Hyppää pääsisältöön

Suomessa ei ole IMAX-salia, elokuvatoimittaja syytti siitä Finnkinoa – mikä on IMAX ja jäämmekö leffojen takapajulaksi ilman sitä?

Jenkeissä IMAX-elokuvateattereita myös kritisoidaan: puhutaan myös liemax-saleista.

Christopher Nolanin ohjaamassa Yön ritarin paluu -elokuvassa nähtiin 72 minuuttia IMAX-materiaalia. Elokuva julkaistiin vuonna 2012. Ensi vuonna nähdään ensimmäinen kokonaan IMAX-kuvattu elokuva Avengers: Infinity War. // Kuva: Warner Bros

Maailmalla elokuvateattereiden päräyttävimmät elämykset tarjoillaan nykyään IMAX-saleissa, joissa kuvan- ja äänenlaatu on hyvin korkeatasoista. IMAX-elokuvat kuvataan eri tavalla kuin “perinteiset” elokuvat: filmi kulkee IMAX-kamerassa eri suuntaan, jolloin yhdelle ruudulle mahtuu suurempi kuva. Leffakatsojalle tämä tarkoittaa tarkempaa kuvaa, jota voi esittää jättimäisillä valkokankailla.

IMAX ei ole iso juttu pelkästään kaukana Jenkeissä tai Kiinassa: IMAX-saleja rakennetaan koko ajan enemmän ja enemmän myös Eurooppaan. IMAX-näytöksiä päästään katsomaan Virossa ja Ruotsissa – mutta ei Suomessa.

Elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen julkaisi maanantaina Suomen Kuvalehden blogissaan kirjoituksen Suomen IMAX-tyhjiöstä ja syytti siitä Finnkinoa.

- Kuten IMAXin varatoimitusjohtaja haastattelussani pari vuotta sitten totesi, miksi Finnkino siitä maksaisi – monopolin vuoksi kuluttajilla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, Kinnunen kirjoittaa.

Raha ilman muuta liittyy IMAXiin. IMAX-tekniikalla kuvatut kohtaukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa IMAX-saleissa, joka taas vaatii omanlaisensa tekniikan ja geometrian, sekä tietenkin IMAX-lisenssin. Totta on sekin, että Finnkinolla on merkittävä valta-asema monien paikkakuntien elokuvateatteribisneksessä. Kinnusen mukaan Finnkino ei rakenna IMAX-saleja, koska sen ei tarvitse: suomalainen elokuvayleisö ei osaa vaatia parempaa.

Kovia syytöksiä! Onko tosiaan niin, että Finnkinon iso koko on syy sille, ettei Suomessa nähdä leffoja IMAX-saleissa, vaikka Virossakin sellainen jo on?

Tuskin se on ainakaan ainoa syy. Elokuviin erikoistuneen Episodi-lehden toimituspäällikkö Jussi Huhtala sanoo YleX Etusivun haastattelussa, että selitystä voi etsiä myös siitä, millaisia elokuvia suomalaiset käyvät katsomassa:

IMAX-saleissa näytettävät viihde-elokuvat ovat ennen kaikkea pohjoisamerikkalaista fantasiaa, scifiä ja supersankarileffoja. Kyllä näitä genrejä Suomessakin katsotaan, mutta lisäksi meillä suosittuja ovat kotimaiset elokuvat: esimerkiksi Tatu ja Patu, Luokkakokous ja Onneli ja Anneli olivat Finnkinon katsotuimpien joukossa vuonna 2016.

- Se IMAX-sali olisi tyhjä, kun väki menee katsomaan jotain muuta kuin IMAX-leffaa. Virossa taas kotimaista tuotantoa ei katsota suhteessa yhtä paljon, Huhtala sanoo.

Tiivistetysti kuvio on siis se, että moni ulkomainen jättiluokan elokuva hyödyntää IMAX-teattereiden hienouksia, suomalaiset elokuvat taas eivät, koska elokuvakohtausten kuvaaminen IMAX-kameroilla tai muuntaminen IMAX-muotoon on kallista.

IMAXia myös kritisoidaan

Finnkinolla on myös oma premium-salikonseptinsa, jonka nimi on Scape. Myös siellä on korkealuokkainen äänenlaatu ja tehokas projektori, mutta Scape-salissa voidaan esittää myös ihan "tavallisia" elokuvia – esimerkiksi kotimaisia yleisön suosikkeja. Siksi Scape-salia ei tarvitse pitää tyhjillään, vaikka kuukauden hittileffa ei olisikaan IMAX-muodossa.

