Hyppää pääsisältöön

Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa

Ajatuskuplien sisällä on kuvia toivotuista draamaohjelmista.
Keväällä 2019 Areenaan julkaistaan Kahdeksan surmanluotia, Villahousupakko, Iltalypsy, Seitsemän, Rivitaloelämää, Hurja joukko sekä Kotikadun kaudet yhdeksän ja kymmenen. Ajatuskuplien sisällä on kuvia toivotuista draamaohjelmista. Kuva: Yle Kuvapalvelu/Kollaasi: Hannele Yli-Viitala draamasarjat

Yle tuo Areenaan tuhansia tunteja yli viisi vuotta vanhaa omatuotantoista draamaa, viihdettä ja lastenohjelmia.

Julkaisun mahdollistaa Ylen tekijänoikeusjärjestöjen kanssa solmima sopimus. Tätä artikkelia päivitetään jatkuvasti, joten sivua seuraamalla tiedät aina milloin suosikkiohjelmasi löytyy Areenasta. Lista päivittyy tv-draaman osalta sitä mukaan, kun julkaisupäätöksiä tehdään ja saamme toiveita katselijoilta ja kuuntelijoilta. Lista etenee uusimmista vanhimpiin, eli sivun alalaidasta löydät ensimmäiset, joulukuun 2016 julkaisut ja sivun ylälaidasta uusimmat sekä jo tiedossa olevat tulevat julkaisut. Vastaavaa tietoa radiodraamojen julkaisusta löytyy sivulta Kultahippuja korville - radiodraaman arkistot aukeavat.

Sopimuksessa on määritelty kuinka monta tuntia ohjelmia voi olla kerrallaan Areenassa, joten emme pysty julkaisemaan kaikkia toiveita yhdellä kertaa. Osa ohjelmista on nähtävillä myös ulkomailla. Näiden ohjelmien nimen perässä on maininta asiasta. Tekijänoikeusrajoitukset määrittävät voidaanko ohjelma näyttää Suomen ulkopuolella.

Kotikatu-sarjan seuraava kausi tulee Areenaan katsottavaksi aina noin kolmen kuukauden kuluttua seuraavasta.

Toiveitasi voit kertoa meille Twitterissä ja Instagramissa tunnisteella #yletoivotut, Facebookissa Yle Areenan sivulla tai tämän artikkelin kommenttiosiossa.

Tulossa lähikuukausina:

Maaliskuu 2019

14.3.
Iltalypsy 24 jaksoa, 1994 (katsottavissa 12 kk)
Filifjonkan som trodde på katastrofer, 1978 (katseltavissa toistaiseksi)

18.3.
Kauppa-Lopo, 1968 (katsottavissa toistaiseksi)

Huhtikuu 2019

11.4.
Seitsemän 1-12, 2001 (katsottavissa 12 kk)
Rivitaloelämää 1-14, 1989 (katsottavissa 12 kk)
Kotirappu 1-8, 1987 (katsottavissa 12 kk)

25.4.
Kotikadun 10. kausi (katsottavissa 6 kk)

26.4.
Ällitälli, 1971 (katseltavissa toistaiseksi)
Haluatko ministeriksi? Vappushow, 2001 (katsottavissa 12 kk)
Pääministeri, 2009 (katsottavissa 12 kk)

Toukokuu 2019

9.5.
Kuusikko ja kuoleman varjot 1-6, 1997 (katsottavissa 12 kk)
Tartsan Koivula, 1980 (katseltavissa toistaiseksi)
Kolarikorjaamossa kummittelee 1-4, 1987 (katsottavissa 12 kk)
Petterin parempi elämä 1-6, 1991 (katsottavissa 12 kk)
Pääkallotynnyrit 1-5, 1993 (katsottavissa 12 kk)
Kultainen salama 1-6, 1994 (katsottavissa 12 kk)
Bongari 1-10, 1994 (katsottavissa 12 kk)
Riikka ja kaksoset 1-3, 1994 (katsottavissa 12 kk)
Enon varjo 1-6, 1999 (katsottavissa 12 kk)
Postimiehen varjo 1-7, 2000 (katsottavissa 12 kk)

Lue lisää tulevista ohjelmista

Iltalypsy, 24 jaksoa

Iltaa. Hyvää iltaa! Leila Toroskainen ja Mika Wirta ankkuroituvat kuumimpien uutisaiheiden pariin. Uutisten keskiössä ovat Ahtisaari, Rehn, Clinton ja Jeltsin - Arkadianmäen edustajia unohtamatta. Aimo Surakka raportoi ja Karjakon katse haravoi poliitikkojen harrasteita. Urheilu-uutisten suosikkeina Marja-Liisa, Mika ja Hartsa. Tästäkin huolimatta hyvää illanjatkoa. Oikein hyvää! Iltalypsyä esitettiin Yle TV1:ssä vuosina 1994-1997. Näistä julkaistaan nyt 24 vuoden 1994 jaksoa.

