
Elossa 24h-ohjelman viidennessä jaksossa Turun sairaalapappi Harri Heinonen käsittelee päivittäin työssään kuolemaa. 10-vuotiaan Aatun sydän leikataan Helsingissä. Oululaiseen Mäkelän perheeseen syntyy esikoinen. Kuopiossa puhkaistaan jalasta mätäpaise.
Turun sairaalapappi Harri Heinonen käsittelee päivittäin työssään kuolemaa. Hän on erikoistunut saattohoitoon, koska haluaa potilaiden viimeisten hetkien olevan yhtä tärkeitä kuin muiden hoitojaksojen. Joka viikko hän käy saattohoitokoti Karinassa keskustelemassa potilaiden kanssa.”Se ei ole kuoleman talo, vaan siellä puhutaan elämästä”, Harri kertoo.
Kymmenvuotias Aatu joutuu jo elämänsä toiseen sydänleikkaukseen. Hänelle on pienenä asennettu läppä, joka pitää vaihtaa isompaan. HUS:in Kirurgi Ilkka Mattila toteaa, että vaikka leikkauksen riskit ovat hallittavissa, pitää kuitenkin varautua siihen, että potilas ei selviä operaatiosta.
Hämeenlinnassa Merja on menossa rintasyöpäleikkaukseen. Hän on syntynyt sukuun, jossa on paljon syöpää. Merjan tytär vie äidin leikkaukseen ja yrittää tukea kaikin mahdollisin tavoin. Ohjelmassa nähdään myös, miten patologi tutkii kudosnäytteen.
Oululaiseen Mäkelän perheeseen syntyy pitkän kaavan mukaan ensimmäinen lapsi. Kuopiossa päivystyksessä puhkaistaan jalasta mätäpaise.
Elossa 24h -ohjelman viides jakso esitetään Yle TV1:llä 5.1.2017 kello 20.00.