Yle keskittää omia studiotuotantojaan Mediapolikseen ja vahvistaa toimintaansa Tampereella.
Pasilasta siirretään luovien sisältöjen studiotekemistä Mediapolikseen. Mediapoliksessa nykyisin tehtäviä ohjelma-alueita vahvistetaan. Mediapoliksesta rakennetaan jatkossa entistä korostetummin Ylen suomenkielisten lasten sisältöjen ja nykyistä monipuolisemman nyky-Suomen dokumentoinnin keskus. Mediapoliksessa koostetaan Ylen alueelliset tv-uutiset ja jatkossa myös alueellista verkkotekemistä siirretään sinne. Ylen omat viihdetuotannot tehdään myös ensisijaisesti Mediapoliksessa.
Mediapoliksesta tehdään Ylen omien studiotuotantojen pääkeskus ja ensisijainen Ylen tv-ulkotuotantojen ja mm. tapahtumaurheilun lähtöpaikka.
Muutokset toteutetaan pääosin vuonna 2018 ja tarkempaa tuotannollista suunnittelua tehdään ensi vuoden aikana.
Ylellä on Mediapoliksessa jo erinomaiset tuotantovälineet.
“Olemme viime vuosina rakentaneet Mediapolista yhteistyössä Tampereen kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa. Yle on myös investoinut teräväpiirtotekniikkaan, kuvaushalliin ja alue-tv-uutisten studioihin sekä toimitiloihin. Tavoitteemme on, että Ylen panostukset viihteeseen, tapahtumiin ja kumppanuuksiin edistävät jatkossa sekä Mediapoliksen että koko luovan alan elinvoimaa”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.
Ylen Pasilan ja Mediapoliksen keskuksissa ei lähtökohtaisesti tehdä päällekkäistä työtä, vaan ne täydentävät toisiaan. Ylen aluetoimitukset kattavat koko maan ja ohjelmia tallennetaan kaikkialla Suomessa.
Tällä hetkellä Mediapoliksessa toimii yhteensä noin 30 eri organisaatiota, mm. Technopolis, Aito Media sekä Aito Tehdas. Keskuksessa työskentelee tai opiskelee päivittäin noin 1700 henkilöä, joista yleläisiä on vajaat 400.
Mediapoliksessa ovat myös Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen seudun ammattiopisto. Jatkossa Yle satsaa Mediapoliksessa myös verkkokehitykseen ja pilotointeihin, joissa innovaatio- ja tuotekehitysyhteistyö oppilaitosten ja yrityselämän kesken on tärkeää.
Tampereen kaupunki on tukenut Mediapoliksen syntyä, koska luovien alojen kehittäminen on yksi Tampereen kaupunkiseudun elinkeinopoliittisista painopisteistä. Media- ja elämystuotanto on Tampereella viime vuosina ollut yksi myönteisesti kehittyneistä toimialoista.