Hyppää pääsisältöön

Television juhlakauden perinteet pysyvät

Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu
Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu Kuva: Yle jäätävä seikkailu

Ylen juhlakauden televisiotarjonta ja tutut ohjelmat kuuluvat edelleen suomalaisten jouluperinteisiin. Juhlakauden ohjelmistolla tarkoitetaan joulun, uudenvuoden ja loppiaisen ajan ohjelmatarjontaa.

Joulurauhan julistuksen katsojaluku Yle TV1:ssä kasvoi edellisvuodesta. Joulurauhan julistusta Turusta seurasi liki 1,2 miljoonaa katsojaa. Myös tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe keräsi ruutujen ääreen yli 600 000 sekä Suomi 100 -juhlavuoden aloittanut uudenvuodenaaton tapahtuma liki 900 000 katsojaa.

Joulunajan perinteisiin myös kuuluvat lastenohjelmat kiinnostivat television tarjonnassa. Joulukalenterin jokainen osa keräsi Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa yhteensä yli 450 000 katsojaa. Ja esimerkiksi jouluaattona esitettävä Lumiukko-animaatio on sekin vakiintunut osaksi suomalaistenkin jouluperinnettä. Lumiukko oli TV2:n juhlakauden katsotuin ohjelma alle 45-vuotiaiden katsojien keskuudessa.

“Ylen television juhlakauden perinteet kiinnostavat edelleen ja ovat tärkeä osa suomalaisten joulua. Televisio yhdessä Yle Areenan tarjonnan kanssa antaa mahdollisuuden laajaan yhteisten kokemusten jakamiseen”, julkaisupäällikkö Petri Jauhiainen toteaa.

Uudet ohjelmat vetivät Yle Areenassa

Perinteisten ohjelmien lisäksi juhlakaudella käynnistyi runsaasti myös uusia ohjelmia. Esimerkiksi Elossa 24h -sarja löysi katsojia niin perinteisessä televisiossa kuin Yle Areenassakin. Myös kokonaisuudessaan Yle Areenasta löytyvä Syke-sarjan uusi kausi on herättänyt runsaasti kiinnostusta.

Syke-sarjaa on käynnistetty Yle Areenassa juhlakauden aikana yli 2 miljoonaa kertaa. Suosittua tarjontaa ovat olleet myös Joulukalenteri sekä norjalainen nuortensarja Skam, joita molempia on Areenassa käynnistetty yli miljoona kertaa.

Yle Areenaa katsovien määrä kasvaa tasaisesti. Yle Areenaa katsotaan nykyisin yleisimmin mobiililaitteiden ruuduilta, mutta yhä enemmän myös isommilta televisioruuduilta. Areenan katsominen tietokoneen näyttöjen kautta on sen sijaan vähentynyt.

“Areenan käyttö kasvaa koko ajan ja palvelu tavoittaa tasaisesti kaikki ikäryhmät. Esimerkiksi nyt juhlakauden aikana Areena on tavoittanut alle 45-vuotiaista suomalaisista lähes 30 prosenttia”, Petri Jauhiainen kertoo.