Vuosina 1961–1962 lähetetty piilokamerasarja Pähkinä iskosti suomalaiskatsojien kollektiiviseen tajuntaan katuun liimatun kolikon. Tosi-tv:n uranuurtajaohjelman muita merkillisyyksiä olivat muun muassa rahantekokone, moottoriton auto, katupuhelin ja konepellin alle jäänyt mies.
Pähkinän malli oli napattu vuonna 1948 aloittaneesta amerikkalaisesta Candid Camerasta, jonka ideana oli vetää nenästä pahaa-aavistamattomia sivullisia ja huvittaa heidän salaa kuvatuilla reaktioillaan katsojia.
Suomalaisen version suunnitteli mainosmies ja arvostettu jazzrumpali Risto Vanari. Muutamien Pähkinän jaksojen ääniraidat ovat valitettavasti hävinneet.
Moottoriton auto ja muita liikennepiloja
Suomi eli 1960-luvun alussa voimakkaan autoistumisen aikaa, ja monet Pähkinänkin parhaista jutuista liittyivät moottoriajoneuvoihin.
Marraskuussa 1961 nähdyssä jaksossa Ford Taunuksesta poistetaan moottori. Vauhtiin työnnetty ajokki sammuu sopivasti huoltamon pihaan, jossa se ansaittua ihmetystä. Koneen epäillään pudonneen tielle. Naiskuljettaja antaa ymmärtää, ettei edes tiedä missä koko moottorin pitäisi sijaita. Hieman vastaava on pätkä, jossa ihmetellään valtavia polttoainemääriä nielevää bensatankkia.
Pysäköintipilassa kadun varteen asemoitu Volkswagen on jäänyt kahden muun ajoneuvon väliin, ja kuljettaja (naishenkilöä on tässä ilmeisesti arveltu uskottavammaksi vaihtoehdoksi) pyytää ohikulkevaa miestä antamaan merkkejä hänen yrittäessään ulos ahtaasta taskuparkista.
Nainen kuitenkin törmää viereisiin autoihin kerran toisensa jälkeen. Apurit ovat ällistyttävän pitkämielisiä ja ryhtyvät jopa työntelemään vieraita ajoneuvoja kauemmas tehdäkseen tuhoisalle tohelolle lisää tilaa.
Neljännessä autojutussa kuorma-auton moottoritilasta kuuluva ääni pyytää ohikulkijoilta apua. Mies väittää jääneensä loukkuun, kun konepelti paukahti vahingossa kiinni. Paikalle sattuneet tarjoavat auliisti avausapua, työkaluja ja tupakkaa.
Toimittaja on useampaan otteeseen paljastaa koko pelin varomattomilla sanavalinnoilla. Piilokameraohjelmat alkavat joka tapauksessa olla jo tuttuja, koska eräät tähyilevät yläilmoihin kuin kameraa etsien. Muuan miehistä tokaiseekin: "Ihan varmasti on televisiojuttu."
Kummastuttavia kanssaihmisiä
Piilokamerapiloissa on toistuvasti hyödynnetty ihmisten luontaista avuliaisuutta. Helsingin Stockmanilla kuvatussa Pähkinässä nainen pyytää ohikulkijoita huolehtimaan lastenvaunuistaan sillä aikaa kun hän itse käy ostoksilla.
Lasta vahtiva mies – ainakin salkkua kantava – lienee ollut tähän maailman aikaan poikkeuksellinen näky. Tilanne kriisiytyy, kun hoidokki (saamiensa ohjeiden mukaan) karkaa vartijaltaan.
Toisessa ohjelmassa nuori nainen, joka käy myymälässä puhelinkeskustelua, pyytää miesasiakkaalta tulta savukkeeseen. Sytytys ei ota onnistuakseen, koska tupakka on naisen suussa joko väärin päin tai putoaa lattialle tai pyytäjällä on puhelimessa juuri mielenkiintoista puhuttavaa.