Vuoden 1994 tekijät:
Rooleissa – Eeva Litmanen, Heikki Määttänen, Jorma Pilke, Liisa Rimpiläinen, Samu Ketonen, Jukka Puotila ja Erja Manto
Käsikirjoitus – Liisa Rimpiläinen, Anu Valve, Katriina Wilska, Taina West, Tiina Lepistö ja Heimo Holopainen
Musiikki – Ile Kallio
Ajankohtaismateriaalit – Riikka Uosukainen
Ohjaus – Liisa Rimpiläinen, Anu Valve ja Anne Yrjölä
Tuottaja – Liisa Akimof

Katso, mitä ohjelmia on jo julkaistu

Helmikuu 2019

Villahousupakko ja muita lasten- ja nuortenohjelmia ystävyydestä 14.2.
Villahousupakko, 1977 (katseltavissa toistaiseksi)
Koko kaupungin Vinski, 1969 (katseltavissa toistaiseksi)
Vinski ja Vinsentti, 1970 (katseltavissa toistaiseksi)
Aikapoika ja mono, 1976 (katseltavissa toistaiseksi)
Minä, siili ja trumpetti, 1983 (katseltavissa toistaiseksi)
Ystävyyden saari, 1984 (katsottavissa 12 kk)
Lintutyttö, 1985 (katsottavissa 12 kk)
Kolmas pyörä, 1989 (katsottavissa 12 kk)
Big Bang 1–4, 1998 (katsottavissa 12 kk)
Hurja joukko 1–3, 2002 (katsottavissa 12 kk)
Tää ei jää tähän, 2006 (katsottavissa 12 kk)
Enon opetukset 1-2, 2011 (katsottavissa 12 kk)

Min Göran och hans Jens, 1989 (katsottavissa 12 kk)
Bärtil, 2010 (katsottavissa 12 kk)

Tammikuu 2019

Kahdeksan surmanluotia 1–4, 1972 (katseltavissa toistaiseksi) 10.1.
Samlevnad 1–4, 1976 (katseltavissa toistaiseksi)

Matti Kassilan ohjaamia Fennada-elokuvia:
Elokuu, 1956 (katseltavissa toistaiseksi)
Syntipukki, 1957 (katseltavissa toistaiseksi)
Vodkaa, komisario Palmu, 1969 (katseltavissa toistaiseksi)
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 1971 (katseltavissa toistaiseksi)
Meiltähän tämä käy, 1973 (katseltavissa toistaiseksi)

Kotikadun yhdeksäs kausi (katsottavissa 6 kk) 25.1.

Lue Mikko Niskasen teoksesta Kahdeksan surmanluotia sekä miten Tapio Piirainen muistelee ystäväänsä Matti Kassilaa.

Joulukuu 2018

Histamiinin joulukalenteri, 1980 (katseltavissa toistaiseksi) 1.12.
Julkalendern: Den vita haren (Valkoinen jänis), 1998 (katsottavissa 12 kk)

Pirunpelto kaudet 1–4, 2009–2013 (katsottavissa 12 kk) 18.12.

Vandrande skugga (Kulkeva varjo) 1-3, 1984

Lue, miten Histamiini, tonttu Rämäkkä ja Anelma Unelma johdattavat jouluun ja testaa, miten hyvin Pirunpellon faktat ovat hallussasi.

Marraskuu 2018

Kätevä emäntä kaudet 1–4, 2004-2012 (katsottavissa 12 kk) 8.11.
Mummo-sarja, 1987 (katsottavissa 12 kk) 15.11.

Lue tekijöiden muistelua Kätevästä emännästä ja miksi Mummo-sarja on Areenan kenties kasarein tapaus.

