Hyppää pääsisältöön

Intohimona faniryhmän ylläpito

Iina Kuustonen roolissaan Syke-sarjassa, päälle liitetty tekstiä.
Iina Kuustosen esittämä Iiris on Jonnen suosikkihahmo. Iina Kuustonen roolissaan Syke-sarjassa, päälle liitetty tekstiä. Syke (tv-sarja),fanit,haastattelut

Jonne Komulainen; 32-vuotias, web-designiin hurahtanut mies Kuusamosta, sekä Facebookissa toimivan SYKE faniryhmän perustaja.

Sykkeen superfaniksi tunnustautuva Jonne kertoo ihastuneensa sarjan realismiin ja juonenkäänteisiin, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen yllättää. ”Monissa TV-sarjoissa häiritsee turha dramatisointi ja yliampuvuus. Sykkeessä tällainen on jätetty pois. En keksi sarjasta mitään sellaista, mikä ei miellyttäisi. Paitsi ehkä Jarkko ja Paul olisivat voineet tapella Iiriksestä hieman enemmän, jos jotain pitää sanoa”, Jonne pohtii.

Jonnelle tavallinen fanitus ei kuitenkaan riittänyt, vaan mies halusi tarjota sarjaan yhtä lailla ihastuneille alustan vapaalle keskustelulle ja jaksojen puimiselle – näinpä pistettiin pystyyn SYKE-faniryhmä. Vuonna 2015 perustetun ryhmän jäsenet ovat kaikki sarjan paatuneita seuraajia, mutta löytyykö pienemmälle faniryhmälle sijaa Sykkeen virallisen Facebook-sivun lisäksi? ”Kyllä. Ainakin nyt vaikuttaa siltä, että fanit ovat tyytyväisiä ryhmän olemassaoloon. Esimerkiksi kansainvälisellä tasolla ei ole tavatonta, että virallisen Facebook-sivun rinnalla toimii pienempiä faniryhmiä. Varsinkin kun kyseessä on tällainen sarja, jonka fanikanta on kooltaan Suomen tasolla ihan omaa luokkaansa – melkeinpä Kotikadun tasoa.

Ajattelin, että ryhmään liittyisi maksimissaan parisataa henkilöä― Jonne Komulainen

Päähänpistosta syntyneen ryhmän suosio yllätti alkuun, ja tällä hetkellä SYKE-faniryhmään kuuluu vajaa 1800 ihmistä, joille Jonne muiden ylläpitäjien kanssa tarjoaa materiaalia Sykkeen ympäriltä. ”Ajattelin, että ryhmään liittyisi maksimissaan parisataa henkilöä, mutta se kasvoikin melkein kymmenkertaiseksi. Pyrimme laittamaan ryhmään mahdollisimman paljon kuvia ja muuta sarjaan liittyvää, mikä saattaisi seuraajia kiinnostaa. Minun lisäkseni ryhmää ylläpitää yksi henkilö. Lisäksi meillä on kaksi moderaattoria, jotka osaltaan vahtivat, että keskustelu pysyy asiallisena.

Asiallisen keskustelun ulkopuolella ovat esimerkiksi spämmäys sekä sarjan tapahtumien paljastaminen ennen, kuin jaksot tulevat ulos TV:stä. Koska 4. kauden jaksot ovat etukäteen katsottavissa Yle Areenassa, ovat ylläpitäjät ottaneet tiukan linjan paljastusten suhteen; niitä jakavien päivitykset poistetaan ryhmän seinältä armotta. Keskustelun valvominen vie aikaa ja vaivaa, mutta se kannattaa. ”Jonkun verran esiintyy käytöstä, joka ei noudata sääntöjä, ja tällaiseen puututaan aina. Ryhmän ylläpito ja siivoaminen vie joitain tunteja päivästäni. Se on kuitenkin ennemmin palkitsevaa ja hauskaa kuin vaivalloista.

Suurempia tavoitteita jäsenmäärän suhteen ryhmälle ei ole asetettu – se saa Jonnen mukaan kasvaa, jos on kasvaakseen. Virallinen tapaaminen olisi kuitenkin jotain, minkä ryhmän ylläpitäjät toivovat onnistuvansa järjestämään.

Yhteisestä tapaamisesta on ollut jatkuvasti puhetta, mutta ainakaan vielä sitä ei ole toteutettu.
― Jonne Komulainen

Mahdolliseen kokoontumiseen saisi saapua kuka tahansa Sykkeen faniksi tunnustautuva, joka haluaa jakaa ajatuksiaan sarjasta. ”Tarkoituksena olisi järjestää kaikille avoin tilaisuus, eikä esimerkiksi arpoa paikkoja tapaamiseen, kuten nyt aikaisemmissa tapaamisissa on tehty. Mielestäni tällainen tapa olisi reilumpi kaikkia kohtaan.” Jonne uskoo, että Sykkeen virallisen Facebook-sivun ja SYKE-faniryhmän voimien yhdistäminen hyödyttäisi kaikkia osapuolia ja antaisi lisää sarjan faneille.

Mielestäni yhteistyötä pitäisi voimakkaasti kehittää. Olisi myös hienoa saada SYKE-faniryhmälle virallisen faniryhmän tunnus, koska sellaista meillä ei vielä ole. Uskon, että sen myötä ryhmä saisi enemmän näkyvyyttä ja jäseniä. Esimerkiksi yhteiset kilpailut ja fanitapahtumat voisivat aktivoida ihmisiä. Kenties kaikki, jotka olisivat kiinnostuneita liittymään ryhmään eivät ole sitä vielä löytäneet.

Jonnen 3 kohtaa Sykkeestä:

1. Lempihahmosi?
”Iina Kuustosen fanina tunnustan Iiriksen olevan lempihahmoni. Iiris on aivan toinen ääripää siitä, minkälaisen kuvan olen saanut Iinasta; pessimistinen, ja sopivasti elämän kovettama:”

2. Inhokkihahmosi?
”Inhosin Paulia ylitse kaiken, mutta hänhän on onneksi poistunut sarjasta.”

3. Mitä jaksoa odotat eniten 4. kaudelta?
”Ehkä eniten viimeistä jaksoa, eli numeroa 10. Se on aika hyvin antanut yleensä osviittaa siihen, että onko sarjalle mahdollisesti tulossa jatkoa.”