TV1 keskiviikkona 25.1.2017 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 28.1. klo 17.10 ja sunnuntaina 29.1. klo 9.05
Katsottavissa Yle Areenassa
"Elämäni ei ole ollut enää koskaan ennallaan sen jälkeen, kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni 14 vuotta sitten. Olen kuitenkin esimerkki siitä, että paniikkihäiriön kanssa oppii elämään," sanoo Inhimillisen tekijän vieras huippukokki, ravintoloitsija Henri Alén.
Henri Alén oli 14 vuotta sitten nykyisen vaimonsa kanssa lomamatkalla Barcelonassa ja oli onnistunut saamaan pöytävarauksen kolmen Michelin-tähden ravintolaan ja kun illallisen aika koitti, Henriin iski kohtaus.
"Sydän hakkasi ja tuntui tulevan rinnasta ulos. Alkoi huimata, janotti hirveästi, veri pakeni, tuntui niin kamalan tukalalta, että luulin kuolevani siihen paikkaan. Jotenkin kuitenkin selvisin, mutta äärimmäisen ahdistunut olo jatkui vielä neljä päivää, enkä pystynyt poistumaan hotellihuoneesta."
Suomeen palattuaan Henri sai lääkäriltä heti paniikkikohtausdiagnoosin ja rauhoittavia ensiapuun. Tuon ensimmäisen kohtauksen jälkeen meni jopa neljä vuotta niin, että ei ollut päivääkään ilman oireita.
"Se oli ahdistavaa aikaa. Tuntui, etten ollut oma itseni. Näin ystäviä katukuvassa ja kaikki näyttivät jotenkin oudoilta. Luulin ihmisten tarkkailevan minua ja ajattelin heti, että onko minussa jotain vikaa. Kaikki aistit olivat ylivirittyneessä tilassa ja odotin että jostain tulee joku hyökkäys. Pidin kuitenkin kiinni työelämästä, vaikka kohtauksia tuli koko ajan. Mutta aluksi selvisin rauhoittavien avulla, beetasalpaajiakin kokeilin ja sitten lopulta serotoniinilääkkeitä, joita syön edelleen."
Vähitellen asiat alkoivat sujua paremmin.
"Jälkikäteen tajuan, että minulla oli liikaa palloja ilmassa ja vastuuntuntoisena yritin tehdä liikaa kaikkea kerralla. Nuorena kokkina sitä stressasi suunnattomasti, jos pihvi meni pieleen tai deadline uhkasi ylittyä. Nykyään osaan olla itselleni jo armollisempi. Terapeuttini kehottikin minua vaihtamaan 'pitää'-sanan 'voi'-sanaan. Nykyään kohtaus yrittää tulla pari kolme kertaa kuussa, mutta olen oppinut hallitsemaan tilanteet ja kohtaus jää vain ahdistusoireiluksi", Henri kertoo.
Syke nousi studiossa
Prisma Studion juontaja Reetta Rönkä työskenteli neljä vuotta sitten Nelosen tv-uutisten ankkurina. Hänellä oli juuri alkamassa suora lähetys ja hän kuuli, miten ohjaaja laski sekunteja hänen korvissaan, kun yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta.
"Yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta ikään kuin humahti ja silmissäni pimeni. Syke nousi, hikoilutti, tuli hirveä pakokauhu. Halusin vain pois tilanteesta, pois studiosta. Tuntui, että kurkussani on pala, enkä saa sanottua mitään. Happi tuntui olevan loppumassa. Kuitenkin ihmeen kaupalla sain lähetyksen vedettyä. Ulospäin ei näkynyt mitään, ellei joku huomannut katsoa rystysiäni ja nähnyt, miten puristan käsiäni papereihin", Reetta Rönkä muistelee.
Tilanne kauhistutti Reettaa ja hän mietti, miten seuraavana iltana mahtaa käydä. Sama toistui. Näin tapahtui muutaman kerran ja lopulta Reetta kertoi olostaan kollegalleen.
"Kollega rauhoitteli minua, että monella tv-esiintyjällä on samanlainen vaiva, mutta siitä ei vain puhuta. Hän kehotti minua hakemaan työterveyslääkäriltä beetasalpaajia, jotka rauhoittavat sydämen kiihtynyttä sykettä. Näin tein ja ajattelin, että tällä tämä hoituu. No ei hoitunut. Beetasalpaajat eivät auttaneet minua, vaan oireilu jatkui niistä huolimatta. Silloin ajattelin, että jos hoito ei auta minua, vaikka muita se auttaa, niin minussa täytyy olla jotain enemmänkin vialla. Ajattelin myös, että tästä asiasta ei saa missään nimessä kertoa kenellekään.”