Lokakuu 2018

Karvakuonot automatkalla 1-6, 1982 (katseltavissa 12 kk) 1.10.
Onnea Ransulle!

Venny – rakkautta ja luomisen tuskaa 11.10.
Venny -sarja 2003 (katseltavissa 12 kk)
Kolme yötä 1989 (katseltavissa 12 kk)
Pieniä valheita 1994 (katseltavissa 12 kk)
Syrjähyppyjä 1996 (katseltavissa 12 kk)
Palava rakkaus 1997 (katseltavissa 12 kk)
Lahja 1997 (katseltavissa 12 kk)
Tähtikeinu 2003 (katseltavissa 12 kk)
Pieni rakkaustarina -sarja 2004 (katseltavissa 12 kk)
Piilopaikka kahdelle 2005 (katseltavissa 12 kk)
Elävän arkiston artikkeli kertoo lisää ohjelmista.

Hui Hai Hiisi jaksot 14-36, 2000 (katseltavissa 12 kk) 15.10.
Lue tästä, miten ohjelmaa tehtiin.

Kotikadun kahdeksas kausi 25.10.

Syyskuu 2018

Huojuva talo – teini- ja aikuisangstia 13.9.
Huojuva talo -sarja 1990 (katseltavissa 12 kk)
Tumma ja hehkuva veri 1997 (katseltavissa 12 kk)
Palava Susi, 1980 (katsottavissa toistaiseksi)
Hiljainen poika 1992 (katseltavissa 12 kk)
Hiljaiset laulut 1994 (katseltavissa 12 kk)
Love story -sarja 1994 (katseltavissa 12 kk)
Tuulikaappimaa 2003 (katseltavissa 12 kk)
Lue lisää Elävän arkiston artikkelista.

Elokuu 2018

Heikki ja Kaija -sarja 1965–1971 (katseltavissa toistaiseksi) 9.8.
Bergströms-sarja 1978 (ei suomenkielistä tekstitystä, katseltavissa toistaiseksi)
Nog blir det bra -sarja 1972–1973 (ei suomenkielistä tekstitystä, katseltavissa toistaiseksi)
Lääkäri Pilleri ja tenavia Ilokylästä:
Lääkäri Pilleri ja Ilokylän lapset 1968 (katseltavissa toistaiseksi)
Ilokylän hammaslääkäriseikkailu 1969 (katseltavissa toistaiseksi)
Ilokylän tenavakoulussa 1969 (katseltavissa toistaiseksi)
Ilokylän isot pojat 1976 (katseltavissa toistaiseksi)

Pertsa ja Kilu ja timanttirosvot 1976 (katseltavissa toistaiseksi) 16.8.
Pertsa ja Kilu kippareina 1975 (katseltavissa toistaiseksi)

Lue, miksi Heikki ja Kaija ovat kirjoittajan mielestä ihania, mitä yhteistä on suosikkiohjelmilla ja millaiselta Ilokylä tuntui lapsen silmin.

Heinäkuu 2018

Myrskyluodon Maija 1976 (katseltavissa toistaiseksi) 5.7.
Musta hurmio 1984 (katseltavissa 12 kk)
Putkinotko 1998 (katseltavissa 12 kk)

Neil Hardwickin unohtumattomia sarjoja 18.7.
Sisko ja sen veli -sarja 1986 (katseltavissa 12 kk)
Reinikainen -sarja 1982 (katseltavissa toistaiseksi)

Kotikadun seitsemäs kausi 26.7. (katseluaika on jo päättynyt)

Hyppää mukaan kesähäihin Myrskyluodon ja Kotikadun kautta, lue ihmeellisestä Putkinotkosta ja testaa tietosi Neil Hardwickin ohjelmista.

