Hyppää pääsisältöön

Avara luonto: Pandanpoikaset

Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1

TV1 lauantaina 31.12.2016 klo 18.10 - 19.00, sunnuntaina 1.1.2017 klo 8.05
Yle Areenassa 15 päivää

Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Isopandoja on jäljellä luonnonvaraisina vain noin 2000 yksilöä ja lajin nykyinen elinalue on alle prosentin alkuperäisestä levinneisyydestä Kiinassa.

Brittidokumentissa tutustutaan pandakeskusten menestyksekkääseen työhön sekä valloittaviin pandoihin aina niiden syntymästä asti ensimmäisen elinvuoden ajan. Erilaisten kuvaustekniikoiden avulla suloisten pandanpoikasten maailma avautuu uudella tavalla.

Pandoja Suomeenkin

Isopandojen luontainen lisääntyminen tarhaolosuhteissa Kiinan ulkopuolella on harvinaista. Suomi on saamassa kaukaa idästä oman pandapariskunnan Ähtäriin. Pandojen toivotaan myös lisääntyvän Suomessa ihanteellisten ilmasto-olosuhteiden ansiosta.

Mahdollisesti syntyvät pennut luovutetaan takaisin Kiinaan tutkimuskeskuksiin, jossa ne olisivat aikanaan luontoon palautettavien isopandojen kantavanhempia.

Panda Babies. Tuotanto: ITV/BBC, Britannia, 2016.

Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan jättiläispandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan jättiläispandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: COPYRIGHT: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan.
Kiinassa pyritään auttamaan isopandaa tämän rakastetun lajin kamppaillessa sukupuuttoa vastaan. Kuva: Adrian Cale/ITN Productions 2015 yle tv1
Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.