Sota leimasi jokapäiväistä elämää rintamilla ja kotirintamalla, se vaikutti jokapäiväiseen kanssakäymiseen, lehtikirjoitteluun, kirjallisuuteen, musiikkiin ja elokuviin. Tärkeässä osassa oli myös sotapropaganda, kansakunnan mielialoihin vaikuttaminen.
Suomi puolusti nuorta itsenäisyyttään vuosina 1939-45 kolmessa sodassa, talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa. Tavalla tai toisella sota kosketti kaikkia, miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia.
Sotaan ei 1930-luvulla yleisesti uskottu koska Suomi halusi elää rauhassa ja puolueettomana. Suomessa luotettiin kansainvälisiin sopimuksiin. Sotilaat halusivat käyttää rahaa varusteluun ja linnoitustöihin mutta poliitikot huolehtivat myös muista välttämättömistä tarpeista.
Sotamarsalkka Mannerheim ja valtiovarainministeri Väinö Tanner olivat eri mieltä määrärahoista. Tannerin mielestä tuli ennen kaikkea huolehtia ihmisten kaikenpuolisen hyvinvoinnin parantamisesta. Hän ei myöskään halunnut uskoa sodan mahdollisuuteen, armeija vain liioitteli tarpeitaan. Mannerheim sen sijaan oli varma, että sota on edessä.
Sotaan varauduttiin silti kaiken varalta ja Suomen puolustusta ryhdyttiin parantamaan. Lokakuussa 1939 määrättiin liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Suomalaiset joukot ehtivät ennen sotaa tutustua puolustusasemiinsa itärajalla, kouluttautua ja parantaa varustuksiaan. Ne tottuivat toimimaan yhdessä ja luottamaan toisiinsa.
Vuonna 1938 joukko propagandamiehiä oli lähetetty Berliiniin opintomatkalle. Isänmaallisena tehtävänä oli markkinoida maailmalle Suomelle suotuja vuoden 1940 olympialaisia. Olympialaiset siirtyivät kaksitoista vuotta tuonnemmaksi ja propagandamiehet pääsivät tosi toimiin – sotapropagandan tekoon.
Moskovassa käytiin neuvottelemassa mahdollisista alueluovutuksista, joihin itsenäinen kansakunta ei kuitenkaan halunnut myöntyä. Kun Neuvostoliitto syksyllä 1939 hyökkäsi ilman varoitusta Suomeen, vastassa oli yllättävän yksimielinen kansa ja armeija.
Ensimmäisessä päiväkäskyssään ylipäällikkö Mannerheim puhutteli ”Suomen uljaita sotilaita” ja sanoi ryhtyvänsä tehtävään hetkellä, jolloin ”vuosisatainen vihollisemme jälleen hyökkää maahamme. Luottamus päällikköön on onnistumisen ensimmäinen ehto. Te tunnette minut ja minä tunnen Teidät ja tiedän, että jokainen Teistä on valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti.”
Talvisota oli yksi ensimmäisistä mediasodista. Maailman tiedotusvälineissä seurattiin tiiviisti suomalaisten kamppailua. Ensimmäiset ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat tulivat Suomeen jo alkusyksystä 1939. Lehdistö vainusi veren ja halusi olla paikalla kun se alkaa roiskua. Tämä joukko kiillotti Suomi-kuvaa tavalla, johon mitkään myöhäisemmät kampanjat eivät ole pystyneet.
Myös lotat olivat ihmettelyn aiheena länsimaailmassa: ”Suomalaiset lotat pesevät lattioita, pesevät kaatuneitten ruumiit verestä puhtaiksi, raatavat ja nostavat painavia, haavoittuneita suomalaisia sotilaita, hoitavat kenttäkeittiötä ja hevosia, valvovat yötä päivää jäätävissä vartiotorneissa, eivät epäröi tyhjentää käymälätynnyreitä tai nostaa autoja ojasta, jos niin tarvitaan.”
Kaikki kaatuneet oli saatava pois maastosta ja maalliset jäännökset kuljetettava kotiseudulle. Omaisille tiedon vei seurakunnan pappi. Joukko-osaston pastori lähetti lisäksi suoraan omaisille kirjeen, jossa selosti kaatumista ja esitti aseveljien osanoton. Näillä kirjeillä oli tärkeä sielunhoidollinen merkitys ja niitä on monissa kodeissa säilytetty raamatun välissä.
Tavallaan Neuvostoliiton hyökkäys teki suomalaisen sotapropagandan tarpeettomaksi. Sodankäyntiä ei tarvinnut kansalaisille erikseen perustella. Ensimmäisten voittojen myötä mielialat maassa lähtivät lentoon. Koska tappiolukujen mukaan suomalainen sotilas vastasi kymmentä venäläistä, monet arvelivat sodan päättyvän peräti suomalaisten voittoon.
Puna-armeija ei päässyt miehittämään Suomea vaan rauha solmittiin ankarin ehdoin keväällä 1940. Suomi menetti kymmenen prosenttia maasta, Karjalan, josta 400 000 pakolaista siirtyi Suomeen.
Välirauhaa kesti toista vuotta. Kesällä 1941 Suomi lähti Saksan rinnalla valtamaan Karjalaa takaisin. Sota venyi pitkäksi asemasodaksi, joka päättyi puna-armeijan massiiviseen hyökkäykseen kesällä 1944. Propaganda, mielialahuolto ja viihde, oli nyt organisoitu paljon paremmin kuin talvisodassa. Tällä ”neljännellä aselajilla” oli suunnaton merkitys kansakunnan kestävyyden kannalta.
Suomen armeija saavutti ankarissa taisteluissa torjuntavoiton. Tulos oli sama kuin talvisodassa, itsenäisyys säilyi, mutta Karjala menetettiin. Toisen kerran evakot matkasivat Suomeen. Rauhanehtoihin kuului, että Suomen armeija kääntää aseet pohjoisessa aseveljeä saksalaisia vastaan. Sota päättyi vasta keväällä 1945.
Rintamilta palasi puoli miljoonaa miestä ja 200 000 lottaa, keski-iältään noin kahdenkymmenen viiden. Invalideja oli 80 000. Elämä piti aloittaa uudelleen maassa, jota venäläinen valvontakomissio oli tullut pitämään silmällä. Porkkalaan, tykinkantaman päähän Helsingistä, majoittui 25 000 puna-armeijan sotilasta. Alkoi jälleenrakennuksen aika.
Kahdeksan miestä, jotka itse asiassa olivat pelastaneet Suomen itsenäisyyden, tuomittiin vankeusrangaistuksiin ”sotaan syyllisinä”. Presidentti Risto Rytistä, Väinö Tannerista ja muista tuomituista tuli marttyyreja, kansakunnan sijaiskärsijöitä poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä.
Molemmissa sodissa suomalainen sotapropaganda onnistui yhtä hyvin kuin varsinaiset sotatoimet. Molemmat perustuivat improvisaatioon ja käytössä olevien resurssien luovaan käyttöön. Ponnistukset olivat äärimmäisiä, mutta mitään lopullisen korvaamatonta ei menetetty. Suomen itsenäisyys säilyi ja niin säilyi - jopa koheni – myös kansallinen eheys.
Mikä suomalaisia liikutti, mikä nauratti, mikä helpotti, on kiinnostanut historian tutkija Lasse Lehtistä ja musiikin tuntija Seppo Hovia. Radiosarja Ankarat vuodet kertoo kohtalokkaasta ajanjaksosta Suomen historiassa. Se kertoo elämästä rintamien takana - kaikesta muusta paitsi itse sotatoimista.
Lasse Lehtinen
Kirjoittajan ja Seppo Hovin toimittama radiosarja alkaa Yle Radio 1:ssä 9.1.2017 ja on kuunneltavissa Yle Areenassa.