Kesäkuu 2018

Toivotut: Pertsa, Kilu ja Roi – lapsia seikkailuissa 14.6.2018
Pertsa ja Kilu: Viimeiset kaanit, koostoversio 1975 (valitettavasti alkuperäinen sarja ei ole säilynyt kokonaisena, mutta koosteversio löytyy arkistoistamme) (katseltavissa toistaiseksi)
Pertsa ja Kilu: Trokarit, koostoversio 1975 (valitettavasti alkuperäinen sarja ei ole säilynyt kokonaisena, mutta koosteversio löytyy arkistoistamme) (katseltavissa toistaiseksi)
Seikkailu Olavinlinnassa 1978 (katseltavissa toistaiseksi)
Kuka uskoo haikaraa 1983 (katseltavissa 12 kk)
Reetta Robinson 1986 (katseltavissa 12 kk)
Susikoira Roi 1987 (katseltavissa 12 kk)
Susikoira Roi ja seikkailu saaristossa 1988 (katseltavissa 12 kk)
Pirunnyrkki 1990 (katseltavissa 12 kk)
Suolaista vettä 2003 (katseltavissa 12 kk)
Temppurata jaksot 1-13 vuodelta 1994 (katseltavissa 12 kk)
Hui Hai Hiisi jaksot 1-13 vuodelta 1999 (katseltavissa 12 kk)
Lue lisää ohjelmista Elävän arkiston artikkelista.

Toukokuu 2018

Toivotut: Solveigin laulu – Televisioteatterin tähtenä Liisamaija Laaksonen 3.5.2018
Solveigin laulu 1974 (katsottavissa toistaseksi)
Sellaista rakkautta 1963 (katsottavissa toistaseksi)
Ruma Elsa vuodelta 1965 (katsottavissa toistaseksi)
Luule kanssamme -kabaree 1969 (katsottavissa toistaseksi)
Martinin rikos 1980 (katsottavissa toistaseksi)
Tribadien yö 1983 (katseltavissa 12 kk)
Lumikit 1986 (katseltavissa 12 kk)
Irti maasta1989 (katseltavissa 12 kk)
Kiinnisidottu 1994 (katseltavissa 12 kk)
Viisi tytärtäni 1997 (katseltavissa 12 kk)
Lacrimosa 2008 (katseltavissa 12 kk)
Lue Liisamaija Laaksosen urasta.

Huhtikuu 2018

Toivottuja klassikkosatuja 12.4.2018
Grimmin sadut 1-5 vuodelta 1981 (katsottavissa toistaiseksi)
Prinsessa Ruusunen vuodelta 1982 (katsottavissa toistaiseksi)
Paperinukketeatteri: Prinsessa Ruusunen vuodelta 1988 (katseltavissa 12 kk)
Karvakuonojen Prinsessa Ruusunen vuodelta 1989 (katseltavissa 12 kk)
Ransun ja Riitan Ruusunen vuodelta 1994 (katseltavissa 12 kk)
Grimmin satuja 1-35 vuosilta 1997–1999 (katseltavissa 12 kk)

Merirosvoradio 1-24 osaa vuosilta 1974–1975, 24.4.
Kotikadun kuudes kausi, 26.4.2018 (katseluaika on jo päättynyt)

Maaliskuu 2018

Toivotut: Ilman kavaluutta – draamaa bisneksestä ja bisnessuvuista 8.3.2018
Tuliportaat-sarja (katseltavissa 12 kk)
Ilman kavaluutta -sarja (katseltavissa 12 kk)
Työn orja (katseltavissa 12 kk)
Jumalan kaikki oikut (katseltavissa 12 kk)
Klubi-sarja (katseltavissa 12 kk)
Elämää suurempaa (katseltavissa 12 kk)

Helmikuu 2018

Liian paksu perhoseksi – ja muita Heidi Köngäksen ohjauksia. 8.2.2018
Liian paksu perhoseksi (katseltavissa vähintään 12 kk), kts. lisää Elävässä arkistossa.
Hellapoliisit (katseltavissa 12 kk)
Heikompi astia (katseltavissa 12 kk)
Rakkauden jano (katseltavissa 12 kk)
Gabriel (katseltavissa 12 kk)
Viimeiset mitalit (katseltavissa 12 kk), kts lisää Elävässä arkistossa.
Varpuset (katseltavissa 12 kk), kts lisää Elävässä arkistossa.
Virginie (katseltavissa 12 kk)
Tauno Tukevan sota (katseltavissa vähintään 12 kk)
Viimeinen ilta (katseltavissa 12 kk)
Pilat palat pois 1986 (katseltavissa 12 kk)

