Hyppää pääsisältöön

Kansansankari: Seela Sella

Seela Sella kotonaan nojatuolissa.
Seela Sella Seela Sella kotonaan nojatuolissa. Kuva: Mårten Lampén / Yle Seela Sella,näyttelijät

Koko Suomen tähti, lahjakas, rohkea ja huumorintajuinen näyttelijä Seela Sella täyttää 80 vuotta 30.12.2016. Teema esittää Pirkko Frank-Arkimiehen ohjaaman henkilökuvan, joka on tehty Sellan 70-vuotispäivän aikoihin.
Teema perjantaina 30.12. klo 18.15.

Tämä on mun elämäntapani. Ei elämästä voi jäädä eläkkeelle.

Seela Sella on näyttelijä ja taiteilija, josta voi miettimättä käyttää sanaa rakastettu. Yli seitsemän vuosikymmentä kestäneen näyttelijänuransa aikana hän on valloittanut suomalaisen yleisön niin teatterin lavalla, valkokankaalla kuin tv-ruudussa ja radiossa. Vuonna 2007 valmistuneessa henkilökuvassa hän kertoo elämästään ja urastaan ja tapaa taiteilijakollegoita.

Seela Sella ja Jouko Turkka
Seela Sella ja Jouko Turkka Seela Sella ja Jouko Turkka Seela Sella,teeman kulttuuri
Jouko on samaani, jolla on taito saada ihmiset hänen maailmaansa mukaan.

Mukana on mm. Jouko Turkka, jonka kanssa Seela Sella katselee lapsuutensa Pispalan maisemia. Leea Klemolan kanssa Seela Sella esiintyy juuri Teatteri Jurkassa, jossa juhlitaan 70-vuotispäivää, ja ohjelmassa vieraillaan myös Miina Äkkijyrkän tilalla.

  • Kansansankari: Seela Sella. Ohjaus Pirkko Frank-Arkimies. Tuotanto Yle 2007.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa