Hyppää pääsisältöön

Sami Hintsanen - Have Yourself a Merry Little Christmas

Have Yourself a Merry Little Christmas on legendaarinen joululaulu, jonka alun perin esitti vuonna 1944 Judy Garland MGM:n musikaalielokuvassa Meet Me in St. Louis. Frank Sinatra levytti myöhemmin uudelleen sanoitetun version, josta on tullut alkuperäistäkin suurempi jouluinen merkkipaalu.

Kappaleen sanotaan aikakirjoissa olevan Hugh Martinin ja Ralph Blanen käsialaa. Vuonna 2011 menehtynyt Martin on kuitenkin elämäkerrassaan sanonut, että hän on oikeasti kirjoittanut tämän sekä musikaalin muutkin laulut. Hänelle sopi se, että Blane oli tekijätiedoissa, koska tilanteeseen oli ajauduttu Martinin bisnestaitojen puutteellisuuden vuoksi. Musikaalissa St. Louisissa asuva perhe järkyttyy, kun isä suunnittelee koko perheen muuttoa New Yorkiin. Aattoillan kohtauksessa Garlandin esittämä Esther laulaa kappaleen piristääkseen viisivuotiasta Tootie-pikkusiskoaan. Laulun sanoja muokattiin itse asiassa jo ennen musikaalin esityksiäkin. Martin korjasi aluksi hieman vastentahtoisesti sanoja, sillä pääosan esittäjät ja ohjaaja pitivät tekstiä liian masentavana. Vuonna 1957 Sinatra pyysi Martinia muuttamaan yhtä tekstin kohtaa iloisemmaksi, sillä kappale tulisi hänen joulualbumilleen, jonka nimi oli iloisesti A Jolly Christmas from Frank Sinatra. Martin teki useampia muutoksia, minkä jälkeen tekstissä keskityttiin juhlistamaan nykyhetkeä eikä niinkään enää puhuttu tulevasta. Vuosien varrella eri artistit ovat versioineet kappaletta eri tekstiversioilla, myös Garland ja Sinatra.

Tartu Mikkiin toivottaa hyvää joulun aikaa kaikille! Toivota läheisillesi myös hyvää joulua, ja jaa Tartu Mikkiin -joulukorttia Facebookin sekä Twitterin kautta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tartu mikkiin

  • Hyvää joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua! Oi jouluyö -klassikossa tunnelmoivat Diandra, Saara Aalto, Mikko Leppilampi, Lauri Mikkola ja Sami Hintsanen sekä Eeva Konnun johtama Tartu Mikkiin -bändi.

  • Sami Hintsanen - All You Need Is Love

    Rakkautta, sitä me kaikki tarvitsemme.

    All You Need Is Love on legendaarisen The Beatles -yhtyeen kappale ja John Lennonin sävelkynästä syntyisin; kappale on merkattu myös McCartneyn nimiin.

  • 27.8. Toiveuusinta: Kuunkuiskaajat vs. Finlanders

    Kuunkuiskaajat ja Finlanders tarttuvat mikkiin!

    Lauantaina kansanmusiikki ja kansan musiikki kohtaavat, kun erityyppisen musiikin edustajat laittavat laulaen Tartu Mikkiin -sammon uumenissa! Tanssimusiikin kilometrimittari nakuttaa kompaten ja Mediapoliksen kanteleessa soi ainakin sata kuulasta kieltä.