Yllätyksen aiheuttama hämmennys on ideana Helsingin rautatieasemalla tehdyssä jaksossa, jossa nuori nainen kapsahtaa junasta astuvien miesten kaulaan ja tervehtii heitä iloisesti. Hän esittäytyy heidän vanhaksi tutukseen tai vaihtoehtoisesti kirjeenvaihtotoverikseen.
Kelloliikkeeseen sijoitetussa episodissa kelloseppä uskottelee asiakkaille heidän kellonsa hajonneen alkutekijöihinsä korjauksen yhteydessä. Sarjan yksi ongelma nousee näissä piloissa esiin: kohdehenkilöiden kommentteihin ei kyetä reagoimaan riittävän sujuvasti ja uskottavasti.
Uskoako vai ei?
Suurin osa Pähkinän piilokamerajutuista näyttää olleen tarkoitettu koettelemaan uhrien herkkäuskoisuuden rajoja. Onkija, joka uskottelee narraavansa kaloja talvisesta satama-altaasta, kerää ympärilleen monta epäilevää Tuomasta, mutta hänen selityksiinsä tunnutaan myös tyytyvän.
Selvästi kriittisempi asenne on niillä ohikulkijoilla, jotka pysähtyvät vastaamaan jalkakäytävällä pirisevään lankapuhelimeen. Langan toisessa päässä olevan toimittajan hieman kompuroiviin kyselyihin betoniraudoista ym. vastaillaan huvittuneen ironisesti.
Yhdessä jaksossaan Pähkinä esitteli puoli kiloa painavan "rahantekokoneen", jota kioskilla asioiva mies raahaa mukanaan, sekkivihko kun kuulemma on paljon hankalampi. Sinetöity laite painaa tarvittavan suuruisia seteleitä laillisilla laatoilla. ”Pankki vuokraa näitä suurkuluttajille", asiakas valistaa kioskinpitäjää, "se on ulkomailla hyvinkin yleinen." Väite vaikuttaa menevän perille.
Rahaan liittyy myös varhainen piilokameraklassikko. Katuun liimatun setelin aiheuttamia reaktioita kuvattiin jo Veikko Itkosen vuonna 1959 valmistuneessa Rahaa-ohjelmassa.
Pähkinässä jalkakäytävään on kiinnitetty 200 markan kolikko, joka ei tunnu irtoavan sitten millään. Ohikulkijoiden enemmän tai vähemmän tarmokkaat yritykset tuottavat vesiperän. Tämänkään jakson ääniraita ei valitettavasti ole säilynyt.
Tv-ohjelma innoitti myös amatöörit kokeilemaan temppua, ja aikalaiset alkoivat katsoa kaduilla lojuvia lantteja uusin silmin. Tempusta tuli niin suosittu, että se uusittiin myöhemmässä Piilokamera-sarjassa (ks. jäljempänä) syksyllä 1962.
Ennen ja jälkeen Pähkinän
Yksittäisiä piilokamerajuttuja oli Suomessakin kokeiltu jo ennen Pähkinää. Muutama lähetettiin keväällä 1961 Utelias kamera -sarjassa, jota Risto Vanari itsekin teki.
Helsingin Esplanadilla kuvattu pätkä tutkii taikauskon voimaa testatessaan, kuinka moni jalankulkija välttää alittamasta katukäytävälle pystytettyjä tikapuita. Samassa jaksossa kukkakaupan asiakkaat saavat ihmetellä puhuvaa papukaijaa. Kukkakaupassa tapahtuu myös pila neilikoita syövästä miehestä.
Kirjavahdit-temppu hyödyntää jälleen ihmisten avuliaisuutta. Nuori nainen huijaa ohikulkijoita pitelemään hänen kirjojaan sillä aikaa kun neito itse käy kaupassa. Kun odottamiseen tuskastuva uhri turvautuu lopulta poliisin apuun, tuottaja Vanari astuu esiin paljastamaan jäynän. Tämänkin ohjelman ääniraita on valitettavasti hävinnyt.
Pähkinän jälkeen Risto Vanari jatkoi Jukka Virtasen kanssa samanaiheisella Piilokameralla vuosina 1962–1963.