Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Menneisyyden metsästäjät pääkuva

3. Kaukana kaunis maa - Veera Tyhtilä

Mäkistä maisemaa Suomessa
Mäkistä maisemaa Suomessa Kuva: Yle / Antti Eskola, Lauri Kuusela, Anne Kimiläinen menneisyyden metsästäjät

Tähdettömänä yönä tuuli on kylmempi. Tumma mies painaa laihaa selkää laivan laitaa vasten. Vesi on kiteytynyt kimmeltäväksi kuuraksi kaaripuiden päihin. Tätä säätä ei toivottu vielä.
Alkumatka leveällä joella oli kuljettu soutaen. Nyt alus kulkee kevyen purjeen kuljettamana ja suurin osa miehistä nukkuu lastin lomassa turkkiensa alla. Jalad vetää villakangasta tiukemmin ympärilleen ja katuu kaikkia päätöksiään, koittaa kadota.

Jalad katsoo vaaleaa, liikkumatonta miestä, joka istuu kumarassa matka-arkun kulmalla, selin lastitynnyreillä makaavaan, kauttaaltaan peiteltyyn hahmoon. Mies on nuori, hädin tuskin muiden mittainen, kapea leuka kasvaa haiventa vasta. Hänen väsyneillä kasvoillaan ei kulje ilmeitä. Hitain liikkein hän nostaa kupin huulilleen, juo, laskee kätensä ja jää liikkumattomana tuijottamaan taivaanrantaa, jonka pimeys jatkuu loputtomiin. Vyöltä roikkuvan aseen leveä terä välähtää lyhdyn valossa. Päällikön poika, päällikkö nyt, valvoo isänsä ruumista pimeässä yössä. Eikä Jalad uskalla puhua.

Jalad oli tavannut Eirikin vain joitakin aikoja sitten, vaikka se nyt tuntui tapahtuneen kuin jossakin edellisessä ajassa. Gnjozdovon satama oli kuhissut elämää, kun viimeisiä kauppoja ennen viimoja tehtiin. Talvi ja lumi olivat lähellä ja kauppareitit menisivät jälleen jäähän kevääseen asti. Jaladin laiva palaisi takaisin etelään heti, kun lasti oli myyty. Tämän kauemmaksi pohjoiseen ei tahtonut kukaan.

Hyvien kauppojen sinetiksi oli juotu monta maljaa pitkäpenkkisessä kapakassa. Oli naurettu ja lopulta laulettukin. Isot, hikiset, pohjoiset miehet hunajanvärisine partoineen olivat tulien lämmössä katsoneet häntä liikutuksen vallassa ja kertoneet monin keinoin kauniista kodistaan, jonka pelloilla astelevat naiset vain olkitukka verhonaan ja herättävät sodissa kaatuneen soturin aina uudelleen henkiin. Jonka vesistä kalat hyppivät laivaan tullakseen syödyiksi ja jonka pedot kumarsivat päänsä ihmisen eteen.

Ja jokin hulluus oli mennyt Jaladiin. Ei haave, vaan tiedonjano. Ei mielihyvän, vaan totuuden kaipaus.

Hän oli maksanut puolet omastaan, hakenut arkkunsa alukseltaan, kuunnellut kiellot ja varoitukset, karannut kapteeninsa katseen alta. Ja kun hän oli saapunut pohjoisten miesten joukkoon, olivat nämä sulkeneet hänet suureen, karvaiseen syliinsä, laulaneet kaikuvin äänin ja nostaneet harteilleen. Jalad tunsi olevansa soturi sotureiden joukossa. Hän ripusti pienen kirveen vyölleen. Sulkakynän ja musteen hän piilotti syvälle arkun pohjalle. Kaikkein raikuvimmin oli nauranut päällikön poika Eirik. Eirik oli katsonut häntä asuurinsinisin silmin, laittanut kädet olkapäille ja sanonut matalalla äänellään jotakin niin, että sen tahtoi uskoa, vaikkei hän sanoja ymmärtänytkään.

Eirik kääntää hitaasti päätään jäykän niskan vihloessa. Tuntematon istuu sykkyrässä vasten reelinkiä ja tärisee. Pelkääkö se vai eikö se kestä vähääkään kylmää? Laiva on pudonnut mustaan tyhjyyteen, mutta Eirik haistaa rannan. Avomeri on tuttu, lähempänä kotia ei kuuttomana yönä enää vaaratta voi edetä. Laivan perässä mies pitää suuntaa vakaana, mutta varoo katsomasta kohti häntä ja ruumista. Tänä yönä edetään, se on Eirikin käsky.

Eirik sylkäisee kohti tuntematonta. Se nostaa katseensa, hätääntyneenä. Se on luiseva, värisevä, kääriytynyt huopiin kuin henkensä hädässä. Hänen suurin virheensä. Hän oli tuonut sen laivaan. Voimansa tunnossa ja hyvässä humalassa hän oli ajatellut, että tämän erikoisempaa matkamuistoa ei löydy kotiväelle näytettäväksi. Äidille esiteltäväksi. Hänellä oli kansi täynnä tynnyreitä. Nahkaa, silkkiä, suolaa. Ja päälle laatikollinen meripihkaa ja hopeaa. Lantteja, joita kuvittivat ne samat koukerot, joita se papereilleen piirsi. Joiden arvo nyt tuntui niin paljon vähemmältä kuin ennen. Linnunsulalla taisteleva hiiri, naurettava pikkukirves vyötäisillään, se oli koittanut olla niin, ettei erottuisi. Sen kämmenet olivat kuluneet verille jo ensimmäisenä soutupäivänä. Sen jälkeen se oli kyhjöttänyt koloissa, joissa vähiten uskoi olevansa tiellä. Välillä salaa piirtäen merkkejään kostuviin papereihin, häveten raukka sitäkin, itselleen tärkeintä.

Isä oli sairastunut kaksi päivää Gnjozdovosta lähdön jälkeen. Häpeä valui laivan yli heti ensimmäisen oksennuksen jälkeen. Isä oli koittanut seistä jaloillaan, mutta lopulta iholle nousevat, puhkeilevat rakot olivat saaneet hänet repimään ihoaan ja kiroamaan kaikki, jotka yrittivät lähelle. Kuumetta oli kestänyt neljätoista yötä. Eirik oli itse huuhtonut kannen ja ruumiin, sulkenut suun ja silmät, tuntenut helpotusta peittäessään isän sairauden runtelemat kasvot. Soturi ei kuole sairauteen. Soturi kuolee taistellen. Kukaan miehistä ei ollut sanonut sitä ääneen.

Eirik katsoo tuntematonta, kirousta, jonka hän itse oli tuonut laivaan. Itse oli suostutellut isänsä ottamaan sen mukaan. Hänen vahvuutensa vielä niin kaukana isän voimasta.

Ja silti hän oli isänsä tappanut, omalla typeryydellään. Häpeä painaa hartioilla vielä vastuutakin raskaammin.

Jalad huomaa, että vaalea mies liikkuu vihdoin, katsoo häntä. Jalad oikoo kankeat jalkansa, näkee surun toisen silmissä, menee luo. Istuu viereen. Sanoja ei ole, ei omia eikä yhteisiä. Eirik tuijottaa taas pimeään. Kasvojen ilmeet kivettyivät jo ensimmäisenä oluen jälkeisenä aamuna, murhenäytelmän jälkeen ne lakkasivat kokonaan. Eirik ei katso kohti, mutta ojentaa mukiaan. Jalad juo vähän, tuntee erikoista ystävyyttä tähän hiljaiseen mieheen, jonka menetys on niin suuri, ettei mitata voi. He istuvat hiljaa, katsovat pimeää, kylki on lämmin.

Laivan lähestyessä saaren rantaa Jalad ymmärtää kauneuden, josta oli kerrottu. Kalliot rannoilla ovat sileitä ja pehmeitä, kuin hiottuja. Maa on vielä vihreä, mutta sitä peittää valkea huurre. Laiva laskee satamaan hiljaa ja vaitonaisina miehet purkavat sen lastin. Eirik johdattaa Jaladin pieneen puiseen majaan, jonka seinillä roikkuu hylkeennahkoja ja nurkassa palaa pieni tuli. Jalad nukkuu lämpimän, onnellisen yön.

Aamun valjetessa Eirik hakee Jaladin. Keskellä nurmikenttää kohoaa outo näky. Laiva on vedetty rantaan ja tuettu seisomaan nurmella olevaan kaivantoon. Eirikin isä, päällikkö, makaa keskellä laivan lavaa kauniiden kankaiden päällä. Hänen vierelleen on asetettu miekka, viljatynnyreitä ja simaa. Laivan perään on asetettu hevonen, jonka kaulalta valuva lämmin veri höyryää vielä viileässä ilmassa. Eirik johdattaa Jaladin laivan laidan yli ja hevosen vielä lämpimän ruhon viereen. Eirikillä on köysi kädessään ja äkkiä Jaladin jalat eivät enää kanna. Hän etsii katsetta noista taivasta heijastavista silmistä, mutta Eirikin kasvot ovat kiveä. Jalad putoaa polvilleen. Hän puhkeaa puhumaan kaikin osaaminsa sanoin, mutta veneen ympärillä suurena rinkinä seisovat ihmiset alkavat hymistä laulua, joka ajoittain purkautuu parahduksiin sieltä täältä.

Jaladin rukoillessa hyminä kasvaa peittäen hänen äänensä alleen.

Jalad kaivaa viittansa alta pussin, viimeisen omaisuutensa, jäljellä olevat kolikot. Hän ojentaa pussia tärisevin käsin, laihoissa sormissa luut piirtyvät esiin. Eirik katsoo pussia ja nyt kasvoilla liikahtaa jokin. Jalad ehtii toivoa hetken, kunnes näkee tuskan vääristävän Eirikin kasvot. Eirik poimii vyöltään Jaladin aiemmin maksamat kolikot, tuuppaa Jaladin selälleen hevosen ruhon päälle, tyhjentää pussin sisällön Jaladin rinnuksille ja yhdellä nopealla liikkeellä heilauttaa kirveensä terän Jaladin rintaan. Hopeinen kolikko halkeaa terän alla ja värjäytyy punaiseksi veren syöksyessä viitan alta.

Jalad etsii hengitystään, muttei löydä. Hän makaa selällään ja katsoo, kuinka liekit alkavat nuolla laivan laitoja, tarttuvat kankaisiin ja päällikön ruumiiseen, viljatynnyreihin ja hänen omiin vaatteisiinsa. Henki ei kulje ja maailman rytmi hidastuu, musta savu leijuu vasten sinistä taivasta. Hän katuu kaikkia päätöksiään, melkein jo katoaa, kunnes näkee liekkien keskellä sillan, valolla rakennetun, väreissä kimaltavan. Sateenkaarisillan, joka johtaa kohti vuorta. Hän ottaa ensimmäisen varovaisen askeleen sillalle ja ymmärtää. Soturit kuolevat taistellen, matka olkitukkaisten naisten maahan on alkanut.

Teksti: Veera Tyhtilä

Kirjailija Veera Tyhtilä
Veera Tyhtilä Kirjailija Veera Tyhtilä menneisyyden metsästäjät

Historia

Uusimmat sisällöt - Historia

  • Oletko ottanut aurinkoa vuodesta toiseen väärin? — testaa ohjeet vuodelta 1936

    Lue ohjeet oikeaoppisen valotussuunnitelman tekoon.

    Auringotta kukat menettävät värinsä ja lehdet käyvät valjuiksi. Samoin käy ihmisten ja eläinten. Ruumis on kuitenkin totutettava vähin erin aurinkoon sopivan valotussuunnitelman mukaisesti. Ennen valotuksen aloittamista suosittelemme kepeää liikuskelua hermoston tyynnyttämiseksi ja sydämentoiminnan vahvistamiseksi. Auringonsäteiden esiin puristamat teiren pisamat voitte häivyttää vetysupeoksidilla ja elohopealiuoksella.

  • Mies! Testaa oletko #vaimonkesyttäjä

    Vaimoissa piilevä kahviraivo voi lamaannuttaa naineen miehen

    Liian monissa vaimoissa piilevä kahviraivo ja säännöllinen vastaansanominen lamaannuttavat naineiden miesten voiman. Testatkaa, kuinka hyvin osaatte kesyttää vaimonne! Testi perustuu eittämättä 1800-luvun lopun luotettavimpaan käsikirjaan: "Kuinka hyvä aviomies voi parantaa pahan vaimonsa" (1898).

  • Suomalaissiirtolaisten vaiettu historia - junapummeina ja kerjäläisinä 30-luvun Amerikassa

    Pohjalainen Hanski selvisi lama-ajan yli "bommailemalla"

    C- kasetilta löytyi uskomaton selviytymistarina: Kun 17-vuotias pohjalainen Hanski astui Amerikanlaivaan vuonna 1929, hän luuli rikastuvansa Kanadan kaivoksilla. New Yorkin pörssiromahdus muutti kuitenkin kaiken. Töitä ei ollutkaan, asuntoon ei ollut varaa, ja säästötkin hupenivat hetkessä. Alkoi huikea seikkailu junapummina.

  • Kortonkien gummisetä

    Miten kondomeista tuli Suomessa valtavirtaa.

    Suomen kondomineuvos Leif Grotell on yksi ehkäisyvälinealan konkareista. Hänen aikaansaannoksiaan ovat Suomen tunnetuimmat kondomibrändit Black Jack, Suki-Suki, Kukka ja mehiläinen, Magic ja Nam Nam. Kondomeihin liittyneen häveliäisyyden vuoksi Grotellin oma äiti ei ensimmäiseen 10 vuoteen kehdannut kertoa, mitä tuotteita poika myy työkseen.

  • Havis Amanda - paljas ja paljastava

    Havis Amanda nostatti Suomen ensimmäisen taidekiistan.

    Havis Amanda nousi heti paljastamisensa jälkeen koko kansakunnan puheenaiheeksi. Suuresta yleisöstä oli ennenkuulumatonta, että julkisella paikalla esiintyi neito ilman rihman kiertämää. Patsasta pidettiin "riettaana" ja "lutkamaisena". Teos nostatti Suomen ensimmäisen laajamittaisen kiistan taiteesta ja siveellisyydestä. Sunnuntai, 20.

  • Suomalaisuuden ilmentymiä eri vuosikymmenten ohjelmissa

    Vuosikymmenet mediassa

    Lähde kanssamme katsomaan ja kuulemaan, mitä Suomesta on taltioitu ja millaisena suomalaisuus on näyttäytynyt eri vuosikymmenten ohjelmissa. Vanhimmat filmit ovat yli sadan vuoden takaa, jolloin suomalaisuus sykki, mutta itsenäinen Suomi oli vielä syntymässä. Tuoreimmat ohjelmat ovat juuri valmistumassa.

  • Kuvaa #omamuseo ja osallistu kilpailuun!

    Kokoelma, esine, tila – mikä on sinun museosi?

    Haluatko perustaa oman museon? Onko sinulla jo sellainen? Kokoa omista museoesineistäsi näyttely, kuvaa se ja osallistu #omamuseo-kuvakeräykseen 22.5. mennessä!

  • Puna-armeija purki sotilastukikohtansa ja palautti Porkkalan yllättäen

    Neuvostoliitto palautti Porkkalan 60 vuotta sitten.

    Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.

  • Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

    Kekkonen sai kirjeitä kansalaisilta

    Urho Kekkonen sai aikanaan paljon kirjeitä tavallisilta ihmisiltä, joissa kansalaiset kääntyivät huolineen hänen puoleensa jo pääministeriaikana. Monet näistä kirjeistä kummastuttavat nykypäivänä: on vaikea uskoa kuinka henkilökohtaisilla asioilla valtion päämiestä silloin vaivattiin.

  • Meissä kaikissa asuu pieni neandertalilainen - tunnetko juuresi? Tee testi!

    Kuinka hyvin tunnet neandertaiset? Tee testi!

    Nykyihmiset ja neandertalilaiset asuivat vuosituhansia samoilla alueilla. Viimeiset neandertalilaiset katosivat n. 28 000 vuotta sitten. Rinnakkaiselon aikana nykyihmiset ja neandertalilaiset ehtivät kuitenkin risteytyä ja nykyisin eurooppalaisen ihmisen DNA:sta on 1,5-2,1 prosenttia peräisin heiltä. Meissä jokaisessa asuu siis pieni neandertalinihminen. Kuinka hyvin tunnet millaisia he olivat? Tee testi!

  • Katu-uskottavat tieteentekijät

    Lähde mukaan tieteentekijöiden mukaan nimetyille kaduille

    Toimittaja Seppo Heikkinen ei enää muista millä kadulla idea iski. Olisikohan se ollut Pietari Kalmin kadulla Kumpulassa? Siellä hän ainakin muistaa ajatelleensa, että kukahan tuo Pietari Kalm oikein olikaan. Tästä pohdinnasta lähti syntymään radiosarja tieteen merkkihenkilöiden mukaan nimetyistä kaduista.

  • Ranskalaisia Perunatorilla ja kaadettuja kioskeja - snagareiden historiaa

    Nakkikioskien historiaa ja muistijälkiä.

    Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla. Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa. Mutta millainen on nakkikioskien historia? Ja millaisia muistoja niihin liittyy?

  • Kenen haluaisit voittavan 1956 presidentinvaaleissa - äänestä nyt!

    Presidentinvaalit 1956 vaaligallup

    300 valitsijamiestä kokoontuu 15.2.1956 eduskuntatalolle valitsemaan presidenttiä. He voivat suljetussa lippuäänestyksessä äänestää myös muuta ehdokasta kuin omaansa. Myös mustat hevoset ovat vaalissa mahdollisia. Tulos ratkeaa viimeistään kolmannella kierroksella. Nyt tarvitaan sinun mielipiteesi.

  • Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kaksi lukua Helsingin historiaa

    Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle vuonna 1550. Tarkoituksena oli kilpailla Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan saksalaisten hallitseman Tallinnan kanssa. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin pakolla muuttamaan uuteen kaupunkiin.