"Look up here, I'm in heaven..."
Teemalla vietetään pitkä ilta David Bowien seurassa. Uuden dokumenttielokuvan lisäksi nähdään konserttitaltio Serious Moonlight -kiertueelta sekä kuusi 2010-luvun musiikkivideota.
Teemalauantai 4.2.2017 klo 21.00–0.35.
The Next Day- ja Blackstar-albumit, Lazarus-musikaali: David Bowie (1947–2016) jätti meidät runsas vuosi sitten luomisvoimiensa huipulla, komean paluun jälkeen. Viiden tähden arvioita Britanniassa kerännyt dokumenttielokuva David Bowien viimeiset vuodet (David Bowie: The Last Five Years) kertoo näistä kunnianhimoisista projekteista ja niiden suhteesta Bowien koko tuotantoon. Loppuun asti jatkuneesta uudistumisesta, mutta myös läpi uran toistuneista teemoista.
Tarina Bowien viimeisistä vuosista on paitsi sydäntäsärkevä hyvästijättö suurelle taiteilijalle myös puolitoista tuntia täynnä rakkautta, ystävyyttä, kunnioitusta, kauneutta, syvyyttä, suurenmoista musiikkia, hienoja videoita ja huumoria – jopa pieruhuumoria!
Dokumentissa ovat mukana, puhumassa ja soittamassa, Bowien viimeisten yhtyeiden jäsenet, Lazarus-musikaalin keskeiset tekijä, Bowien pitkäaikainen ystävä ja viimeisten albumien tuottaja Tony Visconti sekä Bowien viimeisten musiikkivideoiden ohjaajat. Mukana on myös runsaasti ennen näkemätöntä arkistomateriaalia.
Francis Whatelyn ohjaama David Bowien viimeiset vuodet sai maailmanensi-iltansa BBC:llä 7.1.2017, Bowien 70-vuotispäivän aattona ja kolme päivää ennen Bowien kuoleman vuosipäivää. Se on jatkoa niinikään Teemalla nähdylle dokumentille David Bowien viisi vuotta. Teeman esitys on Suomen-ensi-ilta.
⭐⭐⭐⭐⭐ A treat and a treatise on music’s departed genius."
Teema omistaa David Bowielle koko lauantai-illan. Uuden dokumenttielokuvan lisäksi nähdään Serious Moonlight, puolitoistatuntinen konserttitaltio vuoden 1983 maailmankiertueelta Vancouverista.
Jättimäisen Let’s Dance -hitin jälkeinen Serious Moonlight Tour oli Bowien uran suurin ja menestyksekkäin kiertue. Bowien kiertuebändissä soittivat Carlos Alomar ja Earl Slick (kitarat), Carmine Rojas (basso), Tony Thompson (rummut), David Lebolt (kosketinsoittimet), Steve Elson, Stan Harrison ja Lenny Pickett (saksofonit) sekä Frank ja George Simms (taustalaulu). Useita Bowien musiikkivideoita ohjanneen David Malletin kasarityyliin taltioima Serious Moonlight -konsertti nähdään Teemalla nyt ensimmäistä kertaa.
Teemaillan avaa Bowien uusin musiikkivideo, postuumisti tammikuussa 2017 julkaistu No Plan. Illan mittaan nähdään myös muita Bowien viimeisten vuosien komeita musiikkivideoita: The Stars (Are Out Tonight), Where Are We Now?, Sue (Or In A Season Of Crime), Blackstar ja Lazarus.
Dokumenttielokuva ja musiikkivideot ovat Areenassa 7 päivää, konsertti 30 päivää.

Teemalauantai 4.2.2017 klo 21.00: David Bowie 70
21.00 David Bowie: No Plan 4 min.
David Bowien 70-vuotispäivän aattona 7.1.2017 postuumisti julkaistu uusi musiikkivideo No Plan. Bowie sävelsi kappaleen Lazarus-musikaaliin. Ohjaus Tom Hingston.
21.05 David Bowien viimeiset vuodet 90 min.
(David Bowie: The Last Five Years, Britannia 2017) Upouusi dokumenttielokuva kertoo David Bowien (1947–2016) viimeisistä projekteista ja niiden suhteesta hänen koko tuotantoonsa. Yhteistyötään Bowien kanssa muistelevat muun muassa musiikintekijät Tony Visconti, Gail Ann Dorsey, Mike Garson, Earl Slick, Carlos Alomar, Maria Schneider ja Donny McCaslin, ohjaajat Floria Sigismondi, Tony Oursler ja Johan Renck sekä Lazarus-musikaalin pääosaa esittänyt Michael C. Hall. Ohjaus Francis Whately.
22.35 David Bowie: Lazarus 4 min.
“Look up here, I’m in heaven…” David Bowien musiikkivideo Lazarus julkaistiin 7.1.2016, kolme päivää ennen artistin kuolemaa. Ohjaus Johan Renck. (Kuvasuhde 1:1)
22.39 David Bowie: The Stars (Are Out Tonight) 6 min.
Helmikuussa 2013 julkaistu musiikkivideo The Stars (Are Out Tonight). Pääosia näyttelevät David Bowie ja Tilda Swinton. Ohjaus Floria Sigismondi.
22.45 David Bowie: Serious Moonlight 88 min.
Vuoden 1983 menestyksekkäältä Serious Moonlight -kiertueelta taltioitu konsertti Vancouverissa. Konsertissa kuullaan muun muassa kappaleet Let's Dance, China Girl, Heroes, Rebel Rebel, Life on Mars, Space Oddity, Sorrow, Cracked Actor, Station to Station, Ashes to Ashes, Golden Years, Young Americans ja Fame. Ohjaus David Mallet. Ensiesitys Teemalla. (Kuvasuhde 4:3)
0.14 David Bowie: Where Are We Now? 4 min.
David Bowien 66-vuotispäivänä 8.1.2013 yllättäen julkaistun, Bowien Berliinin-vuosia muistelevan musiikkivideon Where Are We Now? ohjasi videotaiteilija Tony Oursler.
0.18 David Bowie: Sue (Or In A Season Of Crime) 4 min.
David Bowie levytti kappaleen Sue (Or In A Season Of Crime) newyorkilaisen Maria Schneider Orchestran kanssa. Marraskuussa 2014 julkaistun musiikkivideon ohjasivat Tom Hingston ja Jimmy King.
0.23 David Bowie: Blackstar 10 min.
"I'm a blackstar, I'm a star's star..." David Bowien kymmenminuuttinen, surrealistinen musiikkivideo Blackstar julkaistiin 19.11.2015. Ohjaus Johan Renck.

Artikkelia täydennetty 3.2.2017.