Tammikuu 2018

Tapio Piiraisen ohjaamia ja/tai käsikirjoittamia ohjelmia 11.1.2018.
Poliisin poika vuodelta 1988 (katseltavissa vähintään 12 kk), kts. lisää Elävässä arkistossa.
Viimeiset siemenperunat -sarja vuodelta 1993 (katseluaika on jo päättynyt), kts. lisää Elävässä arkistossa.
Nyrölä 3 vuodelta 2004 (katseluaika on jo päättynyt), kts. lisää Elävässä arkistossa.
Suuri Performanssi vuodelta 2008 (katseluaika on jo päättynyt)
Punainen nauha vuodelta 2012 (katseluaika on jo päättynyt)
Lumihiutalemuodostelma myös vuodelta 2012 (katseluaika on jo päättynyt)
Glenn vuodelta 2008 (katseluaika on jo päättynyt)

Kotikadun viides kausi (25.1. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)

Joulukuu 2017

Joulukalenteriäänestyksen voittaneet Tonttu Toljanterin joulukalenteri: Muorin töissä vuodelta 2007 ja Olga P. Postisen joulukalenteri vuodelta 1987 ovat molemmat katsottavissa 1.12. alkaen 12 kuukauden ajan.

Metsolat-sarja, 1993–1995 (katseluaika on jo päättynyt) 19.12.

Fennada-klassikkoelokuvat 19.12. alkaen toistaiseksi:
Täällä pohjantähden alla, 1968
Akseli ja Elina, 1970

Marraskuu 2017

Toivotut: Sodan ja rauhan vuodet – draamaa Suomen historiasta. Katsottavissa 9.11. alkaen.
Isännät ja isäntien varjot -minisarja, 1976 (katseltavissa toistaiseksi)
Kirje isältä -minisarja, 2003 (katseluaika on jo päättynyt)
Kukkivat roudan maat -sarja, 1981 (katseltavissa toistaiseksi)
Manillaköysi, 1976 (katseltavissa toistaiseksi)
Mustat ja punaiset vuodet -sarja, 1973 (katseltavissa toistaiseksi)
Sodan ja rauhan miehet -sarja, 1978-1979 (katseltavissa toistaiseksi)
Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet, 1977 (katseltavissa toistaiseksi)
Vääpeli Sadon tapaus, 1985 (katseluaika on jo päättynyt)
Yhdeksän miehen saappaat -sarja, 1969 (katseltavissa toistaiseksi)

Viimeiset mitalit 16.11.

Lokakuu 2017

Toivotut: Pimeää ja vaarallista Tarinoita, jotka liikkuvat vierailla ja vaarallisilla vesillä (12.10. alkaen, katseltavissa 12kk)
Aasi, Morso ja Mouru -sarja, 1991-2001 (katseluaika on jo päättynyt)
Jumalan mustetta, 1989 (katseluaika on jo päättynyt)
Kvartetti -minisarja, 1991 (katseluaika on jo päättynyt)
Pakanamaan kartta -sarja, 1991 (katseluaika on jo päättynyt)
Siamin tytöt -sarja, 2001 (katseluaika on jo päättynyt)
Stalkkeri -minisarja, 2012 (katseluaika on jo päättynyt)
Tuntemattomalle jumalalle -sarja, 1993 (katseluaika on jo päättynyt)
Varokaa putoavia esineitä -minisarja, 1994 (katseluaika on jo päättynyt)
Elävän arkiston artikkeli kertoo lisää ohjelmista.

Kotikadun 4. kausi, 1998 (26.10. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)

Syyskuu 2017

Paljon toivottuja rikosohjelmia (14.9. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Bodomin legenda, 2006
Halleluja! -sarja, 1998 (katseluaika on jo päättynyt)
Harjunpää och kalla döden / Harjunpää ja kylmä kuolema -sarja, 1983
Harjunpää och antastaren / Harjunpää ja ahdistelija -sarja, 1985
Kiimaiset poliisit -sarja, 1993 (katseluaika on jo päättynyt)
Kuhmon huumaa, 1989 (katseluaika on jo päättynyt)
Poliisijuttu -sarja, 1988-1989 (katseluaika on jo päättynyt)
Punahilkka -minisarja, 2007 (katseluaika on jo päättynyt)
Raid-sarja, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)
Rakkauden nälkä -minisarja, 2007
Rikos aamulla -sarja, 1988 (katseluaika on jo päättynyt)
Tappava säde, 2002 (katseluaika on jo päättynyt)
Yövuoro -minisarja, 2005 (katseluaika on jo päättynyt)

Elokuu 2017

Rintamäkeläiset-sarja kokonaisuudessaan (10.8. alkaen, katseltavissa toistaiseksi)

10. elokuuta julkaistaan Areenaan kaikki jaksot legendaarista Rintamäkeläiset-sarjaa. Rintamäkeläiset nousi yleisön suosikkivalinnaksi viime vuoden marraskuussa järjestetyssä ensimmäisessä Toivotut-äänestyksessä. Klassikkosarjaa on uusittu hyvin harvakseltaan. Vuosina 1972-1978 tehty Rintamäkeläiset kertoo pienviljelijäperheiden elämästä 1970-luvulla jossain Häme-Satakunnan rajamailla.

