Uusia maksuhäiriöisiä rekisteröitiin viime vuonna reilun sadan hengen päivävauhtia.
Maksuhäiriöisten määrä on noussut, vaikka Suomen talous on päässyt varovaiseen kasvuun. Suomen Asiakastiedon maksuhäiriörekisteriin lisättiin viime vuonna uusia henkilöitä 38 000.
Kaikkiaan maksuhäiriöisiä eli ”luottotietonsa menettäneitä” oli joulukuun lopussa 373 100 eli reilut kolme tuhatta enemmän kuin vuotta aiemmin.
Ulosoton eli viranomaiselle siirtyneen perinnän kohteena oli viime vuoden puolivälissä 442 500 eri velallista. Ulosottoon joutui 93 000 uutta velallista.
MOT: Kohtalona ikuinen perintä kertoo kolme tarinaa Suomesta, jossa velkavankeus voi yhä pilata elämän.
Perintälakia on viime vuosina muutettu useaan kertaan, ja esimerkiksi perintäkuluja on rajoitettu.
Osa perinnän kohteeksi joutuvista kokee silti edelleen perinnän kohtuuttomaksi. Varsinais-Suomen Laitilassa asuva Ossi Vallamo on ollut perinnän ja ulosoton kohteena 23 vuotta. Piina alkoi, kun hän takasi tuttavan yrityslainan. Yritys ei selvinnyt lainoistaan.
”Ainakin se –, liian pitkä on tämä kaksikymmentäkolme vuotta. Että jollain tavalla se kuuluis katkaista aikaisemmin”, Vallamo sanoo.
”En kiistä, ettenkö olisi aikaisemmin käyttäytynyt holtittomasti rahan kanssa. Olkoon nuoruuden typeryyttä tai mitä”, pohtii Keuruulla asuva Minna Lappalainen.
Lappalaisella on maksamattomia laskuja yli kymmenen vuoden ajalta: ”Mä en jaksa enää stressata niitä. Antaa niitten vaan olla, että minä en pysty niille mitään tekemään.”
MOT haastattelee myös liikemiestä, joka voitti perintäyhtiö Lindorffin Korkeimpaan oikeuteen edenneessä riidassa velan vanhentumisesta.
MOT: Kohtalona ikuinen perintä
TV1 maanantaina 16.1. klo 20
Uusinnat:
TV1 keskiviikkona 18.1. klo 16.20
TV1 torstaina 19.1. klo 5.55
Katso ohjelma Yle Areenasta
Perinnässä hupparille lisälaskua 173 euroa
Muokattu: vaihdettu koko ohjelma katsottavaksi 19.1.2016 MK
Lisää ohjelmasta
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta