Hyppää pääsisältöön

Viisi vinkkiä vanhempainiltaan

Liitutaulu, jossa lukee Tervetuloa vanhempainiltaan
Liitutaulu, jossa lukee Tervetuloa vanhempainiltaan Kuva: Yle/Annukka Palmén-Väisänen koulut

Kun koulu muuttuu, se vaikuttaa kouluhommiin myös kotona. Vanhempainillat ovat yksi tapa, jolla kotiväkikin saa tietoa koulumaailmasta. Kumoamme viisi tekosyytä olla osallistumatta vanhempainiltaan.

1. Pakkopullaa! Jos jättäis väliin?

Vanhempainiltaan osallistuminen on vapaaehtoista. Usein osa käsitellyistä asioista on jo ennestään tuttuja, joten kiusaus jättää tilaisuus väliin voi olla iso.

Koulu on uuden opetussuunnitelman myötä muuttunut ihan toiseksi paikaksi kuin mitä se nykyisten vanhempien nuoruudessa oli. Vanhempainilta on mainio paikka päivittää käsitykset koulusta, oppimisesta ja opetuksesta 2010-luvulle.

Tuoreessa opetussuunnitelmassa korostetaan kodin ja koulun yhteistyötä. Kodit pääsevät nykyään vaikuttamaan koulun arkeen, esimerkiksi järjestyssääntöihin, viihtyvyyteen ja jopa arviointiin.

Jos jäät kotiin, et vaikuta mihinkään.

2. Onks siellä edes mitään asiaa?

Joskus vanhempainilloilla voi olla teema, kuten leirikoulu tai yhteishaku. Ota ennakkoon selvää, miksi tilaisuus on järjestetty. Opettajat eivät huvikseen järjestä iltamenoja, vaan syy kokoontumiseen on aina mietitty.

Myös kasvatukseen liittyviin asioihin voi saada apua muilta samanikäisten vanhemmilta.

Jos asialistalla on varainkeruu luokan hyväksi, kannattaa miettiä, onko sinulla mahdollisuuksia osallistua. Vanhempien joukosta valitaan usein myös luokan yhdys- tai vastuuvanhempi.

Kannattaa punnita oma tilanne tarkkaan, ennen kuin ottaa itselleen hommia. Työ voi olla hauskaa ja palkitsevaa, mutta riittääkö aika ja innostus?

Jos perheessä ei ole pieniä lapsia tai et käy päivätöissä, voi tilanne olla suopea aktiiviselle varainhankinnalle. Jos taas arki tuntuu muutenkin kaatuvan päälle, kannattaa miettiä uudelleen.

Palkinto odottaa kuitenkin lopussa: lasten ilo onnistuneesta luokkaretkestä tai leirikoulusta. Yhteiset erikoistapahtumat vahvistavat luokan yhteishenkeä ja parantavat ilmapiiriä.

Opettajat auttavat mielellään, mutta se on heillekin vapaaehtoista. Asia selviää helpoimmin kysymällä suoraan opettajan mahdollisuuksia osallistua.

Auta jos voit, siitä tulee hyvä mieli.

3. Väsyttää liikaa, taidan jäädä kotiin

Aikuistenkin on hyvä muistaa tämä perusvinkki: Älä mene vanhempainiltaan suoraan töistä, väsyneenä ja nälkäisenä.

Parasta olisi, jos ehdit pitää pienen hengähdystauon työpäivän ja vanhempainillan välillä. Kaikki - myös opettaja - ovat väsyneitä työpäivän jälkeen, mutta omaan vireystilaan voi vaikuttaa.

Ole läsnä myös henkisesti.

4. Taas se kertoo sen pojasta!

Vanhempainilloissa tilanne muuttuu nopeasti turhauttavaksi jos luokassa istuu monta kelloa vilkuilevaa huoltajaa kuuntelemassa yhden lapsen asioita. Kannattaa muistaa, että vanhempainilta järjestetään nimenomaan yhteisten asioiden käsittelyä varten.

Kuten työpaikankin kokouksissa, saat vanhempainillasta enemmän irti jos menet valmistautuneena.

Jos mielessä polttelee jokin omaa lasta koskeva kysymys, kannattaa pohtia, onko sillä jokin koko luokkaa koskeva merkitys. Jos sellainen löytyy, niin asian voi ottaa esille yleisellä tasolla ja silloin se yleensä kiinnostaa muitakin.

Muilta vanhemmilta ja opettajalta voi saada apua ja tukea kasvatukseen liittyvissä ongelmissa (pelaamisen rajat, somen käyttö, kotiintuloajat jne.).

Pyydä vertaistukea.

5. Ja vielä yks juttu...

Vanhempainilloissa on usein kaksi osaa. Ensin opettaja käy läpi varsinaisen agendan ja loppuun on varattu aikaa vanhempien asioille, esimerkiksi luokan varainhankinnan järjestämiseen tai yleiseen keskusteluun.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että varsinainen asia on normaalisti käsitelty noin tunnissa.

Mikäli haluat jutella opettajan kanssa enemmän lapsesi asioista, voi vanhempainillan päätteeksi pyytää omaa tapaamista opettajan kanssa tai muuten sopia yhteydenpidosta. Paikalla saattaa olla kymmeniä vanhempia ja opettajankin ilta venyy kohtuuttomasti, jos jokaisen kanssa käsitellään hänen lapsensa asioita.

Vanhempainillassa voi olla myös vierailijoita, kuten aineenopettajia tai muita asiantuntijoita.

Älä jaarittele.

Miksi vanhempainiltoja järjestetäänkään?

Vatsa täynnä, mieli rentona ja tehokkaasti tunnissa saat vanhempainillasta kaiken irti.

Loppujen lopuksi niin huoltajat kuin opettajakin ovat siellä samasta syystä, lasten vuoksi. Se on myös se tärkein syy, miksi vanhempainiltaan kannattaa mennä: kunnioituksesta ja arvostuksesta oman lapsen tekemää koulutyötä kohtaan.

Tässä lopuksi hyvät vinkit siihen, miten vanhemmat voivat osallistua ja seurata lasten koulutaivalta.

Jutun ovat kirjoittaneet vanhempainiltojen konkari, jolla on yli 10 vuoden kokemus vessapaperin myynnistä ja joulumyyjäisten järjestämisestä sekä useita pitkiäkin vanhempainiltoja vetänyt entinen opettaja.

Edit: 18.1.2017 korjattu kirjoitusvirhe.
Edit. 30.8.2017 Jutusta poistettu vanhentunutta tietoa

  • Unohda kirotut kuplat - näin päällystät koulukirjat

    Kirjojen päällystämisen salat minuutin videossa.

    Kun lukuvuosi alkaa, perheille napsahtaa hankala homma: koulukirjojen päällystäminen. Tässä Yle Oppimisen nopeat ohjeet, joilla saat siistiä jälkeä ja vältät ikävät kuplat. Työkaluina kontaktimuovi, sakset ja viivoitin. Näin se sujuu: Leikkaa kontaktimuovista sopiva pala - jätä n. 5 senttiä ekstraa kirjan ulkoreunille. Tee kolot kirjan selkämyksen kohdille, sekä ylös että alas.

  • Oppimisvaikeus on hidaste muttei este

    Neljä eri oppimisvaikeutta ja miten niitä voi kuntouttaa.

    Oppimisvaikeudet ovat yleisempiä kuin luullaan, mutta ne ovat suurelta osin kuntoutettavissa ja voitettavissa. Usein ne linkittyvät toisiinsa: huono työmuisti hankaloittaa laskemista ja lukemista, samoin hahmotushäiriö. Neliosaisen podcast-sarjan kussakin osassa perehdytään yhteen merkittävään oppimisvaikeuteen, sen ilmenemismuotoihin, kuntoutustapoihin ja mahdollisiin arjen apukeinoihin.

  • Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

    Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

    Maaliskuulle tyypillinen tähtikuvio Leijona näkyy hienosti myöhään illalla ja yöllä. Leijona löytyy helposti Otavan avulla: kun näet Otavan suoraan pääsi päällä, siirrä katse hiukan alemmaksi etelän suuntaan, siellä luuraa Leijona varsin mukavassa katselukulmassa. Leijonan tunnistaa myös siitä, että sen länsipää muistuttaa kysymysmerkkiä väärinpäin.

Oppimistaidot

Facebook, Twitter

  • Aivojen muovautuvuus on oppimisen perusta

    Mitä musiikki tekee aivoille? Entä pelaaminen? Miten syntyy addiktio? Mikä on aivoinfarkti? Ihmisen aivot ovat ainutlaatuinen ja monimutkainen järjestelmä. Aivot muuttuvat iän myötä, mutta myös ihmisen oma toiminta muovaa aivoja.

  • Käytä digileikkejä ja -pelejä oikein

    Leikki on lapsen työtä.

    Leikki on lapsen työtä: itseohjautuvaa ajanvietettä, jossa lapsi saa itse päättää tekemisen rajat ja reunaehdot. Usein ajatellaan, että leikkimisen ja pelaamisen suurin innoittaja on tekemisen vapaus. Tämä ajatus on kuitenkin takaperoinen: leikissä ja etenkin peleissä vapautta nimenomaan rajoitetaan keinotekoisesti erilaisten sääntöjen kautta. Leikkiminen ja pelaaminen ovatkin vapaaehtoista vapauden rajoittamista.

  • Empatiaa voi oppia myös digiaikana

    Miksi empatia on tärkeää? Millä tavoin se kehittyy?

    Yksiselitteistä suositusta lasten netinkäytöstä ei ole. Lasten tiedetään kuitenkin tarvitsevan riittävästi sensitiivistä vuorovaikutusta tärkeän aikuisen kanssa. Miksi empatia on tärkeää ja kannattaako lapsen ruutuaikaa rajoittaa?

  • Kymmenen tapaa olla oppimatta

    Oivi Oppija kokeilee keksimiään tapoja olla oppimatta.

    Oivi Oppija kokeilee kaikkia keksimiään tapoja olla oppimatta. Ne kaikki toimivat! Tänne on kerätty kaikki tarvittava materiaali oppimisprosessin tuhoamiseen - ja kaikki Oivin yritykset. Näillä eväillä ei ajattelu varmasti edisty, eikä oppiminen onnistu.

  • Oletko sinäkin vetkuttelija?

    Vetkutteluko vaikeaa? Ehei!

    Vetkutteluko vaikeaa? Ehei! Tarvitaan juttu, joka pitäisi tehdä. Sitten vain homman hoitamisen sijaan aloitetaan puolen tusinaa epäoleellista sijaistoimintaa, joiden parissa kuluu se aika, joka jutun tekemiseen oli varattu.

  • Eri aistit apuna oppimisessa

    Aistit apuna oppimisessa

    Oppiessamme käytämme kaikkia aisteja. Joissain tilanteissa joku aisti saattaa nousta tärkeämpään asemaan kuin muut aistit. Jotkut asiat muistaa parhaiten näkemällä, kuulo taas on tärkeässä roolissa esim. kielen oppimisessa ja musiikissa. On myös asioita, jotka oppii parhaiten tekemällä tai tuntemalla.

  • Oppimiseen on paljon apuvälineitä

    Oppiminen vaatii joskus tavallista enemmän työtä.

    Oppiminen saattaa vaatia tavallista enemmän työtä, mutta vaivannäkö kannattaa. Oppimisen helpottamiseksi on kehitetty oivaltavia apuvälineitä. Eikä kannata unohtaa myöskään vanhoja kikkoja: esimerkiksi taskupeiliä voi käyttää apuvälineenä ääntämisen harjoittelussa.