Kalle Kinnunen kuvailee Scape-salia sinänsä laadukkaaksi muttei pidä sen teknologiaa poikkeuksellisena. Scape-salissa ei voidakaan pitää IMAX-näytöksiä, ja Hollywoodin monien megaproduktioiden mainostetaan olevan suunniteltu nykyään niin, että niiden pitäisi olla päräyttävimmillään juuri IMAX-salissa.

Toisaalta elokuvayhtiöiden ja -teattereiden IMAX-huuma on saanut myös kritiikkiä. IMAX-elokuva pääsee kunnolla oikeuksiinsa valtavan suurella valkokankaalla, jossa erinomainen kuvanlaatu todella näkyy. Viime vuosina Yhdysvalloissa on IMAX-saleiksi on muunnettu kuitenkin pienehköjäkin teatterisaleja, mitä moni pitää huijauksena: silloinhan IMAX-teknologiasta ei saada kunnolla tehoja irti.

Jenkeissä IMAX-salien ohella purnataan ”liemax”-saleista, joita pidetään vain leffabisneksen rahastuskeinona. Pilkkanimi yhdistää IMAX-nimen sanaan lie, valhe, koska kuvanlaatu ja katselukokemus eivät ole yhtään niin vaikuttavia kuin "oikeissa" IMAX-saleissa. Leffalipun hintaan on silti tällaisissakin saleissa tursotettu IMAX-lisä.

Kaupallisesta näkökulmasta ei ole suuri yllätys, että IMAXin varatoimitusjohtaja on harmitellut Suomen IMAX-vajetta haastattelussa: salien lisensoiminen IMAX-saleiksi on hänen yhtiölleen bisnestä.

Finnkinon konsernissa on jo IMAX

Mutta mitä Finnkinossa oikeastaan ajatellaan IMAXista? Onko leffateatteriketju täysin sitoutunut omaan Scapeensa, saavatko suomalaiset unohtaa ajatuksen IMAX-salista Suomessa?

Finnkinon myyntijohtaja Kalle Peltola sanoo, että ketju on kiinnostunut myös IMAX-saleista. Vaihtoehto on siis pöydällä, kun Finnkino suunnittelee uusia teattereita tai remontoi vanhoja saleja uuteen uskoon.

- Meillähän aukesi meidän konsernissamme IMAX-teatteri reilu vuosi sitten Tukholmassa. Siellä kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, Peltola sanoo YleX Etusivun haastattelussa.

Parhaillaan Finnkino uudistaa Ison omenan teatteriaan Espoossa. Sinne ei kuitenkaan ole tulossa IMAX-salia vaan Scape. Myös Peltola muistuttaa, että IMAX-salin haasteena on se, ettei siellä voitaisi oikeastaan esittää kotimaisia elokuvia eikä monia ulkomaisiakaan.

Kukaan ei tiedä, milloin Suomeen tulee IMAX-sali, ja jos tulee, kuinka laadukas. Onko uhkana, että Suomi jää elokuvateollisuuden takapajulaksi, jos Hollywoodin isot elokuvat tehdään yhä vahvemmin IMAX-yleisö mielessä? Suomessakin nämä elokuvat toki nähtäisiin, muttei kaikkein vaikuttavimmillaan.

Episodi-lehden toimituspäällikkö Jussi Huhtala ei usko, että näin käy.

- Kyllä siinä ehkä käy ennen pitkää niin, että Suomeen tulee se IMAX-teatteri, jos se yleistyy ja niitä [IMAX-elokuvia] ruvetaan kuvaamaan enemmän. Voihan olla, että vuoden päästä jo joku ilmoittaa, että Suomeen tulee se.

Jäikö uutiset lukematta? Etusivu on YleX:n ajankohtaisohjelma, joka tulee radiosta joka arkipäivä kello 11–13!

Voit kuunnella tiistain YleX Etusivun lähetyksen alta. IMAX-aihetta käsitellään kohdasta 1:07 alkaen.

Lue myös:

Tältä tuntuu elokuvakokemus 18,50 euron näytöksessä – arvostelussa Independence Day ja luksussali