Hyppää pääsisältöön

Hyviä, ja hankalia

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Hyviä, ja hankalia

Tiedätte luultavasti ainakin jostain elokuvakohtauksesta sen suunnilleen pienen spanielin kokoisen “tykin”, joka ampuu torvestaan tennispalloja sopivin välein, niin että yksinäinen tennis-innokas voi harjoitella syöttöjä tai mitälie. (Hurrr….Plop! -Hutk! Hu-hutk! Perk!)

Niin olisi se kyllä hyvä, jos olisi itsellään sellainen tennispallotykki, ja verkoton, pitkä tennikenttä, joka olisi kalteva sopivin urin, n’otta että pallot vierisivät itsestään takaisin, ja päätyisivät uudelleen sen tennistykin syöttöaukolle.

Voisi istuskella helteellä varjon alla ja juoda virvoketta (Esimerkiksi Alkoholitonta Urheilu-Kuohua, jota isäni nuoruudessa myytiin) ja katsella ja kuunnella kun se tennistykki plopsauttelisi niitä palloja, itsestään takaisin vieriviksi, kaikem päivää! Plop! Ploplop! Vier. Plop! Vierviervier!

Mutta hankala olisi kyllä sellainen keksintö, että kun on niitä tennispallotykkejä joista justiin puhuttiin, niin olisi yksinäistä painiharjoittelua varten samalla idealla katapultti, joka ampuisi 90-kiloisen paininuken kaaressa taistelulajiharjoittelijan ylle. Ka-Hvunk! Häshäshäs-Rätk!!

Kun siinähän voisi mennä henki.

Mutta tietysti jos tekisi jonkun suoja-aidan, ja se katapultti ampuisi niitä paininukkeja vain tyhjään suoja-aitaukseen, jossa olisi vastakatapultti. Ja ampuisi se vastakatapultti sen nuken takaisin, suoraan sen ensimmäisen katapultin heittokouraan.

Sellaista voisi hyvinkin katsella päivänvarjon alla loikoillen ja nauttien virvokkeita.

Ka-Hvunk - HäshäshäshäsRätk! -- Hva-tunk! - HäshäshäshäsRätk! Ka-Hvunk! (Jne.)

Tai entäs miten hyvä olisi, jos olisi kävelykengät neliulotteiseen kävelyyn!

Sen ohella, että niillä pääsisi eteen, sivuille, taakse ja mäkiä ylös ja alas, niillä voisi liikkua ajassa paitsi eteen, myös taaksepäin.

Jos olisi esim. sillä itsellä pulla uunissa paistumassa, ja sitten tajuaisi että voi! Unohtui taikinasta hiiva! Ja katsoisi jääkaapista, niin olisi sillä hiivaa siellä. (Ja 18 kk vanhoja oliiveja, jotka eivät liity asiaan mitenkään.)

Sittenpä vain kävelisi niillä neliulotteis-kengillä ajassa taaksepäin, ja laittaisi siellä oikeassa menneisyyden kohdassa hiivaa siehen pullataikinaan, ja sitten kipittäisi takaisin nykyhetkeen, tai jos tekisi kovasti jo mieli pullaa, niin etenisi siihen hetkeen kun on se pulla valmista, ja jäähtynyt sopivaksi. Ja joisi pullakahvit!

Mutta se olisi kykkä hankalaa, jos olisi ne neliulotteiskengät ja taipumus unissakävelyyn. Voi olla! Esim. Aku Ankalla taipumus on, ja minulla oli ainakin pienenä.

Kun, jos olisikin unissakävellyt 4D-kengillään epähuomiossa vaikka 1760-luvulle. Ja heräisi siellä että wtf. Ja äkkeä laittaisi kengät takaisin tulosuuntaan, ja ihan hiessä pitäisi hölkätä, että ehtisi paitsi vuoteen 2017, myös ajoissa työpaikalle tai kauppaan tai suutariin tai missä nyt piti silloin ollakaan.

