Hyppää pääsisältöön

Sisäistyneen intohimoista Shostaa

Frank Peter Zimmermannin ote Shostakovitshiin tuntuu henkilökohtaisesti koetulta. Pari vuotta Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen sävelletyn Ensimmäisen viulukonserton aloittava yökuvaelma onnistuu olemaan yhtäaikaa sekä intensiivinen että yöllisen etäinen. Kadenssiin huipentuvan kolmannen osan Passacaglian kitkainen liike, hidas ja kalmaisen tanssi välittyy kaikessa traagisuudessaan. Kirsikkana kakussa Passacagliaa seuraavassa Burleski-finaalissa tuntuu kuin karhu olisi päässyt irti sirkuksesta laukkaamaan omaan mahtipontiseen voitonparaatiinsa.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Onnistumiseen saattaa vaikuttaa se, että Zimmermann esittää Ensimmäisen konserton säveltäjän käsikirjoituksesta mukaillen Shostakovitshin omia kaarituksia ja metronomilukemia teoksen kantaesittäjän, David Oistrahin muokkaaman edition sijaan.

Toisen viulukonserton myötä siirrytään Stalinin jälkeiseen aikaan 1960-luvun lopulle. Tunnelmaltaan tyynempi, Oistrahille sävelletty Toinen konsertto vuodelta 1967 toimii lyyrisen klassisena vastinkappaleena raa’an ekspressiiviselle Ensimmäiselle. Helpolla ei kuulijaa edelleenkään päästetä, ja sisäistynyt intensiteetti säilyy poikkeuksetta korkeana.

Soiton kvaliteetti on kauttaaltaan innostuneen hienostunutta, ja Alan Gilbertin Pohjois-Saksan radion Elbphilharmonie on hyvä kumppani Zimmermannille. Valitettavasti äänityksessä orkesteri on levitetty niin etäälle solistista, että tuntuu koomisesti siltä kuin solisti ja orkesteri olisivat eri tilassa. Solisti tuntuu olevan liiankin framilla, hieman tosin kuuntelulaitteistosta riippuen; yhdenlaisessa ympäristössä tunnelma hieman kärsii, toisenlaisessa Pohjois-Saksan radion tuottama sointi toimii erittäin hyvin.

Dmitri Shostakovitsh: Viulukonsertot nro 1 ja 2. - Frank Peter Zimmermann, viulu, Pohjois-Saksan radion Elbphilharmonie-orkesteri, joht. Alan Gilbert. (Bis, BIS-2247)

Kuuntele Uudet levyt 16.12.2016, toimittajana Ville Komppa.