Ruuhkavuositarinoita-sarjassa MHL:n fanit kertovat omia kokemuksiaan, havaintojaan ja oivalluksiaan viikon teemasta. Joulusta kirjoittaa nimimerkki Kibiscus.
Olen 34-vuotias, parisuhteeton ja lapseton omasta tahdosta. Minulla on 3 nuorempaa sisarusta, joista nuorin on 10 vuotta nuorempi. Mikäli onnellisen perheen tae on onnellinen tai hyvämuistoinen, rauhallinen joulu, niin meillä ei ollut onnellista perhettä.
Olen lapsuuteni ansiosta jouluinhoinen. Jo sanana joulu saa minut voimaan pahoin.
Pitkään vihasin jouluja, mutta nykyisin en vain vietä sitä. Joka vuosi se nostaa mieleen saman ajatuksen "mihin pääsen joulua pakoon, ettei mun tartte mennä meidän porukoille tai sukulaisiin". Onneksi aikuisiällä voi tehdä mitä vaan - vaikka kyllähän se meidän äiti pahastuu, kun en pysty sinne jouluisin menemään.
Mistä kaikki alkoi?
Vanhempani erosivat minun ollessa vuoden ikäinen. Isäpuoli tuli ja lopulta sisaruksiakin. Asuin isälläkin muutaman vuoden.
Lapsuuden joulut jakautuivat aika tasan vuorovuosittain vanhemmille. Isällä ollessa joulut oli rentoja ja huolettomia, äidillä suorittamista ja kotitöitä. Koska olin vanhin, kuului minun auttaa niissä kotitöissä. Isän luona ollessa käytiin jossain muualla syömässä, koska se oli helpointa.
Ensimmäisenä jouluna isäpuoli lanseerasi meille perinteen "jouluriita".
Oikeastaan pahentuminen alkoi siitä, kun muutin takaisin äidin ja sisarusten luo. Ensimmäisenä jouluna isäpuoli lanseerasi meille perinteen "jouluriita". Olin tuolloin 12.
Jouluriita syntyy erityisesti valmisteluihin liittyen. Joku asia on pielessä ja sitä seuraa suureellinen tappelu, mikä taasen päätyy mykkäkouluun.
Ollessani 14 olivat vanhempani sopineet erittäin hienosti keskenään, että vietän jouluaaton molempien luona.
Tuona jouluna ensimmäinen jouluriita oli, kun 4-vuotias veljeni aloitti aamupuurolla “Koska pukki tulee” -hokemisen. Isäpuoli pimahti ja huusi lopulta että joulupukki on kuollut. Kaikki sisarukseni itkivät ja itse yritin vain päästä siitä pöydästä mahdollisimman pian pois.
Tämän jälkeen odoteltiin, että tulee hämärää. Meidän perinteinen aikataulu oli, että hämärällä mennään haudoille, jonka jälkeen tullaan kotiin ja syödään, ja sitten on pukki käynyt saunassa jättämässä lahjat, jotka avataan ennen kuin saunotaan.
Aika perinteistä.
Hämärää odotellessa veli itkee kuollutta joulupukkia. Äiti taas kertoo, että hitsipilli minäpä vaihdankin autokuntaa hautausmaalla ja siirryn isäni luo, koska hän on sopinut niin. Isän kanssa on ajatus mennä katsomaan mummia.
En pistä hanttiin, koska pääsen hetkeksi pois siitä painostavasta tunnelmasta, mikä kotona on. Lopulta odotamme sisarusten kanssa autossa, että vanhemmat piilottavat lahjat saunaan. Yritän lohduttaa itkevää ja surevaa veljeä, että joulupukki on sentään taikaolento ja voi herätä kuolleista - ja onhan sillä ne saamarin tontutkin.
Hämärää odotellessa veli itkee kuollutta joulupukkia.
Veli piristyy vähän, mutta ei usko. Kun isähän sanoi, että se on kuollut, niin tottahan se on.
Itse, hieman angstisena teininä yritän olla paljastamatta, mitä ne aikuiset kotona tekee, koska kaikki kolme uskovat siihen, että joulupukki on, tai ainakin on joskus ollut, olemassa.
Hautausmaalla vaihdan isäni matkaan. Menemme mummille. Minulla on nälkä, mutta siellä on jo ruokailtu ja ruuat korjattu kellariin, eikä kukaan jaksa hakea niitä sieltä. Teen itselleni voileivän ja juon teetä. Isäni toimii joulupukkina serkuilleni, jotka ovat alle kouluikäisiä ja tämän jälkeen hän vie minut kotiin.
Kotona käy ilmi, että eihän se joulupukki ollutkaan kuollut, vaan saunassa on taas ollut lahjoja. Minulla on nälkä, mutta ruuat on korjattu pois. Äiti on pakannut jämät niin, etten löydä niitä ja osa on viety ulkosäilöön, kun kaikki ei mahdu jääkaappiin.