Heinäkuu 2017

Fennadan klassikkoelokuvia (3.7. alkaen, katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Sankarialokas, 1955
Sotapojan heilat, 1958
Vääpelin kauhu, 1957

Finlandssvensk sommar och barndomsnostalgi (12.7. alkaen, katsottavissa vähintään 12 kk)
Den förtrollade vägen / Lumottu tie, 1986
Tjurens år / Härän vuosi, 1988
Madeleine, 1982 (katseltavissa toistaiseksi)
Kråkan / Varis, 1969 (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Grottan / Rotko, 1970 (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)

Jukka Mäkisen maalaiskomediat alkuperäisinä, lyhentämättöminä versioina (13.7. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Matkalaukkukostaja-sarja, 1991 (katseluaika on jo päättynyt)
Luonnonmukainen rakastaja -sarja, 1992 (katseluaika on jo päättynyt)
Vain muutaman huijarin tähden -sarja, 1998
Peräkamaripojat-sarja, 2001
Mooseksen perintö -sarja, 2001-2002
Turvetta ja timantteja -sarja, 2006-2007

Kotikatu - näin tarina alkoi: kooste sarjan ensimmäisistä osista (1998) (25.7. alkaen, (katseluaika on jo päättynyt)

Kesäkuu 2017

Sarjoja ja elokuvia Rakkautta vain -hengessä (10.6. alkaen)
Hääyö myytävänä, 1979 (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Iso viulu - kaks sataa -minisarja, 1976 (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Onnellinen mies (1979) (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Ryydinkeksijät -sarja (1976) (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Kummitäti, 1987 (katseluaika on jo päättynyt)
Loppu hyvin - kaikki hyvin -minisarja, 1998 (katseluaika on jo päättynyt)
Sano Oili vaan, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)
Seurojentalon tango, 2003 (katseluaika on jo päättynyt)
Vaimonsa mies -sarja, 2001 (katseluaika on jo päättynyt)

Kotikatu 3. kausi, 1997 (22.6. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)

Toukokuu 2017

Nuorisosarjoja ja -elokuvia (11.5. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Häräntappoase -sarja (1989)
Tarkkis-sarja, 1986-1987
Kaatis-minisarja, 1988
Päivä ennen, 1978 (katseltavissa toistaiseksi)
Baby love, 1986 (katseluaika on jo päättynyt)
Hyväntekijä, 1990 (katseluaika on jo päättynyt)
Kastematojen aika, 1986 (katseluaika on jo päättynyt)
Milkshake-sarja, 1994 (katseluaika on jo päättynyt)
Missä on suuri pohjoinen, 1991 (katseluaika on jo päättynyt)
Päätepysäkki, 1986 (katseluaika on jo päättynyt)
Rakastuin mä luuseriin -sarja, 2005 (katseluaika on jo päättynyt)

Fennadan klassikkoelokuvia (24.5. alkaen, katseltavissa toistaiseksi)
Anu ja Mikko, 1956 (näkyy Suomen ulkopuolella)
Iskelmäketju, 1959 (näkyy Suomen ulkopuolella)
Kesyttömät veljekset, 1969
Kuriton sukupolvi, 1957 (näkyy Suomen ulkopuolella)
Poika eli kesäänsä, 1955 (näkyy Suomen ulkopuolella)
Suomalaistyttöjä Tukholmassa, 1952 (näkyy Suomen ulkopuolella)
Taas tyttö kadoksissa, 1957 (näkyy Suomen ulkopuolella)

Huhtikuu 2017

Huumorin klassikoita (11.4. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Tankki täyteen -sarja, 1978-1980 (katseltavissa toistaiseksi)
Velipuolikuu (1983-1984)
Mutapainin ystävät -sarja, 1984-1985 (katseluaika on jo päättynyt)
Hymyhuulet -sarja, 1987-1988 (katseluaika on jo päättynyt)