Oireita vapaa-aikanakin
Reetta jatkoi sinnikkäästi sen syksyn töissä. Hän oli nuori ja uran rakentaminen oli käynnissä. Hän oli jo saavuttanutkin paljon ja pelkäsi, että jos hän nyt romahtaa, niin kaikki on lopullisesti hajalla. Kulissien ylläpitäminen oli hänelle tärkeää. Mutta paniikki- ja ahdistusoireilu laajeni vähitellen työpaikalta vapaa-ajalle.
"Minua alkoivat pelottaa kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet baareissa, teatterissa, busseissa ja kaupoissa. Pelkäsin paniikkikohtauksen iskevän ja että menetän kontrollini. Jostain syystä aloin pelätä hirveästi sitä, että oksennan jossain väärässä paikassa kuten vaikka teatterissa jonkun päälle. Aloin varautua oksentamiseen niin, että pidin esimerkiksi muovikassia käsilaukussa tai katselin tilassa ympärilleni ja suunnittelin etukäteen, mihin oksennan jos on pakko. Ratkaisuni pelkooni oli siis kontrollikeskeinen sekin."
"Töissä kävi niin, että Nelosen uutiset lopetettiin ja halusin sen jälkeen siirtyä radiotyöhön omien pelkojeni takia. Siellä olikin hieman helpompaa, mutta vapaa-ajalla oireet pahenivat. Pystyin kuitenkin toimimaan erilaisissa paneeleissa juontajana, ja nautin siitä, että sain tehdä sitä, mikä on intohimoni, mutta toisaalta oli raskasta, että stressasin näitä live-esiintymisiä viikkokaupalla etukäteen."
Lopulta noin vuoden kuluttua ensimmäisestä kohtauksestaan Reetta päätti hakea apua ja meni psykiatrin kautta psykoterapiaan.
"Psykiatri antoi minulle diagnoosiksi sosiaalisten tilanteiden pelon. Minulla ei siis ole varsinaista paniikkihäiriödiagnoosia, vaan ilmeisesti nämä saamani paniikkihäiriökohtaukset laukaisivat minussa sosiaalisten tilanteiden pelon ja ajoittaisen masennuksen."
Tunne- ja tietoisuustaidot
Erikoispsykologi Jan-Henry Stenberg HUS:sta on paneutunut paniikkihäiriöpotilaiden hoitamiseen.
"Kokemukseni mukaan paniikkihäiriöön sairastuu usein ihminen, jolla on kovat vaatimukset itseään kohtaan ja halu kontrolloida itseään ja elämäänsä. He ovat kunnianhimoisia ja luovia. Ongelma on, että kontrollinhaluisina he pelkäävät nimenomaan menettävänsä kontrollin. Ja paniikkikohtaushan on tietynlaista vierasta isännyyttä kehossa eli oman hallinnan menettämisen tunnetta. Kun kohtauksia alkaa tulla, kontrollinhaluisuus vahvistuu entisestään ja sekin saattaa jo altistaa kohtauksille", Stenberg luonnehtii.
Hän uskoo, että paniikkioireista on kuitenkin mahdollista vapautua kokonaan, vaikka alttius niihin säilyykin. Kyse on tunne- ja tietoisuustaidoista, joita voi opetella.
Stenberg käyttää terapiassa erilaisia konkreettisia harjoitteita, joiden avulla oireilua saadaan hallintaan. Potilaat pitävät päiväkirjaa, jotta he oppisivat analysoimaan tilanteita ja ennen kaikkia ajatuksia, jotka kulloinkin laukaisevat kohtauksen. Sitten opetellaan tulkitsemaan noita ajatuksia ja oireita toisella tavalla. Ei päästetä "en selviä tästä" -ajatusta jatkumaan, vaan katkaistaan se esimerkiksi "olen ennenkin selvinnyt tästä" -ajatuksella. Fyysiset oireet tulkitaan vaihtoehtoisella tavalla, ei niin että "koska sydämeni hakkaa niin kovaa, se pettää ja kuolen" vaan esimerkiksi että "minulla on ajatus, että jännitän tätä tilannetta ja siksi pulssini kohoaa, mutta se ei ole vaarallista." Fyysisiä oireita myös opetellaan kestämään tyynemmin. Elimistölle tuotetaan esimerkiksi tahallisesti hyperventilaatio tai juostaan portaita, että saadaan syke nousemaan ja sitten totutellaan rauhallisessa tilanteessa näihin tuntemuksiin.
