Hyppää pääsisältöön

Marja Hintikka: Kultainen Venla näytti, että unelmat ovat toteuttamista varten

Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla

MHL on toteutunut unelma - ja kiitos siitä kuuluu kaikille Suomen äideille ja isille, kirjoittaa Marja Hintikka tunteikkaassa MHL:n päätöskolumnissaan.

Tasan kaksi vuotta sitten makasin Kätilöopiston sängyssä vastasyntynyt kuopus vierihoidossa, kun puhelimeni kilahti. “Onnittelut uudesta perheenjäsenestä. Soitatko heti kun pystyt.” Allekirjoitus oli pitkäaikaisen työtoverini, vastaavana tuottajana työskentelevän luottoihmiseni.

Täydellisessä hormonikuplassani katsoin viestiä hämmentyneenä. Heti kun ehdin?! Enhän minä ehdi seuraavaan vuoteen tehdä mitään muuta kuin imettää vauvaa ja hoivata tahtoikäistä, mustasukkaista esikoistani!

Toisin kävi.

Yhdeksän kuukauden kuluttua tuosta hetkestä putkahti maailmalle myös ammatillinen lapseni - ensimmäinen Marja Hintikka Liven suora lähetys Yle TV2:ssa. Näin jälkikäteen en aina ymmärrä, miten ihmeessä se oli mahdollista. Mutta ihmeitähän tapahtuu joskus, tiedemiestenkin mielestä!

Unelmasta tuli totta

Nyt MHL:ää on tehty jo kolme tuotantokautta. TV-ohjelman ympärille on muodostunut Suomen laajin vanhemmuuden verkkoyhteisö, joka on keskustellut, jakanut tietoa sekä tarjonnut tuoreinta asiantuntijatietoa ja vertaistarinoita sellaisella volyymillä, ettei hitaampi ole mukana pysynyt.

TV- ja radiosisältöjen rinnalla on vyörynyt maanlaajuinen vanhemmuuden verkkoilmiö, joka ei ota laantuakseen. Viimeksi tänään sain viestin maamme poliittisten päättäjien huipulta:

“Marja, teidän ohjelma on parhautta. Merkittävä yhteiskunnallinen teko, sanoisin. Onnea ja kiitos!”

Kiitos vaan takaisin! Kaksi vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että MHL:n ympärille muodostunut vanhemmuuskeskustelu laajenisi sellaisille tasoille kuin mihin se on laajentunut. Tai ehkä uskoin, mutta vain unelmissani. Siksi aina kannattaa unelmoida!

Kultainen Venla on kaikkien vanhempien

Viime perjantaina Marja Hintikka Live palkittiin Suomen parhaana keskusteluohjelmana Kultainen Venla -gaalassa. Joskus elämässä saa perheenäitikin lennellä pää pilvissä ja tukka kultapölyssä.

Nyt oli juuri se hetki.

Yleensä asiat ottavat onnistuakseen, kun niihin paneutuvat taitavat tyypit ja toteutuksessa yhdistyvät monen ihmisen isot unelmat ja vanha kunnon "think big"-meininki. Kun lähes mahdottomilta tuntuvat haasteet kohtaavat ilmiömäisen osaamisen, totaalisen periksiantamattomuuden ja tekemisen palon. Tästä sekoituksesesta syntyy kuuluisa flow-tila, joka saa tuntemaan, että vaikka miten hulluja yrittäisi, kaikki lopulta onnistuu ja tähdet ovat kohdallaan.

MHL:n kohdalla kävi juuri niin.

Kiitos kuuluu tietenkin unelmien tiimille, joukolle ammattilaisia ja omistautuneita vanhempia sekä perheenjäseniä, jotka puolentoista vuoden ajan saivat aikaan ihmeitä.

Samaan aikaan syvä kiitollisuuteni kohdistuu teihin, rakkaat kanssasisaret ja -veljet, jotka avasitte meille sosiaalisessa mediassa ja haastatteluissamme tarinanne ja elämänne. Vertaiskeskustelu on ollut korvaamattoman tärkeää, myös minulle! Joten: Kultainen Venla kuuluu myös teille!

Kiitos myös kaikkensa antaneet vieraamme ja yhteistyökumppanimme Väestöliitto ja Suomen Mielenterveysseura. Kiitos myös kaikille ystäville ja kollegoille, jotka matkan varrella ovat tarjonneet tsemppejä ja kannustavia sanoja. Niitä en unohda koskaan.

Kiitos mieheni Ile, joka on aina uskonut touhuihini ja rakastanut pyyteettä. Se on ihan kaikki kaikessa nyt ja aina.

Ollaan armollisia itsellemme ja toisille - edelleen

Haluan kiittää myös kaikista niistä viesteistä ja julkisen keskustelun signaaleista, jotka kertovat, että suomalaiset äidit ja isät uskaltavat avata suunsa MHL:n innoittamina tätä nykyä myös hiekkalaatikoilla - asioista puhutaan hyvin suoraan. Se kertoo vanhemmuuden kulttuurin muutoksesta ja kulissien määrätietoisesta kaatamisesta.

Kiitos teille kaikille, että olette olleet mukana näissä murskajaisissa!

Avataan suumme myös tästä eteenpäin, ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Ei esitetä mitään täydellistä perheshow'ta, vaan uskalletaan olla juuri sellaisia äitejä ja isiä kuin olemme - iloinemme, hulluuksinemme, vikoinemme ja väsymyksinemme. Tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.

Nyt lähden synnyttämään ja sen jälkeen I'll Be Back.

Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!

Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus
Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus marja hintikka live

Lisää ohjelmasta

Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Soffi Stark, Veera Rasi, Matja Lasarenko, Heikki Soini sekä Angelica Pirilä
Soffi Stark, Veera Rasi, Matja Lasarenko, Heikki Soini sekä Angelica Pirilä Kuva: Anni Alatalo / Yleisradio heikki soini
Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.