Ja ihan hiessä ja verenmaku suussa olisi siellä, kun juossut koko matkan 1760-luvulta!

Että se olisi siinä kenkäjutussa tosi hankalaa kyllä ehkä.

Mutta se olisi vasta kyllä hyvä, jos keksisi kiikkutuolin, jossa voi keinua niin paljon taaksepäin, että menee täyden kierroksen ympäri.

Tai nojata eteenpäin niin paljon, että pyörätää kuperkeikan eteenpäin. (Kuperkeikka on arabiksi kait شَقْلَبة , siltä varalta, että joku miettii, että mikähän se on. Niin tuo.)

Jonkinlaiset valjaat olisi siinä kuperkeinutuolissa hyvä olla, ettei tule kärsälleen siittä. Kyllä kelpaisi sillä mennä!

Mutta se olisi kyllä hankalaa, jos ilmenisi niitä kuperkeikkatuoleja semmoisissa paikoissa, joissa on kertymä liian innokkaita vanhoja ihmisiä.

Vaikka esmes entisten fysioterapeuttien ja huippu-urheilijoitten vanhainkodissa.

Kun nehän kiljaisisivat kaikki että haa!

Ja eikun päätä pahkaa kuperkeikkatuoliin, ja eestaas vauhtia rytkyttämään toinen toistaan hurjemmin, että katos tätä, Pirre!

Ja pauke ja räiske ja lasiovien päsähtely rikki kaikuisi vain siellä olenta-saleissa, kun kuperkeikkatuolit kävisivät taistoa lattiatilan herruudesta!

Henkiensä kaupoilla henkilökunnan edustajat ja edustajattaret siellä kiljahdellen väistelisivät kiikkuräähkien jumalatonta menoa.

Että silläpä se just ei olisikaan päinvastoin ollenkaan niin hyvä. Sitähän minä jo sanoin!

Mutta tuota niin, se olisi kyllä hyvä, jos löytäisi sellaisen appelsiininsiemenen, että kun sen laittaa kasvamaan, niin se appelsiini kasvaa, kunnes irroittaa sen oksastaan tämä itse.

Ja asuisi rivitalossa ja hyvä välit kaikkien asukkaiden kanssa siellä.

Ja laittaisi kasvamaan sen appelsiinin. Ja kastelisi ahkerasti. Ja tulisi pieni verso, ja sitten paksunisi se verso. Ja pitenisi. Ja lopulta tulisi siihen se pieni kukka tai hedelmä tai mikä piru niihin kuuluu ensin tulla.

Ja kasvaisi, mutta hirmu hitaasti se.

Ja lähtisi kesälomalle tämä itse reissuun, mutta naapurit sanoisivat että kastelevat, kun hyvät välit kaikilla siinä rivitalossa.

Ja olisi lomalla, että jee.

Sitten, loppuisi loma.

Mutta mikä ilo!

Kun tulisi lomalta, niin pihassa olisi appelsiinipuu, joka olisi taipunut kaarelle, kun siinä olisi jalkapallon kokoinen appelsiini!

Olisi upea sellainen iso appelsiini!

Paikallislehtikin ottaisi kuvan. (Paik! Klik!) Loma-aikana kasvia kastelleet naapurit otettaisiin kuvaan mukaan, kun olisi hyvät välit siinä rivitalossa kaikilla.

Ja kaikki yhtä hymyä. Se olisi auvoa, se!

Mutta se olisi kyllä hankalaa, kun jatkaisi kasvamista se appelsiini (englanniksi orange, joka tarkoittaa oranssia, ja suomeksi appelsiini, joka tarkoittaa kiinanomenaa).

Ja vaikka tietäisi, että kasvun saa koppumaan, niin ei raaskisi irrottaa sitä appelsiintä siitä varresta, kun olisi utelias näkemään, että kuinka suureksi se mokoma kasvaa.

