Hyppää pääsisältöön

Ryan Gosling on ulkonäkönsä ja imelän meemihistoriansa vanki − välillä unohtuu, kuinka hyvä näyttelijä hän oikeasti on

Nyt saattaa olla meneillään se vuosi, kun Ryan Gosling voittaa ensimmäisen Oscar-palkintonsa.

Ryan Gosling on hyvä sekä ihmisenä että näyttelijänä. // Kuva: EPA / Guillaume Horcajuelo

Komea ulkonäkö, murojen syömättä jättäminen ja Hey girl.

Nämä ovat kolme seikkaa, jotka tulevat mieleen 36-vuotiaasta Ryan Goslingista, joka voitti 8. tammikuuta musikaali- tai komediaelokuvien parhaan miesnäyttelijän Golden Globe -palkinnon La La Land -elokuvasta. La La Land sai ensi-iltansa Suomessa perjantaina 13. tammikuuta.

Ryan Gosling on yksi harvoista miesnäyttelijöistä, jonka ulkonäöstä on puhuttu erityisen paljon. Vuonna 2011 protestoivien Gosling-fanien joukko kokoontui People-lehden toimituksen eteen, kun lehti ei antanut näyttelijälle maailman seksikkäimmän miehen titteliä.

Vuodesta 2009 lähtien netissä on kiertänyt hey girl -meemi, jossa Goslingin kuvan yhteyteen kirjoitettiin hey girl -teksti ja esimerkiksi jokin lausahdus, jota Gosling voisi käyttää, jos olisi poikaystäväsi − tai siis, täydellinen poikaystäväsi.

Skip Instagram post

Erikoiseksi Hey girl -meemit tekee se, ettei Gosling ollut käyttänyt Hey girl -fraasia missään elokuvassa tai haastattelussa ennen meemin syntymistä. Meemi syntyi sattumalta Fuck Yeah! Ryan Gosling -blogissa, jonka ylläpitäjä halusi tehdä kuvatribuutin Goslingille.

Toinen erittäin tunnettu Gosling-meemi liittyy näyttelijään ja muroihin. Vuonna 2013 netissä alkoi levitä videoita ja vinejä, joihin oli leikattu pätkiä Goslingin tähdittämistä elokuvista tai esimerkiksi hänen haastatteluistaan. Videot on tehty niin, että aina, kun Goslingin roolihahmon suun eteen tulee lusikallinen muroja, Gosling joko kääntää päänsä pois tai jättää suunsa avaamatta.

Videoissa ei varsinaisesti ole mitään järkeä. Lähinnä ne ovat ainoastaan törkeän hauskoja.

Katso Ryan Gosling ei syö muroja -video täältä.

Meemivideoiden alkuperäinen tekijä menehtyi luusyöpään vuonna 2015. Kunnianosoituksena hänelle Gosling teki videon, jolla hän söi muroja. Ele oli liikuttava ja samalla hyvä esimerkki siitä, millainen mies Gosling on: erittäin hyvä jätkä.

Homma lähti liikkeelle Justin Timberlaken ja Britney Spearsin kanssa

Ryan Goslingin ura starttasi vuonna 1993, jolloin hän näytteli Disney Channelilla esitetyssä Mickey Mouse Club -ohjelmassa. Samaan aikaan ohjelmassa olivat mukana myös esimerkiksi Justin Timberlake, Britney Spears, Christina Aguilera ja Keri Russell. Ohjelmassa sekä näyteltiin, laulettiin ja tanssittiin − aivan kuten Gosling tekee yli 20 vuotta myöhemmin La La Land -elokuvassa.

Goslingin iso kansainvälinen läpimurto nähtiin vuonna 2004, jolloin hän esitti miespääosaa romanttisessa The Notebook -elokuvassa, jota pidetään yhtenä elokuvahistorian romanttisimmista elokuvista sekä yhtenä parhaista koskaan tehdyistä romanttisista elokuvista. On ihan ok vuodattaa pari kyyneltä leffan päätteeksi.

The Notebook on elokuva, joka loi Goslingille sen täydellisen naapurinpojan imagon.

Ryan Goslingista ei ole vuosien varrella revitty ryönää juuri lainkaan. Vuonna 2015 hänestä levisi ilmeisesti perätön huhu, että hän olisi pettänyt kumppaniaan Eva Mendesiä. Mutta siinäpä onkin sitten suunnilleen kaikki negatiivinen huomio, jota hän on saanut. Tämän vuoden Golden Globessa Gosling herätti huomiota kiitospuheellaan, jolla hän nosti Mendesin kaiken yläpuolelle.

Muut näyttelijän työn, meemien ja ulkonäön ulkopuoliset Gosling-otsikot ovat liittyneet hänen harrastamaansa vapaaehtoistyöhön ja ravintolan pyörittämiseen. Gosling on esimerkiksi osallistunut PETAn eli maailma suurimman eläinten oikeuksia puolustavan järjestön kampanjaan, jossa pikaruokaketjuja kannustettiin kehittämään teurastettavaksi joutuvien eläinten oloja.

