Hyppää pääsisältöön

Liian suuri tavoite lannistaa! – Miten valitset oikean kokoisen tavoitteen itsellesi?

Satu Lähteenkorva, Vaakakapinan psykologi.
Satu Lähteenkorva, Vaakakapinan psykologi. vaakakapina,psykologia

“Ei mun edes kannata, kun en kuitenkaan onnistu!” Hyvin tyypillinen kommentti aloittajan suusta. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, ettäkö tämä kyseinen ihminen olisi tuomittu epäonnistumiseen, vaan siitä, että tavoite on todennäköisesti ollut joka kerta liian suuri. Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorva kertoo, kuinka asettaa juuri oikeankokoisia tavoitteita itselleen.

Tehdään pieni ajatusleikki alkuun.

– Kuvittele, että haluat matkustaa Roomaan. Marssitko samantien lentokentälle ja odotat pääseväsi koneeseen ja matkaan? Et. Hyvin todennäköisesti jäisit siinä kohtaa kyllä kentälle ruikuttamaan! pohjustaa Satu Lähteenkorva.

– Todellisuudessa mietit ajankohdan, sovit lomasta työnantajan kanssa, varaat lennot ja hotellit, mietit myös mitä pakkaat ja mitä ohjelmassa on – vasta sitten löydät itsesi Colosseumilta.

Kaikkien tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen tarvitaan matkan kulkemista; eri välitavoitteita.

– Miksi painonpudotuksessa odottaisit heti hyppääväsi suoraan johonkin tavoitepainoon, -oloon tai -muotoon? Kaikki on nyt hyvin: olet juuri havahtunut miettimään hyvinvointiasi ja elämääsi, ja nyt on oikea aika suunnitella ja tehdä välitavoitteita, sanoo Satu Lähteenkorva.

– Välitavoitteet ovat niitä askelia, jotka vievät kohti omaa unelmaa. Usein on käynyt niin, että muutos, jota ihminen on yrittänyt, onkin ollut liian suuri ja sen saavuttamattomuus helposti masentaa. Onnistuminen tuo innostusta, joten tavoitteiden saavutettavuus arjen keskellä on aivan olennaisen tärkeää.

Aseta itsellesi oikean kokoisia välitavoitteita juuri sinulle. Näillä psykologi Satu Lähteenkorvan vinkeillä pystyt siihen!

1. Tärkeintä on ensin pysähtyä

Jotta mitään muutosta voi tapahtua, on tärkeää ihan ensimmäisenä ottaa hetki itselleen ja pysähtyä miettimään, mikä on oma lähtötilanne ja mitä haluaa muuttaa.

Mikä on se asia, joka on pysäyttänyt huomaamaan epäkohtia elämässä? Onko se tunne, että haluat tehdä itsellesi hyvää, onko se sairasteluputki – tai vaikka jokin epämukava olo omassa kehossa? Pysäyttävä tekijä voi olla hyvinkin pieni, mutta kertoo sen, mikä on tärkeä muuttaa ensimmäisenä. Ilman pysähtymistä ei voi tapahtua muutosta.

2. Mikä on realistinen tavoite juuri sinulle?

Jos arkesi on hektistä ja epäsäännöllistä, sinulle paras välitavoite ei välttämättä ole kaiken kääntäminen elämässä ylösalaisin, jotta pääset käymään salilla viisi kertaa viikossa. On tärkeää muistaa, minkälaiset tavoittet ovat juuri sinulle oikeasti realistisia. Riittävyyden ja onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä, jotta muutos onnistuu. Toimivat, elämänlaatua ja terveyttä kohentavat välitavoitteet voivat siis olla hyvin pieniä arkisia asioita. (Esimerkinomaisia vinkkejä tavoitteista löydät tämän sivun lopusta.)

3. Ole uskollinen itsellesi.

Sopivia tavoitteita itsellesi et löydä opaskirjoista tai keskustelupalstoilta. On tärkeää pohtia omaa elämää ja kokonaisuutta jossa elää. Mikä tuntuu itselleni tärkeältä, ja miksi haluan juuri tätä? Oman ajattelun muuttaminen ja itsensä kuunteleminen ovat olennaisessa osassa muutosta.

Saattaa kuulostaa jo kliseiseltä, mutta aina on mahdollista nähdä maailma kauniimmin. Aina voi ottaa arjesta esiin sellaisia asioita, jotka ovat välttämättömyyksiä, mutta ajatella niitä ihan vähän toisin! Älä siis kuuntele kenenkään muun tavoitelistaa, vaan muodosta itsellesi omanlaisesi tavoitteet – sellaiset, jotka sopivat juuri sinulle. Tällä tavoin unelman saavuttaminen ei olekaan enää ihan niin mahdottomalta tuntuvat järkäle.

Esimerkkitavoitteita mietinnän tueksi

Näiden esimerkkien ei ole tarkoitus olla sääntölista! Näistä voit poimia itsellesi sopivia tai käyttää näitä vain suuntaa antavina vinkkeinä omia tavoitteita miettiessäsi.

  • Pohjimmiltaan kaikki lähtee siitä että tykkäätkö susta. Mitä jos joka päivä kysyisit, että tykkäänkö, tai sanoisit jotain kivaa itsellesi. Tee itsellesi jotain kivaa, mistä nautit. Muista oma sisäinen puhe ja pyri pitämään se positiivisena. Ethän ystävällekään puhuisi lannistavasti. Voit laittaa ihania ajatuksia itsestäsi vaikkapa jääkaapin oveen tms. Älä unohda huumoria, kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa!
  • Kävele aina portaat, jos kerroksia on esimerkiksi alle neljä.
  • Anna itsellesi joka arkipäivä 10 minuuttia omaa aikaa (tämän voi tehdä vaikkapa kävellen)
  • Jos arkena ei ole aikaa, ota lauantaina tai sunnuntaina 30 minuuttia itsellesi tehden jotain omaa hyvinvointiasi tukevaa (Se voi olla ulkoilua, nauttien syömistä, lehden lukemista; mitä tahansa, joka tukee omaa hyvää oloa. Tärkeintä on tiedostaa, että teet itsellesi hyvää.).
  • Unesta on myös hyvä aloittaa. Lisää arkena uneesi edes 15 minuuttia. Psykologinen vaikutus on panostettua aikaa isompi.
  • Aina on mahdollista nähdä maailma kauniimmin. Kiitosharjoitus on tutkitusti toimiva. Mieti joka päivä kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Sen voi tehdä joka ilta ja myös yhdessä lapsienkin kanssa.
  • Hampaita pestessä jännitä syviä vatsalihaksia tai lantionpohjalihaksia. Erittäin hyvä lihaskuntoliike naisille. Vaikuttaa moneen!
  • Kotona kun keräilet leluja jne. ja on kamala puuskutus ja turhautuminen päällä, ota mukaan ajatus, että tämäkin on hyödyllistä liikettä. Näe arkiset puuhat hyödyllisenä toimintana, jolloin esimerkiksi lenkille lähtö ei ole tunnu ainoalta tavalta liikkua.
  • Sisällytä kodin arkeen asioita, joita voi tehdä keholla. Tämä tukee kehosuhteen muodostumista ja auttaa tutustumaan omaan kehoon - ovatpa asiat sitten lapsen kanssa tanssimista, venyttelyä tiskikonetta tyhjentäessä tai vähän syvempään kyykistelyä siivotessa.
  • Syö joka päivä vähintään yksi hedelmä.
  • jne

Haluatko lähteä mukaan armollisempaan elämänmuutokseen? Vaakakapinan asiantuntijoiden tekemät harjoitukset auttavat muutoksen alkuun!

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa. Vaakakapina laajentuu vuoden 2017 aikana verkosta niin televisioon kuin radioonkin.

Psykologia

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina