Hyppää pääsisältöön

Norjalaissuosikki Skam Areenaan!

Skam naispuoliset päähenkilöt
Chris, Vilde, Eva, Noora ja Sana Skam naispuoliset päähenkilöt Kuva: Yle Kuvapalvelu Skam (tv-sarja),nuortensarjat

Skam on suureen suosioon noussut norjalainen nuorten web-draamasarja. Siitä on esitetty kolme tuotantokautta, joista kukin seuraa yhtä, samaan kaveripiiriin kuuluvaa oslolaista nuorta. Nyt sarja saadaan Areenaan!

Ensimmäisellä tuotantokaudella seurataan Evaa, joka on uusi oppilas Hartvig Nissenin koulussa, jota kaverukset käyvät. Evalla on poikaystävä Jonas ja kausi keskittyy Evan suhteisiin niin poikaystäväänsä, kuin ystäviinsä. Kausi sijoittuu syyslukukaudelle 2015.

Toinen kausi sijoituu kevääseen 2016 ja siinä seurataan Evan ystävää Nooraa. Noora asuu kommuunissa ja hän saa ihmissuhteensa solmuun ihastumalla väärään henkilöön.

Kolmannella kaudella keskiössä on Isak joka on myös Nooran uusi kämppis. Isak huomaa ihastuneensa koulun uuteen oppilaaseen ja joutuu kyseenalaistamaan seksuaalista suuntautumistaan. Kausi sijoittuu syyslukukaudelle 2016. Kolmoskauden saamisesta Areenaan neuvotellaan parhaillaan.

Norjassa Skamin tuotantoon kuuluu videoklippien lisäksi viestikeskusteluja, Instagrampostauksia ja muita sosiaalisen median sisältöjä. Jaksot julkaistaan ikäänkuin tapahtumat olisivat eletty samana päivänä. Sarja on kotimaassaan kerännyt aitoudellaan valtavan suosion ja se on herättänyt kiinnostusta myös muualla maailmassa. Sarjan oikeudet on myyty Yhdysvaltoihin ja siellä Skamista tehdään oma versio nimellä Shame vuonna 2017.

SKAM AREENASSA

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.