujen lättähattuja ja pimuja. Palmun sanat ovat enteellisemmät kuin pitikään: Tähdet kertovat jäi viimeiseksi Mika Waltarin kirjoittamaksi Palmu-elokuvaksi, vaikka Waltari kirjoitti vielä neljännen käsikirjoituksen. Kassila ei tosin enää halunnut ohjata neljättä elokuvaa ja tarjosi tehtävää Matti Raninille. Neljännen Palmun tuotanto kaatui lopulta vuonna 1963 alkaneeseen, kotimaista elokuva-alaa kovasti ravistelleeseen näyttelijälakkoon.

klo 15.10 Vodkaa, komisario Palmu
Palmu, Kokki ja Virta palasivat kuitenkin vielä vuonna 1969. Ohjaaja Kassila kirjoitti yhdessä Georg Korkmanin kanssa agenttiseikkailun Vodkaa, komisario Palmu, jossa eläkkeelle jäänyt Palmu värvätään tutkimaan Yleisradion puolesta arkaluontoista murhajuttua. Elokuva on värillinen ja muutenkin kovin erilainen kuin muut Palmut, eikä se siksi nauti erityisen suurta yleisön suosiota. Mutta siinä on omat puolensa: se maalaa kirjavaa, suorastaan räikeää kuvaa 60-luvun lopun Suomesta ja sen erikoisuutena ovat itsenään esiintyvät Yleisradion toimittajat kuten nuori Arvi Lind ja muut todelliset henkilöt – jopa pääjohtaja Eino S. Repo sekä pääministeri Mauno Koivisto, josta tosin kuullaan vain ääni.

  • Komisario Palmun erehdys. Suomi 1960. O: Matti Kassila. N: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Matti Oravisto, Leevi Kuuranne, Jussi Jurkka, Elina Salo, Saara Ranin, Pentti Siimes, Elina Pohjanpää, Leo Riuttu, Aino Mantsas
  • Kaasua, komisario Palmu! Suomi 1961. O: Matti Kassila. N: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Elina Salo, Pentti Siimes, Saulo Haarla, Aino Mantsas, Esko Salminen
  • Palmujen Siimes. Suomi 2001. Toim: Anna-Maija Kalén.
  • Tähdet kertovat, komisario Palmu. Suomi 1962. O: Matti Kassila. N: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Helge Herala, Esko Salminen, Aino Mantsas, Pentti Siimes
  • Vodkaa, komisario Palmu. Suomi 1969. O: Matti Kassila. N: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Anna-Leena Mäki-Penttilä, Lilga Kovanko, Inga Sulin, Marjatta Lindahl, Viktor Klimenko, Lars Svedberg
Kommentit
  • Rajat ovat ihmisen ongelma, kirjallisuus on niistä vapaa

    Rakennukset sortuvat, mutta kirjallisuus on kaikkialla.

    Kirjallisuus on muuttolintujen parvi ja nyt se lentää Helsinkiin. Helsinki Litin lava on hyvä paikka laskeutua, myös uusille sukupolville, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi. Helsinki Lit suorana Ylen kanavilla 17.–18.5.2019

  • Teeman kesän 2019 elokuvat

    Leffateemoina mm. westernit, Jean Cocteau ja Jerry Lewis.

    Teema esittää kesällä mm. lännenfilmejä lauantaisin, Jerry Lewisin komedioita ja Jean Cocteaun klassikkoja.

  • Teeman kesä 2019 on länkkärikesä

    Westerneitä klassisesta moderniin lauantaisin.

    Teeman kesä 2019 on länkkärikesä. Lännenfilmejä esitetään joka lauantai-ilta kesäkuun alusta elokuun loppuun: klassikkoja, harvinaisia kulttifilmejä ja kiisteltyjäkin mestariteoksia.

Yle Teema