Ryan Goslingin mielestä naiset ovat parempia kuin miehet.

Lisäksi Goslingin puheista ja käytöksestä on aina huokunut se, että hän arvostaa naisia. Hänen vanhempansa erosivat Goslingin ollessa 13, ja hän muutti asumaan äitinsä ja siskonsa kanssa. Hän on kertonut, että oppi muuttoa seuraavina vuosina paljon vahvojen naisten ajattelutavasta. Gosling onkin sanonut, että pitää naisia miehiä parempina. Hänen mukaansa naiset miehiä kehittyneempiä ja vahvempia.

Ei siis ihme, että vuonna 2011 Tumblriin ilmestyi Feminist Ryan Gosling -blogi. Blogissa on sama idea kuin Hey girl -meemeissä, mutta kuvan yhteyteen kirjoitetut tekstit olivat aiempaa feministisempiä.

Näiden seikkojen taakse tuntuu jäävän se fakta, että Gosling on älyttömän hyvä näyttelijä. Hän ei ole pelkkää pintaa: esimerkiksi kokaiinikoukussa olevan opettajan roolin haltuun ottaminen Half Nelson -elokuvassa vuodelta 2006 oli huikeaa. Se on toistaiseksi ainoa roolisuoritus, josta Gosling on saanut Oscar-ehdokkuuden.

Matkalla DiCaprion saappaisiin?

Half Nelson -elokuvan jälkeen Gosling on esiintynyt pääroolissa lukuisissa kovatasoisissa elokuvissa. Hänet muistetaan muun muassa Crazy, Stupid, Lovesta, _Blue Valentinesta _sekä Only God Forgives -leffasta, jossa hän toimi myös vastaavana tuottajana.

Yhtenä Goslingin parhaista rooleista pidetään Drive-elokuvan nimetöntä kuskia.

Yhtenä Goslingin parhaista rooleista pidetään Drive-elokuvan nimetöntä kuskia. Drive-elokuvassa pääosaa esittäneen Goslingin rooli on poikkeuksellinen, sillä koko elokuvan aikana hän sanoo alle 900 sanaa. Hänen hahmonsa on tyyni, määrätietoinen ja julma – nämä piirteet tulevat esille, vaikka hahmo olisi hiljaa. Hänen hahmonsa on erittäin cool. Tätä mieltä on esimerkiksi Kasmir, joka laulaa Ryan Gosling -kappaleellaan, että mä haluun ajaa niinku Ryan Gosling. Kasmir on tuskin ainoa, joka kokee näin.

Vaikka Goslingilla on lukuisia huimia roolisuorituksia, hän ei ole ollut palkintoautomaatti. Half Nelson ja The Notebook toivat palkintoja pienemmissä palkintogaaloissa, mutta vasta tänä vuonna tullut parhaan musikaali- tai komediaelokuvan miesnäyttelijän Golden Globe oli ensimmäinen iso titteli, joka myönnettiin Goslingille.

Huippunäyttelijä, jota isot palkinnot ovat kiertäneet – kuulostaa aivan Leonardo DiCapriolta, joka voitti pitkän odotuksen jälkeen ensimmäisen Oscar-palkintonsa viime vuonna pääroolista elokuvassa The Revenant.

DiCaprion saavutuksiin Goslingilla toki vielä matkaa: DiCaprio on esimerkiksi voittanut Golden Globe -palkinnon kolme kertaa ja oli Oscar-ehdokkaana neljä kertaa ennen voittoa.

Mutta kaksikossa on paljon samanlaista. DiCaprio on ottanut kantaa ilmastoasioihin, Gosling eläinten oikeuksiin. Kummankaan roolihahmot eivät yleensä ole koomikoita. Kumpikin tuli suureen tietoisuuteen äärimmäisen romanttisen elokuvan kautta. Molempien julkisuuskuva on puhdas.

Niin, ja molemmat ovat sairaan kovia näyttelijöitä.

Ryan Gosling tulee mahdollisesti olemaan Oscar-ehdokkaana 26. helmikuuta järjestettävässä Oscar-gaalassa. Golden Globen perusteella hänellä on mahdollisuus voittaa parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkinto. Se olisi kova temppu jo siinä mielessä, että Goslingin tähdittämä La La Land on musikaalielokuva, joiden kulta-aika koettiin yli puoli vuosisataa sitten. La La Land on raikas poikkeus 2010-luvun leffaskenessä.

Jos Gosling ei voita Oscaria tänä vuonna eikä tulevina vuosina, hänestä voidaan alkaa puhua täysin samaan sävyyn kuin DiCapriosta vuosi sitten: näyttelijäsuuruus, jonka pitäisi voittaa Oscar.

Siihen saakka hän on “vain” komea näyttelijä, feministien suosikki ja hyvä tyyppi.

Ryan Goslingin ja Emma Stonen tähdittämä La La Land on nyt elokuvateattereissa.

Lue myös:

Golden Globe -gaalan parhaat: Meryl Streepin ja Ryan Goslingin koskettavat puheet, herkkä äiti-tytär-tribuutti ja täysin pieleen mennyt halaus