Joulun pimeä menneisyys

Joulunajan juhlaperinne on paljon kaukaisempaa perua kuin kristinusko ja Jeesuksen syntymä. Aurinkoon, vuoden vaihtumiseen ja satokauteen liittyviä menoja tiedetään jo tuhansien vuosien takaa. Tapaninpäivänä 2002 esitetyssä radio-ohjelmassa antiikin aikaa tutkinut Aaro Söderlund ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat joulun historiaa. Se vie kuulijan muun muassa pimeyden kultin äärelle ja verijuhliin.

Vanhimmat skandinaavisen joulun perinteet ulottuvat noin 6000 vuoden taakse Mustanmeren länsirannoille, kertoo toimittaja Kallenaution haastattelema arkkitehti ja antiikin tutkija Aaro Söderlund. Sieltä tavataan viitteitä hevoskultista, joka skandinaaviseen jouluunkin liitetään. Skandinaavisen joulun perusteema on ollut vuoden tulon takaaminen ja siihen on kuulunut hevosen uhraaminen.

Monissa kulttuureissa on palvottu aurinkoa ja ennen nykyisiä uskontoja se on ollut monesti pääjumalana. Myös maanviljelyskulttuurin myötä auringonvalon vaihtelut ja vuoden kierto tulivat yhä tärkeämmiksi. Vuoden pimeimmästä päivästä, talvipäivänseisauksesta tuli yksi tärkeimmistä juhlista etenkin pohjoisemmissa maanosissa. Siihen on liittynyt erilaisia uskonnollisia menoja ja palvontaa, kuten aurinkokultti, puukultti, eläinkultti ja vainajakultti.

Se onkin pimeyden kultti, joka tässä riehuu.

Päivän lyhenemiseen on aina liittynyt dramatiikka valon menettämisestä. Se on synnyttänyt erilaisia uhrausperinteitä ja uskonnollisia aktiviteetteja. ”Kaikki pitää tehdä, jotta saataisiin se aurinko takaisin”, Söderlund kuvailee.

Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon. Auringon vaimetessa pimeyden voimat ovat päässeet valloilleen.

Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon. Juhlan ajankohta ei ollut tarkkaan määritelty, vaan juhlimisen aika oli sitten, kun sato oli ladossa. Myös syysmetsästyksen alkujuhla ajoittui suomalaisugrilaisilla kansoilla aikaan ennen joulua, kertoo Söderlund.

Skandinaavisessa joulussa on ollut keskeinen käsite Blót eli uhriseremonia, verijuhla. Blót tarkoittaa sekä uhria, että uhritoimitusta. Uhreja annettiin jumalten lisäksi myös haltijoille. Jotkut blótit liittyvät jumaluuksiin, jotkut vuodenaikoihin, yhtenä tärkeimmistä talvi- ja kesäpäivänseisaukset. Talvipäivänseisaukseen, midvinter blótiin liittyi muun muassa porsaan uhraaminen. Veri oli tärkeä symboli ja sitä mm. roiskittiin juhlapaikkojen seinille.

Pakanallisissa juhlissa palvottiin aurinkoa ja humalluttiin manalan majoille

Antiikin Roomassa pakanauskonnot ja talvipäivänseisauksen juhlat olivat kansalaisten suuressa suosiossa. Aurinkojumalan syntymäpäivää juhlittiin 25. joulukuuta. Joulukuulle ajoittuivat myös kylvön ja maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi järjestettävät Saturnalia-juhlat, jonka perinteeseen kuului muun muassa uhriateria ja lahjojen antaminen.

Söderlund kertoo roomalaisten juhlineen Saturnaliaa niin sanottu vapauspipo päässä. Päähine kuulemma muistuttaa hieman tonttulakkia, mutta mallina on ilmeisesti ollut istukka ja tupsun tilalla on napanuoraa kuvaava narunpätkä. Pipo oli merkkinä uudelleen syntymisestä.

Saturnalia säilyi lopulta vielä melko pitkään Roomassa orjien juhlana. Kristittyjen juhliessa joulua, heidän orjansa viettivät Saturnaliaa.

Joulun juhlinnasta voi tunnistaa myös antiikin ajan Kreikan juhlaperinteitä. Muun muassa tiernapoika-näytelmän juuret löytyvät Kreikan Dionysia -juhlan näytelmäperinteestä, kertoo Söderlund.

Kreikkalaisessa Anthesteria-juhlassa helmikuussa uhrattiin viiniä Dionysos-jumalalle ja järjestettiin kulkueita ja juomakilpailuja. Söderlund kertoo sen muistuttavan pakana-ajan skandinaavista "Dricka jul" -perinnettä, jota vietettiin nykyisen joulun välipäivien kohdalla. Silloin oli tapana juoda tajuttomuuteen asti ja sillä tavoin tehdä visiitti manalaan. Uskottiin, että kuolleiden henget tulevat ja niitä mentiin ikään kuin puoleen väliin vastaan. Tämän päätteeksi sitten loppiaisena komennettiin vainajat ulos talosta.

Kreikassa tammikuu merkitsi hääkuukautta, jolloin juhlittiin jumalten Zeuksen ja Heran avioliittoa. Suomessa oli vielä 1500-luvulle saakka tapana mennä jouluna naimisiin.

Jeesuksen syntymäpäiväksi

”Joulunvietossa on se perusongelma, että syntymäpäivän juhliminen ei ole kristillistä, kuolinpäivän juhliminen on”, toteaa Söderlund. Koko ajatus juhlia syntymäpäivää on pakanallinen. Myöskään 25. joulukuuta ei ole kovin todennäköinen ajankohta Jeesuksen syntymälle. Söderlund mainitsee yhtenä epäkohtana muun muassa kylmän vuodenajan, joka ei sovi yhteen sen kertomuksen kanssa, että paimenet olisivat olleet ulkona.

Mutta oli ainakin helpompaa istuttaa kirkollinen juhlapäivä jo olemassaolevaan suosittuun juhlapäivään. Päivää 25. joulukuuta vietettiin Jeesuksen syntymäpäivänä ensimmäisiä kertoja 300-luvun tienoilla ja viralliseksi se tuli 300-luvun puolivälin jälkeen.

Suomalaisen joulunvieton historiasta voi lukea lisää jutusta Aikamatka arkeen: Joulunvietto.