Satu kolkutteli alkoholismissaan kuoleman porteilla, kunnes hänen isänsä ja äitinsä tulivat pelastamaan. Nyt, myrskyn jälkeen, Satu elää onnellista elämää ja on ikuisesti kiitollinen vanhemmilleen.
”Olen äiti, lääkäri ja raitis alkoholisti.
Lapsuuteni oli onnellinen ja tasapainoinen. Perheeseeni kuului vanhempieni lisäksi minua 10 vuotta vanhempi Janne-veli, ja meillä oli kaikkien kesken lämpimät ja hyvät välit.
Kokeilin alkoholia ensimmäisen kerran teini-ikäisenä, aivan kuten monet muutkin nuoret. Jostain syystä alkoholi kuitenkin kolahti erityisesti minuun ja sain siitä jotain, mitä muut eivät saaneet. Tunsin sairaalloista vetoa alkoholia kohtaan, mutta tiukat rajat ja rakastavat vanhemmat estivät sen, että juominen olisi lähtenyt lapasesta.
Lukiossa juominen alkoi olla sellaista, että aina kuin vain oli mahdollista, halusin juhlia – ja juhlimiseen kuului aina alkoholi. Kun täytin 18 vuotta, aloin juoda lähestulkoon joka viikonloppu. Viikolla en sentään käyttänyt alkoholia, mutta silloin kuin join, niin en osannut asettaa rajaa juomiselleni.
Hoidin lukion kuitenkin kunnialla loppuun ja pääsin opiskelemaan Tampereella teknilliseen korkeakouluun. Olin silloin 19-vuotias ja seurustelin tulevan aviomieheni kanssa. Olin hänen kanssaan viettämässä mökkiviikonloppua heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1999, kun puhelimeni soi. Isäni soitti ja kertoi, että veljeni on joutunut onnettomuuteen. Hän pyysi minua tulemaan mökiltä kotiin. Vanhempieni luokse päästyäni kävi ilmi, että veljeni Janne oli hukkunut.
Se oli tietysti hirveä järkytys meidän koko perheellemme. Minulle veljeni menehtymisestä tuli syy alkaa juoda entistä enemmän.
”Suutuin aina vanhemmilleni”
”Juominen riistäytyi vähitellen käsistäni. Sain kyllä opiskeltua, mutta välillä ajauduin parin viikon juomaputkiin. Samalla tuli vaikeuksia avomieheni kanssa, mutta jatkoimme silti yhdessä. Vuonna 2002 muutimme Ouluun ja aloimme molemmat opiskella lääkäreiksi.
Joskus onnistuin olemaan puolikin vuotta juomatta. Aina kuitenkin retkahdin uudestaan ja putket vain pahenivat ja pitenivät. Alkoholista ja sen ajattelusta tuli keskeinen osa elämääni. Ystäväni, mieheni ja erityisesti vanhempani tekivät kaikkensa minua auttaakseen. Isä ja äiti hakivat minua usein luokseen kuntoutumaan krapulastani ja yrittivät saada minua lopettamaan juomisen.
En pystynyt lopettamaan tai edes vähentämään, vaan lopulta aina suutuin vanhemmilleni. Väitin, etten voinut olla alkoholisti, koska eihän yksikään alkoholisti pystyisi suoriutumaan lääkäriopinnoista.”
Pelastuspartio kiirehti hätiin
”Menimme avomieheni kanssa naimisiin vuonna 2006. Meillä oli kolmen viikon kesäloma, joista ensimmäisen vietimme häämatkalla. Join häämatkallamme joka päivä. Matkan viimeisenä päivänä sain kohtauksen: Musiikki alkoi soida päässäni ja näin pikku-ukkoja.
Sain kohtauksia ja masennusta helpottamaan rauhoittavia lääkkeitä, mistä alkoi lääkeriippuvuus. Samaan aikaan pystyin edelleen hoitamaan työni ja opiskeluni. Näin jälkeenpäin ihmettelen itsekin, miten pystyin siihen. Toisaalta en ole mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Iso osa alkoholisteista on työssäkäyviä ihmisiä. He pitävät viimeiseen asti työstä kiinni, koska se on hyvä selitys muille: En voi olla alkoholisti, koska pystyn hoitamaan työni.
Oulun asunnossamme vedin verhot ikkunoiden eteen, join sängyllä ja nukuin unilääkkeiden avulla. Välillä oksensin verta ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Silloinen mieheni soitti useita kertoja vanhemmilleni, koska ei uskaltanut jättää minua yksin kotiin. Isä ja äiti ajoivat useamman kerran Vaasasta Ouluun pitämään minusta huolta. He olivat konkreettinen pelastuspartio, joka piti huolta että sain syötyä, enkä juonut viinaa. Olin kaikesta huolimatta suhteellisen täyspäinen, aikuinen ihminen, eikä sellaista voi väkisin viedä hoitoon, vaikka vanhempani sitä useasti ehdottivatkin.”
”Suunnitelmissani oli juoda itseni hengiltä”
”Kaksi viimeistä vuotta alkoholismi-sairaudestani olivat vanhemmilleni valtavaa kärsimystä. He pelkäsivät koko ajan, että pian puhelin soi ja heille kerrotaan, että he ovat menettäneet toisenkin lapsensa. Isäni on kertonut, että hän oli käynyt katsomassa jo veljeni haudan vierestä paikkaa minun haudalleni.
Lopullinen niitti tuli Sodankylässä, missä olin lääkärintöiden vuoksi. Avioliitto oli silloin jo karahtanut kiville. En yleensä käyttänyt alkoholia kuin vapaa-ajallani, mutta eräänä päivänä otin viinipullon mukaan töihin. Ajattelin, että otan siitä vain vähän pystyäkseni työskentelemään.
Työkaverini löysivät minut makaamasta vessan lattialta. Minut lähetettiin tietenkin kotiin ja samassa paikassa työskennellyt mieheni soitti vanhemmilleni. Kun tulin seuraavana yönä baarista kotiin, olivat äiti ja isä odottamassa minua. He olivat ajaneet saman tien Vaasasta Sodankylään.
Silloin oli vuoden 2008 tammikuu, ja olin jo niin loppu, etten enää jaksanut panna vastaan. Niinpä vanhempani saivat kiikutettua minut hoitoon. Silloin en tosin ajatellut raitistua. Sen sijaan suunnitelmissani oli kerätä voimia, nostaa kaikki rahat tililtä, matkustaa ulkomaille ja juoda siellä itseni hengiltä.
Olin neljä viikkoa hoitolaitoksessa ja jo ensimmäisten viikkojen aikana sain raitistumisesta kiinni. Yhteensä hoito kesti vuoden, hoitolaitosjakson jälkeen kävin viikoittain tapaamisissa. Nyt olen ollut melko tarkkaan yhdeksän vuotta raittiina. Kun tuollaisen hoidon on käynyt läpi ja päässyt ylös helvetistä, ei ole alkoholia tehnyt enää mieli.”
”Myrskyn jälkeen kertoo raitistumisesta”
”Isäni ja äitini ovat aina tykänneet Kari Tapion musiikista. Myrskyn jälkeen on laulu, jota he kuuntelivat jo ennen raitistumistani, mutta varsinkin sen jälkeen kappaleen merkitys on kasvanut. Myrskyn jälkeen kuvaa erittäin hyvin alkoholismia ja siitä toipumista, raitistumista.
Halusin yllättää tällä laululla vanhempani sen takia, että he ovat olleet parhaita mahdollisia vanhempia minulle. He ovat tukeneet minua aina, rakastaneet vaikeina hetkinä ja aina jaksaneet uskoa siihen, että joskus vielä koittaa paremmat ajat.
On sataprosenttisen varmaa, etten olisi hengissä, jos vanhempani eivät olisi saaneet minua vuonna 2008 hoitoon. Nykyään minulle kuuluu erittäin hyvää. Minulla on kaksi pientä, ihanaa poikaa, aviomies sekä laaja ystävä- ja sukulaisverkko.
Elän raitista ja tasapainoista elämää, hyvää arkea.”