Ja tulisi kansainvälinen lehdistö ja ottaisi kuvan. (Kv! Klik!) Mutta nyt ei muistuisikaan mieleen ottaa sitä kasvia lomalla kastelleita naapureita mukaan, kun olisi noussut se iso appelsiini vähän päähän sille, ja miettisi, että ei tässä ehdi kaikkia naapurinrontteja valokuviin pyydystämään. Vaikka ne seisoisivat ihan siinä vieressä. Eikä mainitsisi haastattelijalle, että naapurit kasteli sitä loman ajan.

Ja olisi nyt jo Valion maitorekan pituinen se appelsiini, ja melkein yhtä korkea.

Ja jatkaisi kasvamista.

Toisi turisteja kaupunkiin se mieletön hedelmä, ja turistit haluaisivat ottaa kuvan itsestä sen appelsiinin kanssa. Mutta ei naapureiden kanssa.

Ja ei olisikaan enää rakoilemattomat välit siinä taloyhtiössä nyt kaikilla. (Se, että miten väli voi tai ei voi olla rakoilematon, on kysymys, jota emme pohdi tässä.)

Olisi niin suuri nyt se appelsiini, että peittäisi auringon naapureilta, ja vielä neljältä korttelilta naapurien takaakin.

Ja vain jatkaisi kasvamista.

Ja kun olisi niin isoksi kasvanut se hedelmä, että se alkaisi vaikuttaa gravitaatiota sotkevasti, niin tutkijat vetoaisivat, että ei annettaisi enää sen kasvaa, vaan syötäisiin jo se.

Niin olisikin jo itse hullaantunut siitä hedelmästä niin paljon, että hirvikiväärin kanssa vahtisi ettei kukaan tule sitä varresta irti leikkaamaan.

Ja lopulta itset vietäisiin pakkohoitoon appelsiininvartiointipsykoosin takia, ja poliisi pidättäisi sen appelsiinin, ja jaettaisiin se koululaisille. Mutta olisikin käynyt se appelsiini, ja kaikilla koululaisilla maha kuralla ja pää sekaisin. Ja opetus- ja terveysministeri nauraisivat kyykyssä hysteerisesti ja pyörisivät konttorituolilla ja nekin pitäisi viedä hoitoon. Kaikkien koululaisten ohella.

Ja vertaistukiryhmässä keskusteltaisiin että miten rivitalon asukkaiden välit taas rakoilemattomiksi.

Että siinä mielessä ei olisi se iso hedelmä mitenkään yksinomaan hyvä ratkaisu.

Luulen.

Arv:

1 monten puol.

  • Mielen porvarillinen hämärä

    Tietämättömyyden tuskaa, idiopatian ambivalenssia mietti hän

    Siltä varalta, että joku muu ei tietäisi samat, kuin minä en tiedä, kerron tässä pari kolme esimerkkiä viime aikojen tietämättömyyksistä. Alkaen siitä viikontakaisesta.

  • Mukavia

    Ilon aiheita ja 1 vastoinkäyminen + pari kuvanpahaista

    Niin kuivaa, että kun sitä maistaa, vaistomaisesti ryhti menee kyyryyn kuin kyttäävällä kissalla, hampaat pureutuvat yhteen kuin venäläisten ы-iissä, ja silmät siristyvät ja vettyvät ja sylkirauhasten käyttöastemittari menee ensin oranssille ja lopulta punaiselle.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Riina Katajavuori: Varokaa nakuja lapsia!

    Voiko lastenkirjoissa nakuilla?

    Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.

  • Otso Kantokorpi: Haluan takaisin kirjamessuille!

    Toisinaan uudistus on vakavasti tarpeen.

    Olen osallistunut Helsingin Kirjamessuille alusta saakka useassa roolissa, kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, kirjoittaa kolumnisti Otso Kantokorpi.

  • Antti Heikkinen: Oi, Tuntematon!

    Tuntematon sotilas herättää voimakkaita mielipiteitä.

    Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.