"Päiväkirjan avulla myös harjoitellaan vaikeita tilanteita pienissä paloissa ja merkitään tuntemukset ja oireet ylös. Jos vaikea tilanne on se, että ei pysty menemään supermarkettiin ostamaan perheelle ruokaa, niin voi ensin mennä tukihenkilön kanssa lähikauppaan ostamaan vain yhden asian ja vähitellen käydään ostamassa useampi tuote, sitten siirrytään isompaan kauppaan ja lopulta käydään siellä yksin. Harjotteisiin pitää sitoutua, pitää nähdä analysoinnin vaiva, jotta edistyy. On myös jaksettava olla kärsivällinen. Oireista ei pääse hetkessä", Jan-Henry Stenberg selittää.
Stenberg on kehittänyt paniikkihäiriön hoitoon myös nettiterapiamuodon. Sinne voi saada lääkäriltä lähetteen ja sitä kautta pääsee ohjatusti harjoittelemaan paniikkihäiriön hallintaa.
Koukuttavat lääkkeet
Henri Alén sanoo käyneensä jonkin aikaa terapiassa ja kokeilleensa myös mindfullnessia. Eniten hän sanoo kuitenkin saaneensa apua lääkkeistä.
"Heti ensimmäisen kohtauksen jälkeen lääkäri antoi minulle bentsodiatsepiinejä. Ne vaikuttivat nopeasti ja tehokkaasti. Kun kohtaus oli tulossa, otin yhden ja olin viidessä minuutissa täysin rauhallinen ja esiintymiskunnossa. Kuitenkin huomasin, että toleranssi niihin kasvaa koko ajan ja että joudut ottamaan niitä yhden sijasta puolitoista ja sitten kaksi ja kun teho lakkaa, sitä romahtaa täysin. Oman kokemukseni mukaan ne ovat niin koukuttavia eivätkä kuitenkaan vie itse oireilua pois, joten vierotin itseni niistä noin kahdeksan vuotta sitten. Ehkä neljä viisi päivää oli ahdistuneisuutta, kutinaa ja kurja olo, mutta se oli siinä. Sen sijaan mielialalääkkeitä syön edelleen ja ne auttavat minua paljon."
Henri kertoo, että hänelle on myös kehittynyt erilaisia "kikkoja", joilla hän saa nousevan paniikin kuriin.
"Saatan alkaa tuijottaa yhtä kiintopistettä, vaikka kynää pöydällä, tuijotan sitä ja hengitän rauhallisesti ja keskityn vain siihen kynän katsomiseen. Toinen on se, että poistun paikalta vedoten esimerkiksi kännykkään. Metsästä on tullut minulle tärkeä rauhoittumispaikka. Sen takia olemmekin muuttaneet keskustasta metsän lähelle."
Mielenterveydestä puhuttava enemmän
Reetta Rönkä käy edelleen kaksi kertaa viikossa terapiassa, mutta lääkkeet hän jätti jokin aika sitten pois ja on pärjännyt hyvin.
"Totta kai yhä mietin, tuleeko kohtaus jossain. Nykyään jos minua jännittää tai ahdistaa, niin kerron sen muille. Pyydän kaveria tai poikaystävää pitämään minua kädestä, niin se lohduttaa ja rauhoittaa. On helpompaa, ettei tarvitse enää pitää asiaa salaisuutena, joka ei saa paljastua", Reetta sanoo.
Reetta sanoo, että vaikka asenneilmapiiri mielenterveysongelmia kohtaan on parantunut, niin edelleen näistä asioista pitäisi puhua enemmän.
"Nuoret kärsivät paljon mielenterveysongelmista. Joka viides suomalainen masentuu ja joillakin masennus kroonistuu. Bussissa lasken, että joka toinen saattaa kärsiä jossain elämänsä vaiheessa jostain mielenterveyshäiriöstä. Kun olen lääkäriltä kuullut näitä tilastotietoja, se on helpottanut. Olin luullut olevani ainoa, jolla on tällaisia ongelmia. Olemme kaikki samassa veneessä ja nämä asiat koskettavat meitä kaikki jollain tavalla."
Paniikkioireistaan kertovat tv-toimittaja Reetta Rönkä ja huippukokki Henri Alén. Mukana erikoispsykologi Jan-Henry Stenberg.