Kotikatu 2. kausi, 1996 (27.4. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)

Maaliskuu 2017

Naistenvuoro (8.3. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Aliisa, 1970 (katseltavissa toistaiseksi)
Iris Klewe -minisarja (1981) (katseltavissa toistaiseksi)
Reetta ja Ronja -sarja, 2009
Tiina-sarja (1991)
Anna-Liisa, 1988 (katseluaika on jo päättynyt)
Ellli, 2005 (katseluaika on jo päättynyt)
Jos panisit hevoset hyppimään pilttuissaan, 1994 (katseluaika on jo päättynyt)
Kovaa maata -sarja, 1994 (katseluaika on jo päättynyt)
Pesärikko-minisarja, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)
Vuoroin vieraissa -sarja, 1997 (katseluaika on jo päättynyt)

Muita toiveita
Siivoton juttu (1998) (23.3. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Sujut 1974, (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)
Pohjantähden alla -viihdesarja, 1988 (katseluaika on jo päättynyt)
Suomen hovi -viihdesarja, 1989 (katseluaika on jo päättynyt)

Helmikuu 2017

Vallan kulisseissa (9.2. alkaen, katseltavissa 12kk)
Presidentin mies -sarja, 1998 (katseluaika on jo päättynyt)
Presidentit-sarja, 2005 (katseluaika on jo päättynyt)
Piru ja peijooni -sarja, 2008 (katseluaika on jo päättynyt)
Jörn Donnerin Presidentti, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)
Kirkas ilta, 1995 (katseluaika on jo päättynyt)
Suomen marsalkka, 2012 (katseluaika on jo päättynyt)
Suuri peli, korkeat panokset, 1999 (katseluaika on jo päättynyt)
Sylvin kamari, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)

Muita toiveita
Kalapuikkokeitto-sarja, 1998 (23.2. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)
Mörjens-sarja, 2000 (katseluaika on jo päättynyt)
Paita-satuelokuva, 1987 (katseluaika on jo päättynyt)

Rautatie (1973) (katseltavissa toistaiseksi, näkyy Suomen ulkopuolella)

Tammikuu 2017

Matti Ijäksen tuotantoa (12.1. alkaen, katseltavissa vähintään 12kk)
Katsastus, 1988
Aita, 2001
Läskilinssi-sarja, 1976-1977 (katseltavissa toistaiseksi)
Johanneksen leipäpuu, 1994 (katseluaika on jo päättynyt)
Katve, 2007 (katseluaika on jo päättynyt)
Kolme suudelmaa, 2006 (katseluaika on jo päättynyt)
Pala valkoista marmoria, 1998 (katseluaika on jo päättynyt)
Sokkotanssi, 1999 (katseluaika on jo päättynyt)
Tarpeettomia ihmisiä, 2005 (katseluaika on jo päättynyt)

Joulukuu 2016

Toivotut-äänestyksen voittajat (16.12.2016)
Fakta Homma -sarja, 1986-1998 (katseluaika päättynyt)
"16"-sarja 1993, (katseluaika on jo päättynyt)
Kotikadun joulujakso, 2004 (katseluaika on jo päättynyt)
Rintamäkeläisten joulujakso, 1972 (Rintamäkeläiset katseltavissa toistaiseksi)
Metsoloiden joulujakso, 1993 (Metsolat katseltavissa 18.12.2018 asti)

Ohje siitä, miten kaikki Kotikadun jaksot ovat nähtävillä Areenassa. Ohjeessa lukee näin: Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa  26.1. 2017  alkaen puoli vuotta.  Toinen tuotantokausi on katsottavissa Areenassa huhtikuun  loppupuolelta al
Kaikki Kotikadun 589 jaksoa nähdään Areenassa vuoden 2022 loppuun mennessä. Ohje siitä, miten kaikki Kotikadun jaksot ovat nähtävillä Areenassa. Ohjeessa lukee näin: Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1. 2017 alkaen puoli vuotta. Toinen tuotantokausi on katsottavissa Areenassa huhtikuun loppupuolelta al Kuva: Yle Kotikatu

Kotikatu 1. kausi 1995 (26.1. alkaen, katseluaika on jo päättynyt)
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua