Taidetta, huipputeknologiaa, erotiikkaa, fetisismiä - Pariisin hautausmaat tarjoavat yllättäviä nähtävyyksiä

Père Lachaisen hautausmaa on suosittu turistikohde. Lähes kolme miljoonaa kävijää vierailee vuosittain Pariisin kuuluisimmalla hautausmaalla. Ihmiset käyvät Père Lachaisella kunnioittamassa sukuhautojaan tai tekemässä pyhiinvaelluksia julkkishaudoille. Joskus he tekevät myös todella omituisia asioita.

Mustiin pukeutunut mies odottaa asiakasta Père Lachaisen hautausmaan edessä. Toisten kuolemasta on tullut hänen työnsä. Hän ei ole hautausurakoitsija eikä haudankaivaja. Hän ei ole myöskään nekrofiili tai haudanryöstäjä. Opas Bertrand Beyern määrittelee itsensä nekrosofiksi, hän on hautausmaiden ja niiden asukkien historian asiantuntija.

Ei päivääkään kirjoittamatta riviä, totesi kirjailija Honoré de Balzac. Bertrand Beyern voisi ilmoittaa: ei päivääkään tutkimatta hautakiviä. Hautausmaalla vietetty päivä on hänelle kuin aarteenetsintää. Aina on jotain jännittävää löydettävää, kuten epätavallinen hautakivi tai hauska hautakirjoitus.

Joka päivä hän järjestää temaattisen bongausretken sielujen puutarhaan Pariisin hautausmaille. Opastukset kestävät neljä tuntia, mutta aika kuluu todella nopeasti. Beyernin retket ovat hyvin teatraalisia ja mustan huumorin sävyttämiä. Nekrosofin kanssa voi löytää yllättäviä hautakiviä ja etenkin kuulla uskomattomia tarinoita.

Beyernin mielestä hautausmaat on pääasiassa tehty eläville eikä kuolleille.

– Hautausmaalla voimme matkustaa ajassa. Jokaisen hautakiven taustalla on muistoja, eivätkä ne ole välttämättä surullisia. Hautausmaa on illuusion tyyssija. Siellä kaikki on valhetta. Pienet kappelit ovat muka asuttuja, ja kuolleet teeskentelevät nukkuvansa. Hautausmaa on kuin teatteri, ja siksi minäkin aina dramatisoin esitykseni. Haluan, että vierailijaryhmälläni on hauskaa, hän kertoo.

Beyernin bongaustusretket tarjoavat hyvin erilaisia teemoja. Hänen kanssaan voi tutustua muun muassa julkkisten, murhaajien tai lääkäreiden hautakiviin. Hän järjestää myös temaattisia retkiä aiheina eläinpatsaat, onnettomuudet, katastrofit ja jopa eroottisuus.
Père Lachaisen hautausmaalla monet patsaat esittävät naisia yläosattomassa asussa. Patsaiden paljaat rinnat ja nännit houkuttelevat vierailijoiden käsiä.

– Vasen rinta on usein kiiltävämpi kuin toinen. Fetisisti on yleensä oikeakätinen, Beyern naurahtaa.

Se mikä kielletään museossa, sallitaan hautausmaalla. Père Lachaisen vierailijat koskettavat ja hyväilevät patsaita. Tietämättään he ovat kirjailija Theophile Gautierin perillisiä. Tämä ilmoitti pitävänsä enemmän marmorista kuin elävästä ihosta, ja patsaasta enemmän kuin itse naisesta.

Myös kirjailija Gustave Flaubert kiihottui patsaista.

– Pyörryn nautinnosta suudellessani Antonio Canovan Venuksen kainaloita, kirjoitti Flaubert.

Père Lachaisen 92:nnella puistokäytävällä tapahtuu omituisia asioita. Joskus Beyern on yllättänyt naishenkilön istumassa hajareisin erään veistoksen päällä. Kyseessä on toimittaja Victor Noirin hautakivi, joka on nykyään suosittu nähtävyys.

Noir kuoli kaksintaistelussa vuonna 1870. Hänet tappoi Ranskan keisari Napoleon III:n serkku, prinssi Pierre Bonaparte. 21 vuotta kuolemansa jälkeen Victor Noir julistettiin Ranskan tasavallan sankariksi, ja hänen hautansa siirrettiin Père Lachaisen hautausmaalle.

Vuonna 1891 kuvanveistäjä Jules Dallou toteutti pronssiin valetun veistoksen, joka esitti Noiria. Siinä voi havaita selvän fallisen kohouman sepaluksen tienoilla.

– Tämä on Père Lachaisen kaikkein kiiltävin vetoketju! Tarinan mukaan sitä hyväilemällä voi edistää hedelmällisyyttä tai lisätä miehekkyyttä. Yhdysvaltalainen malli, strippari ja burleskitaiteilija Ditta Von Teese poseerasi Victor Noirin hautakiven päällä. Ditten julkaisemat Père Lachaisella otetut kuvat ovat hyvin provosoivia, Beyern nauraa.

Bongausretken aikana luennoitsija mainitsee rivon lauluntekijän Pierre Vassiliu’n hautajaiset, jolloin Vassiliu’n puoliso Laura piti yllättävän puheen. Hän paljasti, että pikkuhousut olivat pariskunnan rakkauden yhteinen nimittäjä. Aina kun laulaja oli lähdössä kiertueelle, Laura antoi hänelle pikkuhousunsa mukaan. Miehensä viimeiselle matkalle Laura riisui pikkuhousunsa ja asetti ne arkun päälle. Kaikki tilaisuuden naiset tekivät saman.

– Arkun päällä ei ollut yhtään kukkia, pelkkiä pikkuhousuja. Arkku ja pikkuhousut siirrettiin polttouuniin, nekrosofi Beyern tietää.

On olemassa ilkikurisia ja traagisiakin hautakirjoituksia. Eräällä Père Lachaisen haudassa lukee: ”Odota minua pitkään!”.

– Vuonna 1856 leskimies asetti tämän epitafin vaimonsa haudalle. Vaimo odottaa haudassa edelleen miestänsä joka karkasi... tai siis päätyi toiseen hautaan, Beyern tarkentaa.

Père Lachaisen hautausmaan erikoisia hautakirjoituksia ovat myös nämä: ”Viimeisin tehtävä on kuolla!” tai vielä: ”Lähden jättämättä uutta osoitetta”. Montmartren hautausmaalla puolestaan piirtäjä Sinén haudalta voi lukea: ” Kuolema? Mieluummin potkaisen tyhjää!” Hautausmaahuumori ei rajoitu pelkästään Pariisiin. Yhdysvalloissa Beyern huomasi erikoisen hautakirjoituksen: ”Kerroinhan olevani sairas!". Beyern löysi myös repäisevän hautakirjoitusmerkin Andalusiassa. Haudalle oli kirjoitettu naisen kaikki rakastajien etunimet. Näiden lisäksi kiveen oli myös kirjoitettu: ”Monia miehiä, mutta ei sitä oikeaa."

Ihmiset jättävät nykyään erikoisia "uhreja" haudoille, kuten kirjoja, metrolippuja ja kirjeitä.

– Eräänä päivänä löysin pienen viestin kirjailija Alfred de Mussetin haudalta. ”Alfred, olen ikuisesti kiitollinen sinulle. Sinun ansiosta äidinkielen arvosanani ylioppilaskirjoituksissa oli laudatur. Kiitos, olet oikea ystävä", Beyern muistelee huvittuneena.

Haudoista löytyy myös huulipunajälkiä. Père Lachaisen hautausmaalla ihmiset ovat suudelleet niin paljon Oscar Wilden hautaa, että se on nyt suojattu lasimuurilla, ja nykyään vierailijat suutelevat suojalasia. Montparnassen hautausmaalla kävijät suutelevat myös Serge Gainsbourgin, Charles Baudelairen, Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoiren hautaa.

Pariisin hautausmailla on paljon taideteoksia. Montmartren ja Père Lachaisen hautausmaiden veistokset ylistävät 1800-luvun romanttista taidetta. Montparnassen hautausmaan on vallannut nykytaide. Sieltä löytyy kubisti- ja surrealistitaiteilijoiden teoksia, ja myös useita César Baldaccinin veistoksia. Niki de Saint Phalle on myös tehnyt hautausmaalle kaksi patsasta.

]

– Niki de Saint Phalle toteutti Ihmislintu- ja Kissa-veistokset. Kissa on omistettu hänen avustajalleen ja ystävälleen, Ricardo Menonille. Menon kuoli vuonna 1989. Haudalta varastettiin laatta, joka sisälsi kaikki tiedot Menonista. Nykyään veistoksessa on jäljellä vain etunimi, Bertrand Beyern kertoo.

Montparnassen hautausmaalla eräs hämmästyttävä teos herättää huomiota. Betonista valettu hautakivi näyttää siltä, kuin timantti olisi kirvonnut maan uumenista. 95-vuotias ranskalainen tiedemies tilasi tämän hyvin epätavallisen hautakiven nykytaiteilija Milene Guermontilta. Haudasta tekee erityisen, miten se reagoi valoon.

Hautakivi koostuu kahdestatoista erillisestä betonipaneelista, joiden optiset kuidut mahdollistavat valon kulkemisen hautakiven puolelta toiselle. Kun pilvi, lintu tai vierailija kulkee optisen kuidun edessä, hautakivi tummenee toiselta puolelta.

– Ranskassa ihmiset ovat vapaita tekemään mitä haluavat valitessaan hautakiveä. Käytännössä se voidaan valmistaa myös itse. Pariisin hautausmailla on olemassa tiettyjä suojelukohteita. Tässä tapauksessa täytyy noudattaa tiukkoja rakennusperintölakeja, Beyern muistuttaa.

Père Lachaisen hautausmaalla on kuitenkin hyvin hassuja hautakiviä. Ranskalainen valokuvaaja André Chabot kuvasi hautausmaita 50 vuoden aikana ympäri maailmaa. Hänellä on oma hautakivi, jossa on kameraa esittävä veistos.

– Halusin ehdottomasti saada hautapaikan Père Lachaisen hautausmaalta. Suuruudenhullu kun olen, halusin lepopaikan juuri Ranskan kauneimmalta hautausmaalta. Ostin vanhan kappelin, joka oli rakennettu vuonna 1850. Se oli hylätty ja huonossa kunnossa, joten se kunnostettiin ja sisään asennettiin marmorista valettu kameran mallinen hautakivi, joka painaa tonnin, André Chabot kertoo.

Valokuvaaja olisi voinut kirjoittaa hautakirjoituksen kappeliinsa: ”Tällaisen tyypin ei pitäisi ikinä kuolla”. Hän valitsi kuitenkin salaperäisemmän otsikon: Nekropolin muisto.

Nekropolin muisto on Chabotin yhdistyksen nimi. Yhdistys etsii ja dokumentoi kaikkialla maailmassa taiteellisia hautamuistomerkkejä.

– Valokuvani näyttävät hautakiviä, joita ei enää ole olemassa. Niitä on tuhottu tai varastettu, valokuvaaja selittää.

Useiden vuosien ajan André Chabot on myös itse luonut epätavallisia muistokiviä, joita nähdään Père Lachaisen hautausmaalla. Hänen luomansa hautakivet ovat muodoltaan kirjoja, rakennuksen julkisivuja tai jopa portaita.

– Halusin taistella hautamuistokivien standardointia vastaan. Liian monet haudat näyttävät samankaltaisilta, Chabot valittaa.

Pariisin hautausmaat ovat melkein kuin museoita. Montparnassen ja Père Lachaisen hautausmaat houkutellevat yhä enemmän kävijöitä. He tulevat katsomaan niin julkkisten hautoja kuin myös veistoksia.

– Père Lachaise on ainoa hautausmaa maailmassa, jolla on monikulttuurinen ulottuvuus. Puolalaiset etsivät Chopinin hautapaikkaa, amerikkalaiset etsivät Jim Morrisonia, irlantilaiset Oscar Wildea. Persialaiset haluavat tervehtiä runoilija Sadeq Hedayatia ja guatemalalaiset Miguel Angel Asturiasta, Bertrand Beyern kertoo.

Hautapaikan neliöhinta saattaa olla tätä nykyä Pariisissa kalliimpi kuin asuntoneliö. Hautapaikasta joutuu pulittamaan 15 000 euroa. Kallista huvia siis.

Lähes kolme miljoonaa kävijää vierailee vuosittain Père Lachaisen hautausmaalla. Suosio ei ole pelkästään positiivinen asia. Valvonta ei ole tehokasta ja muistomerkkien ryöstely on yleistynyt. Père Lachaisen hautausmaa on tupaten täynnä, ja tilanpuutteen takia muutostöitä tehdään koko ajan. Monia historiallisia hautoja tuhotaan ja ne korvataan uusilla. Nekrosofilla on kiire tutkia vanhoja hautoja ja välittää tietouttaan eteenpäin.

28.12.2016 klo 10:05 Korjattu Pariisin hautapaikan hinnaksi 15 000€, ei 150 000€.