Arvi Lind toimi Yleisradion uutistoimittajana ja tv-uutisten juontajana lähes 40 vuoden ajan. Lindin viimeinen lähetys nähtiin 15. lokakuuta vuonna 2003. Suomen luotettavimman miehen maine kuitenkin pysyi vielä eläkkeelläkin. Kansansuosikki vieraili Mikko Kuustosen isännöimässä Mansikkapaikka-ohjelmassa. Ohjelmassa läpikäytiin Lindin uraa aina vuodesta 1964 alkaen. Haastattelu on tehty ja esitetty vuonna 2009, jolloin Ylen tv-uutiset vietti 50-vuotisjuhlaansa.
Lind on ollut esiintyjä lapsuudestaan alkaen. Hän muistelee ensimmäiseksi esiintymistyökseen rooli linnanmuurina kansakoulun näytelmässä. Kuitenkaan uutistoimittajan työ ei ollut hänelle erityinen kutsumus. Kun Lind lähti Lappeenrannan Lauritsalasta 1960-luvun alussa, ei televisio edes vielä näkynyt paikkakunnalla. Yleisradiolle ja tv:n uutistoimittajaksi hän päätyi sattuman oikusta.
Koti oli hyvä. Isä, äiti, oikealle tielle kasvattivat.
Haastattelun ohessa ohjelmassa esitetään laaja valikoima arkistonäytteitä Lindin uralta. Varhaisin näyte on Piikkis-viihdeohjelmasta vuodelta 1964. Ensimmäinen uutistyönäyte on kaksi vuotta myöhempi, isänpäivänä tallennettu myöhäisuutisjuttu. Lindin mukaan 1960-uutisia leimasi eräänlainen "tekokriittisyys", joka myöhemmin näyttäytyy tahattomana komiikkana. Jutut tehtiin kuitenkin aikanaan täysin tosissaan.
1970-luvulta näemme työnäytteet Lindin Suezin-komennukselta sekä onnettomuuspaikalta Rissalan lentoturman aikana. Lindin mukaan hänen uransa suurimmat uutiset ovat olleet vastaavia, koko Suomen kansaa koskettaneita suru-uutisia. Kaikista suurin oli Neuvostoliiton sortuminen. Uutisjuontaja ei Lindin mukaan saisi koskaan liikuttua tai näyttää tunteitaan, toimittaja on kuitenkin uutistilanteessa aina kuin "sirkushevonen joka tekee temppuja". Samalla toimittaja etääntyy itse tilanteesta ja vasta jälkeenpäin osaa ajatella uutistapahtuman suuruutta sekä sen vaikutuksia.
Tämä puoli on se, joka toimittajaakin koskettaa.
Ohjelmassa esitetään myös ote ylimääräisestä uutislähetyksestä vuodelta 1981, jolloin presidentti Urho Kekkonen ilmoitti eroavansa virastaan. Lind myös arvioi Kekkosen roolia Suomen johtajana sekä toisaalta tämän mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi Yleisradion uutistoimituksen työhön omana aikanaan. Lind muistaa todistaneensa sensurointia vain kerran, kun presidentti oli kaatunut lentokoneen portaissa saavuttuaan takaisin kotimaahan.
Minä ainakin sain tehdä uutistyötä journalistisin periaattein, ilman ulkopuolista painostusta.
Haastattelussa keskustellaan myös Lindin työuran ulkopuolisesta elämästä, tämän perheestä ja toisaalta tunnettavuuden vaikutuksista elämään. Elämä julkisuuden henkilönä on rajoittanut Lindiä siinä mielessä, ettei hän ole voinut kuvitellakaan pyörineensä "kännissä kapakoissa". Uutisjuontajan täytyy esiintyä luottamuksen arvoisesti.
Lind myös korostaa, ettei ollut koskaan uutistenlukija. Hän oli uutisten juontaja, joka osallistui lähetysten tekemiseen täyspäisenä toimittajana eikä vain lukenut tekstejä, jotka "tipahtivat taivaasta".
Kyllähän kaikki uutistoimittajat esittävät uutistoimittajaa, ja uutistenlukijat nyt ainakin!
Ohjelman lopussa näemme myös näytteen Arvi Lindin viimeisestä uutislähetyksestä. Lind kertoo pitäneensä hermonsa ja liikutuksensa tuolloinkin kurissa yksinkertaisesti harjoittelemalla omaa kiitospuhettaan riittävän monta kertaa ääneen lukien. Tilannetta hän muistelee paitsi äärimmäisen haikeana, myös erinomaisen vapauttava. Arvi Lind ehti juontaa lähes 40-vuotisen uransa aikana yli 10 000 uutislähetystä.
Kyllä mulla oli vieteri ihan suora, kun tässä oravanpyörässä, ahdistavan kiireen kanssa kamppaillut sen melkein neljäkymmentä vuotta.