Hyppää pääsisältöön

Yle Live: Mötley Crüen jäähyväiset

Nikki Sixx ja Vince Neil Mötley Crüen viimeisessä konsertissa 2015
Nikki Sixx ja Vince Neil Nikki Sixx ja Vince Neil Mötley Crüen viimeisessä konsertissa 2015 Kuva: Dustin Jack Photography teeman musiikki

The End, se oli nyt siinä. Amerikkalaisbändi päätti uransa tunteikkaasti kotiyleisön edessä.
Teema perjantaina 5.10. klo 23.40. Areenassa 30 päivää

Yksi raskaan rockin jättiläisistä lopetti harvinaisen jämäkällä tavalla: Mötley Crüe päätti Suomessakin käyneen jäähyväiskiertueensa ja soitti ehdottomasti viimeisen konserttinsa kotikaupungissaan Los Angelesissa uudenvuodenaattona 2015. Seuraavana päivänä nimittäin astui voimaan bändin jäsenten yhteistuumin allekirjoittama sopimus, joka kieltää heitä enää koskaan esiintymästä Mötley Crüen nimellä. Siihen päättyi 35 vuotta kestänyt ura – eipä olisi uskonut sen kestävän niinkään kauan, sanoo kitaristi Mick Mars.

Lopetetaan niin kuin aloitettiinkin, rokaten.

Silminnähden liikuttuneet rokkarit poistuvat lavalta viimeisen kerran soitettuaan arvoisensa päätöskeikan. Teemalla nähdään tunnin mittainen versio elokuvasta, jossa nähdään tunnelmia ja parhaita paloja viimeisestä konsertista sekä kuullaan bändin jäsenten ajatuksia ja muistoja.

Kappaleiden lyriikat on suomentanut Kalle Niemi, samoin kuin haastatteluosuudet.

Lue lisää:

Vince Neil Heli Nevakareen haastateltavana 1989.

Mötley Crüe tahtoi kotikylän kunkuiksi

Los Angelesissa vuonna 1980 perustettu heviryhmä on ruumiillistanut sanontaa "sex, drugs and rock & roll". Heli Nevakare tapasi rumpali Tommy Leen ja solisti Vince Neilin.

Konsertti nähtiin ensimmäisen kerran Teemalla talvella 2017. Artikkelia on päivitetty lokakuussa 2018.

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa