Hyppää pääsisältöön

Euroviisuedustaja valitaan la 28.1. - älä missaa sekuntiakaan

UMK17-viikon ohjelmakartta 26.-28.1.
UMK17-viikon ohjelmakartta 26.-28.1. Kuva: Yle umk17

UMK17-spektaakkelibileisiin kuuluvat sensaatioduo Marcus & Martinus, supertähti Jenni Vartiainen ja YouTube-komeetta Arttu Lindeman. Kuorrute kakussa ovat 10 UMK-kilpailijaa, joista vain yksi voi olla euroviisuedustaja! Vuoden korskein bileshow nähdään jo tammikuun 28. päivä ja sitä kohden aletaan nostattaa fiilistä 26.1. alkaen. Paljon tapahtuu - lue tästä miten UMK17-viikko etenee.

UMK17 - pääpäivä la 28.1.

Espoo Metro Areenan ovet avataan klo 19.00. Sen jälkeen ilta on säihkettä ja toimintaa täynnä - Suomen kovimpien tekijöiden tuottama bileshow! Klo 19.15 kuvataan Mikko Silvennoisen isännöimä UMK17: Etkot -ohjelma. Yleisö voi seurata sitä areenan screeneiltä livenä ja näkyväthän paikan päällä olijat kuvissakin: UMK17-kannustuskyltit mukaan!

Klo 19.45 alkaa Areenalla pre-show, jota et TV:ssa näe. Siinä esiintyvät mm. norjalainen esiteinisensaatio Marcus & Martinus ja paluun yleisön eteen tekevä suomalainen supertähti Jenni Vartiainen. Lisäksi pre-showssa on hukkumisvaara: bisseä läikyttää YouTube- ja Instagram-stara Arttu Lindeman niin, että menee tunteisiin! Huom. Arttu on lavalla vain pre-showssa, hänen osuuttaan ei televisioda. Suora TV-lähetys alkaa klo 21.00.

Jenni Vartiainen, Arttu Lindeman sekä Marcus & Martinus esiintyvät Espoo Metro Areenalla UMK17:ssä laantaina 28.1.2017
Jenni Vartiainen, Arttu Lindeman ja Marcus & Martinus Jenni Vartiainen, Arttu Lindeman sekä Marcus & Martinus esiintyvät Espoo Metro Areenalla UMK17:ssä laantaina 28.1.2017 Kuva: Yle Arttu Lindeman,Marcus & Martinus,Jenni Vartiainen

Varmista paikkasi vuoden tärkeimpään ja korskeimpaan bileshowhun ja osta lippusi täältä. Saapumisohjeet Espoo Metro Areenalle löydät täältä. Lisäksi Espoon kaupunki järjestää UMK-busseja Helsingin keskustasta Areenalle ja takaisin - ilmoittaudu kyytiin tästä.

TV- ja radiolähetykset 28.1.

UMK17: Etkot 28.1. klo 20.30

Yle TV2:lla on massiivinen UMK17-ilta. Fiilistä aletaan nostattaa klo 20.30 UMK17: Etkot -ohjelmalla. Sen juontaa UMK-kommentaattori Mikko Silvennoinen. Ohjelmassa esitetään viime hetken viiltävät spekulaatiot ja ennakkotunnelmat illan kilpailusta. Etkoilla vierailee näyttelijä Niina Lahtinen, Arttu Lindeman, UMK-DJ ja YleX:n musiikkipäällikkö Orkidea, elävä suomihittitehdas Jurek, Jenni Vartiainen sekä vuoden 2016 euroviisuedustajamme Sandhja.

Arttu Lindeman
Arttu Lindeman Arttu Lindeman Kuva: Ville Juurikkala Arttu Lindeman,tubettaja

UMK17 28.1. klo 21.00

This is it! Kaiken ydin! Pääjuttu, -päivä ja universumin keskipiste tänä lauantai-iltana! Klo 21.00 bileet potkaistaan kunnolla käyntiin, kun Yle TV2:lla alkaa suora UMK17-lähetys. Kilpailijoiden lisäksi suorassa lähetyksessä esiintyvät varhaisteinien huoneiden suosikkitapetointimateriaali Marcus & Martinus ja paluun tekevä Jenni Vartiainen. Kyseessä on Jennin Turvasana-singlen maailman live-ensiesitys! Aikaisempina vuosina UMK-lähetyksissä ensiesityksensä ovat saaneet mm. Anssi Kelan Levoton tyttö, Antti Tuiskun Peto on irti ja Chisun Tähdet. Jennin paluu-showsta on tulossa mykistävä.

Jenni Vartiainen
Jenni Vartiainen Jenni Vartiainen Kuva: Warner Music Finland Jenni Vartiainen
Marcus & Martinus
Marcus & Martinus Marcus & Martinus Kuva: Fred Jonny Marcus & Martinus

UMK17-lähetyksen juontaa iki-ihana, upea, glamour-girl 4 life ja viime vuonna juontokannuksensa ansainnut Krista Siegfrids. Green roomissa kilpailijoita tenttaa Niina Lahtinen. Kommentaattorina toimii suomeksi Mikko Silvennoinen sekä ruotsiksi Eva Frantz ja Johan Lindroos. Ruotsinkielisen kommentoinnin saat päälle televisiosi äänivalinnasta.

UMK17-juontaja Krista Siegfrids ja UMK17-kommentaattori Mikko SIlvennoinen
Mikko Silvennoinen ja Krista Siegfrids UMK17-juontaja Krista Siegfrids ja UMK17-kommentaattori Mikko SIlvennoinen Kuva: Yle Krista Siegfrids,Mikko Silvennoinen,umk17,Uuden Musiikin Kilpailu

Kaiken kruunaa euroviisuedustajan valinta. UMK-voittajan ja viisuedustajan titteliä tavoittelee 10 kilpailijaa, joista vain yksi voittaa! Onko Suomen Euroviisuedustaja 2017 Alva, Anni Saikku, Club La Persé, Emma, Günther & D'Sanz, Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies, Lauri Yrjölä, My First Band, Norma John vai Zühlke?

Lähetyksen aikana on käynnissä maksullinen puhelin-, tekstiviesti- ja verkkoäänestys. UMK17-voittajan ja Suomen euroviisuedustajan valintaan vaikuttavat 50% yleisöäänet (ennakkoäänet ja lähetyksen aikana annetut äänet) sekä 50% kansainvälisten raatien lähetyksessä antamat pisteet. Edellisten vuosien tapaan Uuden Musiikin Kilpailu lahjoittaa maksullisen äänestyksen tuotot Nenäpäivä-säätiölle.

Maksuton ennakkoäänestys sulkeutui to 26.1. Äänestysohjeet 28.1. lauantai-illan lähetystä varten löydät täältä.

UMK17-kilpailijat
UMK uudistui tällä kaudella ja tänä vuonna mukana on 10 kilpailijaa UMK17-kilpailijat Kuva: Yle Uuden Musiikin Kilpailu,umk17,Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies,My First Band,Günther & D’sanz,Norma John,Anni Saikku,Lauri Yrjölä,Club La Persé,Alva,Zühlke

UMK17: Jatkot 28.1. klo 23.15

Intohimoinen voittajan hehkutus ja UMK:n jälkipuinti hoidetaan suorassa UMK17: Jatkot -lähetyksessä, joka myös tehdään Metro Areenalta. Lähetyksen juontaa Mikko Silvennoinen. Tunnelma on takuulla riehakas, euforinen ja herkkä yhtä aikaa, sillä Jatkoilla vierailee tuore Suomen euroviisuedustaja 2017 ja antaa ensimmäisen haastattelunsa voiton jälkeen! Yleisö paikan päällä voi poistua tuoleiltaan Jatkojen alkaessa.

UMK17-lähetyksiä voi lisäksi seurata Yle Areenasta (myös Suomen rajojen ulkopuolella). Yle Radio X3M:stä voi kuunnella päälähetyksen klo 21.00-23.15.

Puuh, mutta ei siinä todellakaan kaikki: Etkot 26.-27.1.

UMK17: Etkot to 26.1.

Euroviisuedustajan valintaan aletaan valmistautua jo edeltävinä päivinä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. Etko-lähetyksiä isännöin Mikko Silvennoinen. Torstaina nähdään ensimmäiset kuvat UMK17-lavasta, sillä ohjelmassa katsotaan klippejä kilpailijoiden lavaharjoituksista areenalla ja ennakkoäänestyksen tulos paljastetaan! Etkoilla käy Kristan lisäksi 5 UMK-kilpailijaa: Club La Persé, Lauri Yrjölä, My First Band, Norma John ja Zühlke.

Torstain etkot tehdään Espoo Metro Areenalla ja lähetetään Yle Areenassa sekä osoitteessa yle.fi/umk klo 18.00-18.30. Ohjelma tulee samana päivänä Yle TV2:lta klo 22.00.

UMK17: Etkot pe 27.1.

Jännitys tiivistyy kohti lauantaita ja perjantaina etkoilla vierailee toiset 5 UMK-kilpailijaa: Alva, Anni Saikku, Emma, Günther & D'Sanz sekä Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies. Luonnollisesti nähdään, miten heidän harjoituksensa lavalla ovat sujuneet. Lisäksi kameran eteen astuu sensaatioduo Marcus & Martinus!

Perjantain etkot tehdään Espoo Metro Areenalla ja lähetetään suorana Yle Areenassa sekä osoitteessa yle.fi/umk klo 17.00-17.30. Ohjelma tulee samana päivänä Yle TV2:lta klo 22.00.

UMK17-viikon ohjelmakartta 26.-28.1.
Näin etenee UMK17-lähetysviikko UMK17-viikon ohjelmakartta 26.-28.1. Kuva: Yle umk17

Muokkaus 27.1.: Otsikkoa ja ingressiä muokattu, lisätty äänestysohjeet

UMK17

  • UMK18-haku on päättynyt!

    Kiitokset kaikille biisin lähettäneille

    UMK18-haku oli auki pe 1.9. - ma 4.9. Kiitokset kaikille biisin lähettäneille, ilmoitamme jatkoon pääsystä syyskuun loppuun mennessä. Uuden Musiikin Kilpailun voittaja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa Portugalin Lissabonissa toukokuussa 2018.

  • UMK17 // Etkot pe 27.1.

    MARCUS & MARTINUS!!1!!!!!

    Perjantain Etkot-lähetyksessä on erikoisvieras: sensaatioduo Marcus & Martinus! Lähetystä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • UMK17 // Etkot to 26.1.

    Torstaina paljastetaan UMK17-shown ydinelementti

    Torstain Etkot-lähetyksessä paljastetaan UMK17-shown ydinelementti: UMK17-lava - it's huge! Tämä ei ole vaihtoehtoinen fakta. Perjantaina Etkoilla käy sensaatioduo Marcus & Martinus. Lähetyksiä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • Emma: Circle of Light

    WDM = Wooden Dance Music

    "WDM eli Wooden Dance Music. Olen muokannut EDM-käsitettä omakseni. Tykkään, että musiikki on tanssittavaa ja akustiset soittimet tekevät siitä lämpimämpää ja juuri minun näköistäni." Lue lisää Emmasta.