Hyppää pääsisältöön

Ajatuksesta tarinaksi: Valittujen perhe -kuunnelman synty

Näyttelijät Antti Virmavirta ja Ulla Raitio
Kuvassa Antti Virmavirta (Kalevi) ja Ulla Raitio (Raakel) Näyttelijät Antti Virmavirta ja Ulla Raitio Kuva: Jyrki Valkama, Yle radioteatteri esittää: valittujen perhe

Suurin on rakkaus. Valittujen perhe -kuunnelma on herkkä kuvaus rakkaudesta ja seksuaalisuuden heräämisestä ahdasmielisyyden puristuksessa. Se kuvaa perheen sisäistä kriisiä tilanteessa, jossa vallankäytön aseena on uskonto. Valittujen perheen käsikirjoittaja Antti Tuominen kertoo esikoiskuunnelmansa syntyvaiheista.

"Kuunnelma kirjoittamisen lajina on kiinnostanut minua lähes yhtä kauan kuin olen kirjoittanut. Vallankin, koska olin lukenut ja kuullut sanottavan, että kuunnelmalla ja novellilla on paljon yhteistä − tiiviys, olennaiseen keskittyminen jne. Ja nimenomaan novellien kirjoittajana olin aloittanut ja pidin itseäni novellistina. Ensimmäinen kuunnelmakäsikirjoitusyritykseni sortui siihen, että yritin kirjoittaa kuunnelmaa ymmärtämättä draaman ajatusta.

Vuoden 2014 alussa olin juuri lähettänyt novellikokoelman käsikirjoituksen eri kustantajille enkä odotellut liikoja. Päätin, että nyt on aika kokeilla uudelleen kuunnelmantekoa, ja tosissaan. Soila Valkama, jolta olin aikoinaan saanut palautetta ensimmäisestä käsikirjoituksestani sekä neuvoja draaman kirjoittamiseen (otin saamani palautteen oikeastaan haasteena opetella kirjoittamaan draamatekstiä), rohkaisi tarjoamaan uutta ideaa, jos sellainen vain on.

Pohdin, mikä voisi olla sopiva aihe, ja pian keksin: ahdasmielinen uskonnollisuus. Entä mikä olisi draamaa luova, ristiriitainen vastavoima tälle? Päädyin nuorten seurusteluun. Kuunnelman ensimmäinen versio valmistui kesällä 2014. Palautteen mukaan raikas ja kiinnostava teksti, josta Radioteatterissa oltiin kuulemma erittäin kiinnostuneita.

Tiesin heti, että nyt onnistuu, vaikka työstettävääkin käsikirjoituksessa oli.

Kirjoitin palautteen perusteella tekstin keskelle yhden pitkähkön kohtauksen lisää. Lopun jouduin kirjoittamaan uusiksi kahteen kertaan. Ja tietysti hioin dialogia, jätin turhia repliikkejä pois ja kehitin henkilöhahmojen persoonallista ilmaisua. Helmikuussa 2015 käsikirjoitus hyväksyttiin. Ja lopulta, alkukesästä 2016 sain valmiin kuunnelman kuultavakseni ja kuuntelin sen iho kananlihalla. Tarinan imu oli vahva, näyttelijäntyö erinomaista.

En ajatellut kirjoittaa kantaaottavaa tekstiä, vaikka uskonto vallankäytön välineenä onkin vakava asia, jonka seurauksia saamme jatkuvasti lukea uutisista. Ajatukseni oli kirjoittaa näiden ihmisten tarina ja kertoa, että näinkin voi elämässä käydä. Kyseessä on esikoisteokseni. Olen käsikirjoitukseeni varsin ja sen toteutukseen erittäin tyytyväinen. Draaman kirjoittaminen tuntuu juuri nyt läheiseltä, tästä on hyvä jatkaa."

- Antti Tuominen

Kuunnelman rooleissa
Ulla Raitio: Raakel
Eero Ritala: Mikko
Karoliina Niskanen: Elina
Kristiina Halttu: Helena
Antti Virmavirta: Kalevi
Minna Kivelä: Maija
Mika Nuojua: Heikki
Henna Hakkarainen: Seija
Elias Keränen: Pete

Käsikirjoitus: Antti Tuominen
Ohjaus: Anne Rautiainen
Äänisuunnittelu: Anders Wiksten
Tuottaja: Soila Valkama

Kuunnelman ensilähetys Yle Radio 1 ja Yle Areena maanantaina 23.1.2017 klo 19.03 / toinen lähetys maanantaina 13.2.2017 klo19.03

Kuuntele jakso Areenassa.