Löydän rosollin ja perunasalaatin. Kaapissa on nuudeleita. Syön niitä.
Tämän jälkeen isäni tulee taas hakemaan, koska näin on sovittu, ja menemme setäni luo saunomaan. Sielläkin on ruuat korjattu pois, eikä niitä ole saatavilla. Glögiä ja pipareita! Jipii.
Illalla voin jo todella huonosti ja kun isäni vie minut lopulta kotiin, kaadun sänkyyn pelkästä nälästä.
En saanut ruokaa, enkä lahjoja.
Isäpuoli saa vielä kännipäissään raivokohtauksen, kun jätin eteisessä kengät väärään paikkaan. Joulukossu on maistunut ja ärinä sen mukaista.
Muistan tuon jouluaaton ihan liian hyvin. En saanut kuin kaksi lahjaa, nekin kummitädeiltä postista. Vanhempani olivat luoneet hienon suunnitelman, joka tuhosi joulun lopullisesti. Isäpuolen joulukänni oli tuosta eteenpäin uusi perinne, joka jatkuu edelleen.
Eiväthän ne lahjat ole joulun tärkein asia, mutta läheisyys on. Tuona jouluna tunsin suurta läheisyyttä autoja kohtaan. Istuin aatosta suurimman osan ajasta autoissa siirtymässä johonkin.
En saanut ruokaa, enkä lahjoja. Sain vain todeta, että tähän loppui lapsuus, perkele.
Joulun jälkeen kaverit esittelivät vaatteita, kirjoja ja levyjä. Itse säästin viikkorahoja ja ostin kirpparilta pari cd:tä ja valehtelin että ne oli joululahjoja.
Nyt, 20 vuotta myöhemmin, ovat joulut edelleen samankaltaisia.
Jouluriita tulee yleensä ensimmäisenä siitä, että äiti pyytää apua, eikä sisaruksistani kukaan tee mitään. Isäpuoli huutaa jollekin lapsenlapsista, kun niitä hermostuttaa ja kaikilla on pinna kireällä.
Korkki sihahtaa auki, kun pitäisi lähteä autoa ajamaan.
Haudoille lähtee ehkä osa. Ne jotka eivät lähde, jäävät kotiin laittamaan ruokaa valmiiksi ja piilottamaan lastenlapsia varten lahjoja johonkin autotalliin.
Ruokapöydässä riitaa syntyy viimeistään siitä, että joku on kasvissyöjä ja sillä on "ällöttäviä ja limaisia" ruokia. Se on edelleen vaikea paikka, että kieltäytyy lihasta.
Jossain kohtaa tunnelma levähtää käsiin ja vanhat kaavat ottaa voiton.
Mitään asiallisia keskusteluja ei ole, sillä mielipiteitä ei osata esittää niin, etteikö edes yritettäisi loukata toista tarkoituksella. Jouluna nämä vielä korostuu, kun pöydän ääressä ollaan hermostuneita.
Viimeistään lahjojen jaon jälkeen alkaa isäpuolen humala olla sitä luokkaa, että saa olla varuillaan. Onko pullossa ollut rähinäviinaa vai iloviinaa? Joskus kun sitä jälkimmäistäkin on tarjottu. Muut perheessä eivät ole humalassa.
Tiedostan hyvin, ettei kokemukseni joulusta ole se absoluuttinen totuus, mutta meidän perheen jouluissa se on. Edelleen. On muitakin juhlia, joissa välit kiristyy ja tunnelma on jäinen, mutta joulut on niitä pahimpia. Vaikka miten yrittää olla neutraalina pitkään, niin jossain kohtaa tunnelma levähtää käsiin ja vanhat kaavat ottaa voiton.
Siksi tänäkään vuonna en mene paikalle. Siskoni kyllä kertoo, miten on mennyt ja kuka on sanonut mitäkin. Olen viettänyt muutaman hyvin rentouttavan ja leppoisan joulun poissa tuon pöydän äärestä ja aion jatkaa niin, vaikka äitini syyllistää siitä. En ota sitä syyllistämistä itseeni, vaikka yritys on kovaa.
Jos siis jouluun kiteytyy "hyvän perheen" vaatimukset, niin meidän perhe putosi siitä kelkasta aika pahasti. Onneksi on myös niitä perheitä ja ystäviä, joiden pöytään mahtuu.
Mielestäni jokaisella perheellä tulisi olla mahdollisuus luoda oman kaltainen joulu. Myös perheettömillä. Tehdä niitä asioita mistä tulee hyvä mieli, ilman että siihen liittyy toisten käsitys siitä mitä joulun pitäisi olla. Jouluna voi myös syödä sushia ja nauttia lempiruokiaan.
- Kibiscus
Lisää ohjelmasta
